Teema & Fem tänään kuusiosainen sarja
Idyllistä elämää Loviisassa -sarjan perustella voisi äkkiseltään kuvitella, että Loviisassa paistaa aina aurinko, eivätkä huolet paina.
Kaipuu maalle
9
646
Vastaukset 9
- Anonyymi
Ihana lifestyle -ohjelma. Katsoin ensimmäisen kaudenkin, joka aluksi tosin vaikutti hiukan pitkäpiimäiseltä. Tämä uusi kausi on siitä mielenkiintoisempi, että on kyseessä ihan tavallinen pariskunta lapsineen toteuttamassa unelmaansa.
Kaamosajan kotoiluun sopivaa viihdettä kaupunkilaisellekin. - Anonyymi
Ei täällä voi mistään hyvistä asioista ja kiinnostavista jutuista keskustella. Tykkäsin kyllä ensimmäisestä kaudestakin.😍Eihän kaikki asiat hetkessä heilläkään sujuneet, vaikka olivat Donnereita.
Strömsö on jo niin kulunut ja muut huvila-ja mökki& Suomen kaunein koti ovat enempi parempiosaisten juttuja sekä juontajat ärsyttäviä niinkutteljoita.
Antaa toiveita nuorille hyvästä elämästä maaseudulla❤️- Anonyymi
Nimenomaan nuorille. Vanhuus tuo mukanaan niin paljon kansantautien ongelmia joihin ei saa välttis heti apua ja sitten ehtii pahentua. Muutaman tutun omaiset saanut yksin kotosalla aivoinfarktin ja halvaantunut kunnes joutunut laitoshoitoon käänneltäväksi ihan vihanneksena. Syöpäkin on hankala hoitaa kun ei kunnollista hoitoa ole saatavilla.
- Anonyymi
Juu ei tää mikään Naantali sentäs ole kesälläkkää. Muuten vaan mukava ja sopivan kokone kaupunki. Nätei flikoiki kiva kattella kesäsi toril ko he husera.
- Anonyymi
Ennenmuinoin oli oikein viihtyisä, mut nyt on tullut haiseva satama ja eriarvoiset asukkaat.
- Anonyymi
Näin on ikävä kyllä
- Anonyymi
Se hän on totta paras Kaupunki
- Anonyymi
Oliko hajuhaitoista puhetta? Entä kärpäset?
- Anonyymi
Kärpäset on italialaisia harvinaisuuksia. Ei löydy maailmassa muualta. Täysin rauhoitettuja, tappaminen kielletty! Jos löytyy kärpänen millä katkennut raaja, niin pyydetään toimittamaan Pyhtään lintuhoitolaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471502Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59910Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30667- 87647
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14605- 43583
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56574- 7552
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24541- 44531
- 61525
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37506
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14491Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132469- 42428
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45419Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26409