Miehen logiikkaa vai suomalaisuutta?

Anonyymi-ap

Kuuluukohan asiani miehen logiikka osastolle tai tänne. Miten ihmeessä voisin unohtaa sen mitä olen kun kerta sitä tavalla tai toisella teen joka päivä. Toiset kun tulevat kahdenkymmenen ihmisen ryhmässä samaan aikaan pitämään minun barbityttönään jota voi kosketella ja kammata ja ainoastaan mielikuvitus on rajana. Eiköhän se ole naisille ihan luontaista yrittää pitää itsestään huolta ja ihan itse vievät asioitaan ja leikittelevät ulkonäöllään jne,,. Kenenköhän vuoksi minä tätä teen? Jonkun lehtilööpin vai televisio-ohjelman vuoksi vai itseni vuoksi? Itseni tietenkin! Eiköhän tämä jo tullut esille, että tehokkain keino estää ja hidastaa on tämä turha hälinä ympärillä. En pysty ymmärtämään miksi juuri minussa ollaan kiinni. Ulkopuolisten on pakko olla tietoisia etten siedä tätä "suomalaisuutta" jossa kerta toisen jälkeen joku valitaan piinattavaksi. Eikö näille ihmisille riitä jo se tarjonta jota on olemassa? On pakko raiskata. Naisista löytyy ihmisiä jotka yrittävät sitten kuitenkin jollain tekoirvistyksellä saada jotain "pyrkimyksiä" läpi. Sanoin että ei! Ulkomailla on helpompaa. Siellä ei ihmisiä piinata niin kuin suomessa.

1

339

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä, missä? Nyt on ihme juttua.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      550
      1797
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      707
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      676
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      628
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe