Adventtikalenteri

Nyt alkaa virallinn joulun odotus. Sytytän ledivalotheti aamuhämärissä parvekkeelle ja kyntteliköt ikkunalle. Kuuntelen talkkarista Hoosiannan ja laulan mukana.
13323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kävin kirkossa laulamassa Hoosiannaa. Tapasin kahvilla tuttuja. On nyt mukava olo. Laitoin valoketjun ja muuta valoa esiin. Sytytän illalla yhden kynttilän, sellaisen joka sammuu turvallisesti loppuun palaessaan jos nukahdan.

Äänestä
  • Katsoin telkkarista Jumalanpalveluksen ja kauniisti kaikui Hoosianna Lohjan kirkossa. Tuollaisia turvakynttilöitä olis hyvä löytää, minkä merkkinen tuote?

    Äänestä

Kuuntelin ja katsoin jumalanpalveluksen Lohjan Pyhän Laurin kirkosta. Parasta oli mielestäni pappi Horst Gripentrogin saarna! Oikeaa vanhan ajan lutherilaista uskoa, Oli kuin Luther itse olisi saarnannut! Että kirkossakin vielä kuulee oikeaa Jumalan sanaa!

Lauloin hoosiannan makkarini lattialla selkä suorana seisten.

Lohjan P. Laurin kirkko on kaunis keskiaikainen kirkko. Etsin netistä tietoa pyhästä Laurentiuksesta. Oli melko nuori mies, Rooman kirkon diakoni 200-luvulla. Kuoli julmalla tavalla, mutta reippaasti asennoituen kristittyjen vainoissa, 33 vuotiaana.

Äänestä
  • Lapsenlapset olivat tehneet minulle
    joulukalenterin, eli laatikkoon 24 numeroitua paperipussia, jokaisessa yllätys. Jännitystä aattoon asti!
    🙃😀😍

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Lapsenlapset olivat tehneet minulle
    joulukalenterin, eli laatikkoon 24 numeroitua paperipussia, jokaisessa yllätys. Jännitystä aattoon asti!
    🙃😀😍

    Voi kun ihana tapa ilahduttaa mummoa!

    Äänestä

Vaan miepä en ole vielä löytänyt ensi vuoden kalenteria.
S kauppa on sen aina lähettänyt mutta nyt ei kun ostoksia
ei ole tarpeeksi euromääränä.
No onhan näitä muitakin mutta kun on ollut ikänsä jäsen
ja saanut kalenterin.No säästöä se on heillekkin saavat ostettua
uuden ruoka robotin,

Äänestä
  • Minä olen jo saanut useampia mainoslahjoina.

    Äänestä

Minä sain apteekista nätin seinäkalenterin ensi vuodeksi.

Äänestä
  • Kiitos vihjeestä eiköhän niitä ole meidänkin apteekissa.

    Äänestä

Nyt ollaan jo itsenäisyyspäiväkin vietetty Linnan juhlia seuraten, Kovin punakka oli valaistus.

Äänestä

Itse olen säästänyt adventtikalentereitani, olen joihinkin kirjoittanut vuosiluvut taakse. Laitan joitain niistä esille, kuin joulutauluiksi. Ehkä kurkistan joihinkin luukkuihinkin.

Suosin keskieurooppalaisia, korkeatasoisia, uskonnollisaiheisia, vanhanaikaisia kalentereita, ilm. Katolisen kirkon tuottamia, joissa hopeahilettä päällä. Kun joitain vuosia sitten kävin Berliinissä joulumarkkinoilla, ostin useita tällaisia kalentereita sekä muist. ukrainalaisen kauppiaan myymän, Beetlehemissä valmistetun pienen seimiasetelman.

Euroopassa nuo seimiasetelmat ja Jeesus Kristus ovat jouluisin näkyvillä ja he muistuttavat, että pyhä Nikolaos ei ole sama hahmo kuin esim. suomalainen tai amerikkalainen hou-hou-joulupukki. Pyhä Nikolaos (n. 270 – n. 342) oli Myran piispa joka salassa auttoi köyhiä perheitä.

Eräällä miehellä oli kolme tytärtä, muttei varaa heidän myötäjäisiinsä. Kolmena eri jouluna p. Nikolaos hiipi miehen oven taa, vieden lahjansa, niin että ensin vanhin tytär pääsi avioon. Jne. Tästä tuo lahjaperinne antoi, joskin sillä on juurensa myös itämaantietäjien lahjojen viennissä Jeesus-lapselle.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikolaos_Ihmeidentekijä

Jenkit ja suomalaiset kauppiaat ovat pilanneet tämän kristillisen, ystävyydestä lähtevän, vaatimattomien lahjojen jakamisen perinteen tällaiseksi markkinahumuksi.

En koskaan katso joulupukki-ohjelmia, -elokuvia ym. epäaitoa joulun kuvausta telkusta. Minulle joulupukki ja tähän liitetyt ruotsalaiset "tontut" eivät merkitse mitään.

Mitä tekemistä jenkkien roskajuoma coca-colalla on aidon joulun kanssa? En pidä cociksesta, oudon makuista.

Suomalainen, "Korvatunturin" joulupukki keksittiin vasta n. hiukan päälle 100 vuotta sitten ja "tontut" tarinaan piirsi ruotsalainen taiteilija Carl Larsson.

Äänestä
  • Tontut ovat muinaisuskoon kuuluvia kotihaltioita, kuten tallitontut ja saunatontut.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Tontut ovat muinaisuskoon kuuluvia kotihaltioita, kuten tallitontut ja saunatontut.

    Juu, nuo ovat niitä "aitoja tonttuja", joihin monet uskovat edelleenkin. Kaikin mokomin, ei se ole minulta pois.

    Mutta noiden liittäminen täysin keksittyyn "joulupukkiin" on lähes pyhäinhäväistystä.

    "Korvatunturin joulupukki" muokattiin (n. 1920-luvun aluilla) jenkkien coca-cola-pukista, yhdistäen tarinaan suomalainen kekripukki häjyineen. Häjyistä luotiin muka "tontut".

    Todellisuudessa kekripukit ja kaverinsa olivat rikollisia, jotka kiertelivät taloissa, pukki hurjan näköisenä, mm. turkin karvapuoli ulospäin käännettynä - kirves kiinnitettynä "nenäksi"! - vaatimassa sadonkorjuuruokia itselleen ja kavereilleen. Jos ei perhe antanut, uhattiin seuraavana vuonna ilkitöillä, kuten polttaa navetta jne. Ja näin myös tekivät.

    Kekripukki, kavereineen ei siis tuonut lahjoja vaan kiristi niitä itselleen. Oli paha ja ilkeä hahmo. Samat jätkät kiertelivät sitten joulun jälkeen nuutti-pukkeina (Nuutin päivä 13.1.) vaatimassa ylijääneitä jouluruokia itselleen, tai muuten...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt alkaa virallinn joulun odotus. Sytytän ledivalotheti aamuhämärissä parvekkeelle ja kyntteliköt ikkunalle. Kuuntelen talkkarista Hoosiannan ja laulan mukana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu