onko loukkaavaa?

Ajattelin kysyä, että onko loukkaavaa, jos ilmoitamme kutsussa, että emme halua kirkkoon tulevan alle 3-vuotiaita lapsia. Itse muusikkona ja monissa vihkitilaisuuksissa soittaneena olen huomannut, miten pienet lapset saattavat pilata koko herkän tunnelman kommenteilla "kakka tulee" tai aloittamalla kirkossa raikuvan itkun.

Tiedän,että tämä tulee loukkaamaan etenkin sulhasen siskoa, jonka lapsi jää juuri tuon ikärajan alle. Toisaalta haluan pitää rajasta kiinni, sillä olen huomannut, että juuri tuolla lapsella on tapana pitkästyä kirkossa jo alta 5 minuutin ja ryhtyä terrorisoimaan erilaisia tilaisuuksia.

Lapset ovat kyllä tervetulleita itse hääjuhlaan, mutta aion sielläkin kohteliaimmin kertoa, että lapsen aloittaessa itkun, olisi suotavaa viedä lapsi pois itse juhlatilasta. En halua kuunnella tärkeimpänä päivänäni kenenkään itkuja ja karjukohtauksia!!
528419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Ei se ole loukkaavaa että kirkossa on lapsille ikäraja. Se on aivan hyväksyttävää ja sille on hyvä syy. Hääjuhlaan lapset pääsisivät kuitenkin ja se nyt on yleensä se lapsille paremmin sopiva tilaisuus.

Mutta.

Aika varmasti ainakin tuo sulhasen sisko loukkaantuu, koska on kovin ymmärtämätön.

Eli.

Punnitkaa hyödyt ja riskit ja tehkää päätös oman etunne mukaan. Teille ne häät ovat tärkeimmät ja sen mukaan on vieraiden joustettava. Kaikki eivät sitä ymmärrä, mutta sille nyt ei voi mitään.

En keksi kuin yhden seikan tuota "ikärajaa" vastaan. Missä ne lapset ovat sen aikaa kun vanhemmat ovat kirkossa?

Onnea hääparille!

Äänestä
  • nostamaan lasten ikärajan vähintään viiteen vuoteen, sillä kolme vuotias elää juuri pahinta uhma- ja kyselyikäänsä. pienen vauvan itku ei ole läheskään niin häiritsevää kuin kolme- neljä vuotiaan miksi? miksi? miksi? kysymykset tai kolme vuotiaan kiukku, kun hän ei saa tahtoaan läpi.

    muistathan kuitenkin että parhamminkin kasvatetulle lapselle tulee uhma-ikä ja kilteinkin seitsemän vuotias voi pitkästyä vihki-tilaisuudessa tai missä tahansa tilaisuudessa, joten olisiko parempi kieltää lapset kirkosta kokonaan?

    ja muistathan vielä senkin, että kirkossa toimitettava vihkitilaisuus ei ole yksityistilaisuus, vaan kirkko on avoinna kaikille, niin vieraille kuin OHIKULKIJOILLEkin vihkitilaisuuden aikana.

    ymmärrän kyllä (tai siis oikeastaan en ymmärrä) että tuon ainutlaatuisen? päivän täytyy olla täydellinen, mutta tosiasiassa varsinkaan hääjuhlassa et ehdi kiinnittämään mitään huomiota pieniin itkuihin (kirkko on eriasia, siellä kun kaikuu) ja jos lsten äänet häiritsevät, niin kehotan kutsussa ilmoittamaan, että lasten ei ole soveliasta olla paikalla lainkaan. mihin kuvittelet vieraidesi saavan alle kolme vuotiaat lapsensa hoitoon vihkimisen ajaksi? olisiko mehdollista, että morsiuspari järjestää "nannyn" juhlapaikalle jo vihkimisen ajaksi, no vauvoja ei sinnekään voi laittaa...

    Äänestä

Oletpa todella itsekäs ihminen. Ei taida päiväsi ollakkaan "tärkeä" vaan sinä itse olet paskan tärkeä. Ei tulisi mieleenikään kieltää lapsia tulemasta kirkkoon vihkimisen ajaksi. Vihkiminen ei kestä kuin n. 20 min. ellei sitten päiväsi ole niin "tärkeä" että vihkiminenkin pitää toimittaa pisimmän kaavan mukaan. Samallahn voi kieltää tulemasta kaikkia niitäkin vieraita joilla saattaa tulla vaikka pieni rykäisy/yskän puuska kesken toimituksen tms.ettei vaan päiväsi menisi pilalle. Vanhemmat kyllä itse osaavat päätellä mihin tilaisuuksiin lapsensa vievät ja mihin ei. Onnea hääpäivällesi,tovottavasti olis jumalaton ukonilma silloin.

Äänestä
  • Ella, saat toki ilmoittaa häävieraille että et halua huutavia lapsia pilaamaan hääjuhliasi, joten he voisivat ystävällisesti siirtyä muuhun tilaan, jos lapsi saa raivokohtauksen!

    Monet vanhemmat vasta itsekkäitä ovatkin lastensa suhteen, kun kuvittelevat että KAIKKIEN elämä pyörii heidän "pilttiensä" ympärillä!! Ei ymmärretä viedä tylsyydestä karjuvia lapsia ulos, ja tenavan kuva on joka hemmetin onnittelu ym.kissanristiäis kortissa ympäri vuoden tyyliin "Tässä maija syö pilttiä","Tässä maijalla on mummin kutomat sukat 4kk", "Maija on pääsiäispupujen keskellä 5,5kk"..! Saat siis aivan hyvin tehdä hääjuhlastasi juuri sellaisen kun itse haluat, ja kaikien tulisi kunnioittaa juuri teidän päätöstänne! Rakastan lapsia yli kaiken, mutta rajansa kaikella, sillä häät ovat kallis juhla!

    Äänestä

Älä hyvänen aika laita mitään tommoista ikärajaa, teet itsestäsi naurunalaisen. Mitä pappikin tuohon sanoisi, eiköhän kirkkoon pääse ikään ja kokoon katsomatta kaikki. Sulhasen sisko ottaa asian aivan takuulla henkilökohtaisesti, koska sitähän tuo on.
Mietippä asiaa vielä. Viikko sitten olin kirkkohäissä ja mitä hittoa se haittaa jos muksu pikkusen ääntää. Ja jos tulee hysteerinen itkukohtaus, niin eiköhän vanhemmat kanna semmosen mölyapinan pihalle ilman eri ohjeistusta.
Relax baby ;)

Äänestä

Meistä kaikki, myös sinä olemme joskus olleet kiljuvia ja itkeviä muksuja. Et olisi nyt naimisiin muuten menossa, jos sua ei joskus olisi tähän maailmaan synnytetty! Itku on lapsen keino osoittaa, että kaikki ei ole hyvin. Se on aivan luonnollinen, elämään kuuluva asia. Miksi haluat kieltää häissäsi jotain niin elämän perustavaa laatua olevan asian? Vain siksi, että saisit "täydellisen" päivän?! Minä en ikimaailmassa kehtaisi tuollaisia typeriä vaatimuksia esittää. Luulisi sulhollekin olevan tärkeää että sisko perheineen pääsee seuraamaan vihkitilaisuutta. Oletko ajatellut loukkaavasi myös sulhasta ja montaa muuta lapsellisella ajattelullasi? Mieti nyt vähän! Ja elämässä ei pääse pitkälle tuollaisella itsekkyydellä, tai ainakin vihamiehiä saat sillä hankittua, jos ei muuta. Varmasti sulhon suku ajattelee, että tuollaisen hitlerinnan tossun alle se meidän poika sitten joutuu...

Äänestä
  • On taas kirpakoita vastauksia. Olen Ellan kanssa aika paljon samoilla linjoilla, varsinkin kun monetkaan vanhemmat eivät yksinkertaisesti älyä viedä huutavia lapsukaisiaan hetkeksi ulos rauhoittumaan.
    Kohtuullistahan olisi että morsiuspari kuulisi papin sanat...

    Äänestä

  • Morssian kirjoitti:

    On taas kirpakoita vastauksia. Olen Ellan kanssa aika paljon samoilla linjoilla, varsinkin kun monetkaan vanhemmat eivät yksinkertaisesti älyä viedä huutavia lapsukaisiaan hetkeksi ulos rauhoittumaan.
    Kohtuullistahan olisi että morsiuspari kuulisi papin sanat...

    Voi kun ihanaa, että edes joku ymmärtää :)

    Äänestä

  • Morssian kirjoitti:

    On taas kirpakoita vastauksia. Olen Ellan kanssa aika paljon samoilla linjoilla, varsinkin kun monetkaan vanhemmat eivät yksinkertaisesti älyä viedä huutavia lapsukaisiaan hetkeksi ulos rauhoittumaan.
    Kohtuullistahan olisi että morsiuspari kuulisi papin sanat...

    morsiuspari kuitenkin jännittää niin paljon sanovatko oikeassa kohdassa tahdon, etteivät he kuule tai ainakaan muista mitä pappi puhui.

    ja varsinkin kun useimmet vanhemmat huomaavat viedä huutavat lapsukaisensa rauhoittumaan ulos, poikkeuksia toki löytyy, mutta löytyypä kirkosta poikkeustapauksessa alttarille sammuva sulhanenkin... ei sen enempää puhetta täydellisestä päivästä.

    Äänestä

Hieman puolustuksia aikamoisten syytösten jälkeen.

Lapsien tuomatta jättäminen kirkkoon ei siis ole vain minusta kiinni, myös sulhanen haluaa sitä, joten sen perusteella minua on turha nimittää miksikään hitl...

Ensimmäisiin viesteihin viitaten, olemme suunnitelleet järjestävämme tosiaankin lapsenhoitajan kirkon ja juhlien ajaksi, jota vanhemmat saavat käyttää halutessaan. Hoitaja toimii illan ja yön myös kotonamme, jotta vanhemmat voivat viedä lapsensa nukkumaan ja palata viettämään aikaa kanssamme.

Ja erääseen vastaukseen viitaten: Aika uskomatonta pitää tapahtua, jos toivomasi ukonilma osuu hääpäivällemme, menemmehän talvella naimisiin.

Vaikka sainkin ilkeäsävyisiä vastauksia, toivon kaikille aurinkoisia päiviä ja iloa elämään.

Äänestä

Et taida itse omistaa lapsia? Mitä helvetin väliä sillä sulle on terrorisoiko siellä kirkossa joku kersa? Sitä paitsi ei kaikki lapset ole sellasia hulluja riiviöitä jotka mekastaa koko ajan... kun sanoit että olet itse huomannut muiden ihmisten tilaisuuksissa sellasia lapsia... Mutta jokatapauksessa todella huonoa avioliitto onnea teille ja toivottavasti et ikinä saa lapsia, kun olet noin ahdasmielinen ja todella lapsellinen! hyvästi!

Äänestä
  • sillähän on todella paljon väliä jos ei halua penskoja pilaamaan omia häitänsä!! hienosti olette järkänneet lasten hoidon. itse olin viime kesänä häissä, joissa näitä kakaroita oli ja vanhemmat olivat niin taukkeja etteivät puheiden aikanakaan vieneet mölyapinoita pois. minun häihini ei tule kersoja koska tod. näk. vanhemmat eivät niitä kuitenkaan hoida. tsemiä ella! miten aioit muotoilla lausahduksen jossa ilmoitat ikärajan tms..

    Äänestä

  • ärrä kirjoitti:

    sillähän on todella paljon väliä jos ei halua penskoja pilaamaan omia häitänsä!! hienosti olette järkänneet lasten hoidon. itse olin viime kesänä häissä, joissa näitä kakaroita oli ja vanhemmat olivat niin taukkeja etteivät puheiden aikanakaan vieneet mölyapinoita pois. minun häihini ei tule kersoja koska tod. näk. vanhemmat eivät niitä kuitenkaan hoida. tsemiä ella! miten aioit muotoilla lausahduksen jossa ilmoitat ikärajan tms..

    Ajattelin laittaa sen näin: "Pääsy kielletty saatana mun häihin kaikilta, koska menee pilalle helposti!"

    Äänestä

  • Kuheita kommentteja. Ella, koska olen kanssasi 100% samaa mieltä, ja itse olen vielä sen verran "hitl.."empi että emme kutsu häihimme lapsia lainkaan, olen pahoillani puolestasi saamistasi kommenteista. Olet oikeassa siinä, että kun joku saa piltin, sen pitäisi olla kaikille elämän tärkein asia.
    Oikein onnellista hääpäivää ja avioliittoa sinulle, älä missään nimessä ota kenekään epäonnentoivotuksia tai "toivottavasti et saa lapsia" kommentteja itseesi, lapsien aika on myöhemmin ja silloin itsekin osaat olla viemättä pieniä kirkkoon kyllästymään.. niin minäkin aion tehdä jos lapsella siunataan.
    Mukavia häitä!

    Äänestä

Jaa-a. Kai siitä sitten kestävä liitto tulee, kun kaikki pitää noin tarkkaan varmistella jo alusta alkaen.

Ella hyvä, jos menet KIRKOSSA naimisiin, huomaa, että kirkko on julkista tilaa. Sinä - vaikka kuinka kaunosielu olisit - et voi mennä sanomaan, kuka kirkkoon saa tulla ja kuka ei.

Ei siellä kirkossa pidetä jotkain sinun ja sulhasesti ihmeellistä showta. Siellä pidetään uskonnollinen tilaisuus, pienimuotinen Jumalan palvelus, jossa pyydetään seurakunnalta todistusta ja siunausta liitollenne. Yhtä vähän kuin voin mennä luettelemaan ketkä saavat tulla Kauneimmat joululaulumme iltaan, yhtä vähän voit ryhtyä portsariksi omassa hääkirkossasi.

Jos haluat tätä porstarihommaa, pidä vihkimisesi jossakin YKSITYISESSÄ tilassa.

Voi että tämä häähulluus sumentaa ihmisten päästä alkeellisimmatkin tiedot siitä, mitä oikeastaan ollaan tekemässä.

Äänestä
  • Vaikka kirkko on julkista tilaa, niin tuskin sinne sattumalta lasta paikalle sattuu. Kutsussa voi nätisti ilmaista, että lastenhoitaja on hankittu vihkimisen ja juhlimisen ajaksi. Ja luulenpa, että ohikulkijoilla on tapoja etteivät työnny kirkkoon toisen vihkimisen aikana vaikka kuinka julkinen kirkko onkin. Itse en ainakaan kehtaisi...

    Ja todellakin tiedän vanhempia, jotka eivät vie muksujaan pois häiritsemästä tilaisuutta vaan antavat kiljua täyttä kurkkua. Näin oli esim. ukkini hautajaisissa, serkkuni häissä ja kaverini häissä. Onneksi ukin hautajaisissa ne olivat siskoni lapset, jotka koppasin kainalooni ja ulos (siskoni ei ymmärtänyt tätä tehdä).

    Itse olen miettinyt samaa vaihtoehtoa, tätä ikärajaa. Kaverini häissä en kuullut papin puheesta mitään enkä parin sanovan toisilleen tahdon lapsen itkulta. Joten kyllä se ikäraja taitaa olla ihan hyvä juttu... Ja jos joku nyt sanoo ettei minun kuulu kuulla toisten sanovan tahdon, niin voi suksia kuuseen! Sitä vartenhan se pari mut kutsussaan sinne halus: todistamaan, kun sanovat toisilleen tahdon.

    Äänestä

  • Ella kirjoitti:

    Vaikka kirkko on julkista tilaa, niin tuskin sinne sattumalta lasta paikalle sattuu. Kutsussa voi nätisti ilmaista, että lastenhoitaja on hankittu vihkimisen ja juhlimisen ajaksi. Ja luulenpa, että ohikulkijoilla on tapoja etteivät työnny kirkkoon toisen vihkimisen aikana vaikka kuinka julkinen kirkko onkin. Itse en ainakaan kehtaisi...

    Itse sanoin kavereille keillä oli lapsia, että lapset ovat tervetulleita, mutta jos alkavat kovasti itkeä, toivon että menevät hetkeksi ulos lapsen kanssa, ja jos rauhottuu niin palaa sitten takaisin sisään..onneksi ei yksikään lapsi itkenyt, kerran yksi yhden kerran huudahti ja muuten oli hiljaista..pahempi ongelma olivat ihmiset jotka eivät ymmärtäneet sulkea kännykkäänsä!!!!!!!

    Äänestä

  • Ella kirjoitti:

    Vaikka kirkko on julkista tilaa, niin tuskin sinne sattumalta lasta paikalle sattuu. Kutsussa voi nätisti ilmaista, että lastenhoitaja on hankittu vihkimisen ja juhlimisen ajaksi. Ja luulenpa, että ohikulkijoilla on tapoja etteivät työnny kirkkoon toisen vihkimisen aikana vaikka kuinka julkinen kirkko onkin. Itse en ainakaan kehtaisi...

    Ja todellakin tiedän vanhempia, jotka eivät vie muksujaan pois häiritsemästä tilaisuutta vaan antavat kiljua täyttä kurkkua. Näin oli esim. ukkini hautajaisissa, serkkuni häissä ja kaverini häissä. Onneksi ukin hautajaisissa ne olivat siskoni lapset, jotka koppasin kainalooni ja ulos (siskoni ei ymmärtänyt tätä tehdä).

    Itse olen miettinyt samaa vaihtoehtoa, tätä ikärajaa. Kaverini häissä en kuullut papin puheesta mitään enkä parin sanovan toisilleen tahdon lapsen itkulta. Joten kyllä se ikäraja taitaa olla ihan hyvä juttu... Ja jos joku nyt sanoo ettei minun kuulu kuulla toisten sanovan tahdon, niin voi suksia kuuseen! Sitä vartenhan se pari mut kutsussaan sinne halus: todistamaan, kun sanovat toisilleen tahdon.

    Lapsiakin on monenlaisia. Ja tilanteet vaihtelevat lapsilla tyytyväisyyden mukaan.
    Viime kesänä olin kolmissa häissä yksi vuotiaan poikani kanssa. Kirkossa yhden kerran hän nukkui koko ajan, toisissa lähdimme puolessa välissä pois kun alkoi olla niin rauhatonta (ei vielä itkua) ja kolmannet poika jaksoi tutkia äidin ja kummitädin käsilaukkuja ja omaa kirjaansa koko ajan. Tietoisesti olimme valinneet istumapaikan niin, että siitä pääsee nopeasti ulos ja olimme sopineet etukäteen kuka lähtee lapsen kanssa jos tilanne niin vaatii.
    Minusta hyvä vaihtoehto olisi keskustella niiden vanhempien kanssa, jotka ovat tulossa pienten lasten kanssa. Vanhempien luulisi ymmärtävän, että lapset ovat tervetulleita kirkkoon, mutta toivotaan että häiriköidä ei saa vaan lapset vietäisii ulos jo ennen kuin saavat kohtauksen.
    Etukäteen keskusteltuna asia, ei vaivaa enää hääpäivänä kumpaakaan osapuolta.Kirjallisesti ilmoitettuna asian voi aina tulkita monella tapaa.

    Äänestä

  • annu kirjoitti:

    Ja uskon että monia yhtä fiksusti ajattelevia vanhempia löytyy kyllä. En millään jaksa ymmärtää sitä, että lapsilta kiellettäisiin kokonaan kirkkoon tuleminen...

    Äänestä

Mielestäni ei ollenkaan loukkaavaa - samatenhan toiset pariskunnat toivovat, että perheelliset jätäisivät lapsensa kotiin ( tai järjestävät lastensa hoidon muuten, kunhan lapset EIVÄT tule häihin ).

Meillä tulee häihin muutama alle 6-v, meidän tyttömme heistä nuorimmaisena 1,5-vuotias. Mietin jo lastenhoitajaa, mutta sulho ja anoppi sanoivat, että kaikki juhlavieraat kyllä lapsista huolehtivat - ja kunkin lapsen omat vanhemmat erityisesti, omistaan ( poikkeuksena hääpari itse, hih.. Meidän neidillämme on useampi silmäpari perään katsomassa ja viihdyttämässä, mekin tietysti )

Äänestä
  • Mieluiten kieltäisin kirkkoon ja hääjuhlaan tulon kaikilta, ettei mene hieno jeesustelu pilalle.

    Äänestä

  • Kaiken nähnyt 30+ kirjoitti:

    Mieluiten kieltäisin kirkkoon ja hääjuhlaan tulon kaikilta, ettei mene hieno jeesustelu pilalle.

    Kuule: Jokainen saa kutsua juhliinsa just ne ihmiset, jotka haluaa. Itse varmaan kutsuisit mummon serkun kaimankin. Ikäraja ei ole typerä: ihan yhtä typerää on rajata kutsuvieraita pois. Joten muistathan sitten kutsua jokaisiin juhliisi kaikki sukulaiset ja tuttavasti ja puolitutut!

    Äänestä

  • ei sulla!? kirjoitti:

    Minkä mummon serkun kaiman? Ketä serkkua tarkoitat? Enhän voi lähettää kutsua pelkästään samannimisyyden perusteella.

    Meidän hääkirkkoon saavat tulla vain 35-39 vuotiaat.

    Äänestä

  • ei sulla!? kirjoitti:

    Kuule: Jokainen saa kutsua juhliinsa just ne ihmiset, jotka haluaa. Itse varmaan kutsuisit mummon serkun kaimankin. Ikäraja ei ole typerä: ihan yhtä typerää on rajata kutsuvieraita pois. Joten muistathan sitten kutsua jokaisiin juhliisi kaikki sukulaiset ja tuttavasti ja puolitutut!

    luehan viestisi vielä ja mieti hiukan. Jos perheeseen kuuluu isä, äiti ja lapsi(a), niin on aivan eri asia jättää lapsi kutsumatta ja hajoittaa perhe kuin jättää puolitutut serkunkumminkaimat kutsumatta. Ymmärrät varmaan itsekin.

    Äänestä

Parastahan olisi, jos kukaan ei tulisi häiritsemään typeriä häitäsi, senkin itsekeskeinen typerys.

Äänestä
  • Taidat itsekin olla itsekeskeinen jossakin asiassa. Annatko rahaa aina keräyksissä ja joka lippaaseen? Tai lahjoitatko jouluna kaikki lahjasi kodittomille? Tai annatko ruoastasi osan poisotatko kodittomalle? Jokainen taaplaa tyylillään ja meistä kaikista löytyy itsekeskeisyyttä jonkin asian suhteen. Ja tämä oli Ellan kanta asiasta ettei halua lapsia kirkkoon.

    Minä ainakin kutsun ne ihmiset, joiden läsnäolon katson merkittäväksi itselleni ja sulhaselleni. Ne ihmiset, jotka rakastavat minua ja minä heitä ja joiden kanssa haluan onneni jakaa ( ilman niitä itkuja). Ja en, en todellakaan vihaa lapsia!

    Äänestä

  • irmeli kirjoitti:

    Taidat itsekin olla itsekeskeinen jossakin asiassa. Annatko rahaa aina keräyksissä ja joka lippaaseen? Tai lahjoitatko jouluna kaikki lahjasi kodittomille? Tai annatko ruoastasi osan poisotatko kodittomalle? Jokainen taaplaa tyylillään ja meistä kaikista löytyy itsekeskeisyyttä jonkin asian suhteen. Ja tämä oli Ellan kanta asiasta ettei halua lapsia kirkkoon.

    Parastahan olisi, ettei edes aikuisia menisi tuollaisiin typeriin häihin, ettei vain mene tunnelma pilalle. Niinkuin se nyt niin hienoa olisi kirkossa veisata virsiä ja katsella jotain kermakakkua.

    Äänestä

  • irmeli kirjoitti:

    Taidat itsekin olla itsekeskeinen jossakin asiassa. Annatko rahaa aina keräyksissä ja joka lippaaseen? Tai lahjoitatko jouluna kaikki lahjasi kodittomille? Tai annatko ruoastasi osan poisotatko kodittomalle? Jokainen taaplaa tyylillään ja meistä kaikista löytyy itsekeskeisyyttä jonkin asian suhteen. Ja tämä oli Ellan kanta asiasta ettei halua lapsia kirkkoon.

    Minä ainakin kutsun ne ihmiset, joiden läsnäolon katson merkittäväksi itselleni ja sulhaselleni. Ne ihmiset, jotka rakastavat minua ja minä heitä ja joiden kanssa haluan onneni jakaa ( ilman niitä itkuja). Ja en, en todellakaan vihaa lapsia!

    nuo rahalippaat ja ruoasta osan lahjoittaminen... Typerää vetää tuollaista tähän! Sitäpaitsi eikö se ole ihan sama laittaako vaikka 20€ yhteen lippaaseen vai 20snt sataan lippaaseen :)

    Äänestä

  • irmeli kirjoitti:

    Taidat itsekin olla itsekeskeinen jossakin asiassa. Annatko rahaa aina keräyksissä ja joka lippaaseen? Tai lahjoitatko jouluna kaikki lahjasi kodittomille? Tai annatko ruoastasi osan poisotatko kodittomalle? Jokainen taaplaa tyylillään ja meistä kaikista löytyy itsekeskeisyyttä jonkin asian suhteen. Ja tämä oli Ellan kanta asiasta ettei halua lapsia kirkkoon.

    Minä ainakin kutsun ne ihmiset, joiden läsnäolon katson merkittäväksi itselleni ja sulhaselleni. Ne ihmiset, jotka rakastavat minua ja minä heitä ja joiden kanssa haluan onneni jakaa ( ilman niitä itkuja). Ja en, en todellakaan vihaa lapsia!

    "Minä ainakin kutsun ne ihmiset, joiden läsnäolon katson merkittäväksi itselleni ja sulhaselleni. Ne ihmiset, jotka rakastavat minua ja minä heitä ja joiden kanssa haluan onneni jakaa"

    Sanoit ettet vihaa lapsia, mutta ei ilmeiseti myöskään pidä sukulaislapsia kovin tärkeinä. Luuletko, että kaikki vieraasi haluavat jakaa onnesi sun kanssa, jos kiellät keitä osallistumasta häihin perheenä? Mutta kutsu SINÄ ne ihmiset, jotka SINÄ haluat, että SINÄ saat täydellisen päivän ja SINÄ saat jakaa onnesi. Tää elämä on niin MINÄMINÄMINÄ-elämää kuin olla ja voi, ainakin joidenkin osalta. Ja alunperin Ellan jutussa oli kyse sulhon sisaren lapsista, luulisi olevan merkittävä asia elämässä. Ainakin oma sulhoni on onnessaan saadessaan olla eno pienelle sisarentyttärelle. Mutta ei kaikki kai sitten halua ottaa "riskiä" että lapsen ääntely pilaa koko juhlan ja menee kaikki hukkaan! Voi kurjuuden kurjuus... Kyllä onkin pienellä lapsella suuri taakka kannettavanaan kun meni häät pilaamaan. Miettikää nyt oikeesti mikä tässä elämässä on tärkeää. Joskus ehkä teilläkin on niitä välillä äänekkäitä lapsia. Ehkä sitten joskus laitoshoidossa vanhainkodissa saattaa arvostaa kun se kiljuva "rääpäle" käy joskus katsomassa...

    Äänestä

  • elokuun morsian kirjoitti:

    Pidän sukulaislapsiani tärkeinä: olenhan heistä yhden sylikummi. Ja jotain varmaan todistaa sekin, että käyn heillä vähintään kerran viikossa olemassa lasten kanssa (leikkimässä, vaihtamas kuulumiset jne.)

    Mutta pointti olikin se, että kutsuako kirkkoon/häätilaisuuteen lapsia vai ei. Tästä asiasta ollaan kahta mieltä: joko kutsutaan tai sitten ei. Mutta entäs jos ei tule toimeen lapsen kanssa, joka vänisee joka asiasta koko ajan, niin tuskin sellaista kutsuisin. Ihan sama aikuisen kohdalla: ihmisenä katson kumpaakin, en heidän ikää (vaan käytöstä).

    Äänestä

Luonteestasi päätellen tulette eroamaan pian, joten parasta olisi peruuttaa koko hääjuhla.

Äänestä
  • Mistä hitosta sinä Ellan luonteen tiedät? Lyhyen keskustelun johdosta? Voi itku...

    Kun minä tätä viestiä naputan, niin sorrun ihan yhtä tyhmään temppuun kuin sinä: luonteestasi päätellen tulet olemaan hyvin epäonninen elämässäsi, joten parasta vaan pysyä neljän seinän sisällä ja olla kirjoittelematta tänne!

    Äänestä

  • irmeli kirjoitti:

    Mistä hitosta sinä Ellan luonteen tiedät? Lyhyen keskustelun johdosta? Voi itku...

    Kun minä tätä viestiä naputan, niin sorrun ihan yhtä tyhmään temppuun kuin sinä: luonteestasi päätellen tulet olemaan hyvin epäonninen elämässäsi, joten parasta vaan pysyä neljän seinän sisällä ja olla kirjoittelematta tänne!

    Kaikkiin omiin juhliini ovat kaikki kutsutut tervetulleita.

    Sellainen, jota häiritsee joku lapsen löpertely ei voi olla kovin täysissä järjen voimissaan.

    Pöljä.

    Äänestä

Itse en varmaan laittais mitään ikärajoja mutta ei se nyt niin kauheekaan ajatus oo. Luulen kyllä että vaikka sen siinä kutsussa yrittäis kuin nätisti ilmasta niin aina joku loukkaantuu. Varsinkin jos vieraslistalla on tällasia kakaroita kun täällä palstalla. Mä en kyllä ymmärrä tätä. Jos toinen kysyy nätisti mielipidettä aiaan niin miks siihen pitää vastata niin kauheen rumasti. Jos on sitä mieltä että ikäraja on ihan tyhmä niin voi kai sen ilmaista ilman mitään ukonilman tai huonon avioliiton toivottamisia. Toivottavasti teille tulee kauniit häät ja piitkä avioliitto :)

Äänestä

Loukkaavaa sen sijaan on kun ihmiset ei älyy viedä häiritseviä lapsiaan pois. Onko se niin vaikeaa ymmärtää että vaikka itseä ei häiritsisi niin ei sitä huutavaa äpärää halua muut kuunnella. Ja sit vielä ihmetellään miksi lapsia ei haluta mihinkään....

Äänestä
  • Loukkaavaa olisi ehkä ennemminkin se, jos paikan päällä alettaisiin ilmoittelemaan, että btw. lapset ei oo tervetulleita kirkkoon, juhliin kyllä.

    Hyvissä ajoin ilmoitat kutsussa tuon toiveen niin ei tule kenellekään sanomista. On asia ainakin ollut hyvissä ajoin tiedossa.

    Ja toivottavasti ihmiset oppisivat hieman viemään niitä kiljuvia tenavoita ulos tilaisuuksista.

    Äänestä

Joissain viesteissä on ihan oikein todettu että vihkiminen on jumanlanpalvelus johon saavat kaikki kutsumattomatkin osallistua, tosin joissain Helsingin "nähtävyys"-kirkoissa turistit ohjataan ulos vihkimisen ajaksi, suntio tosin tuskin rupeaa ohjailemaan lapsiperheitä ulos kirkosta hääparin toiveiden mukaan...

Jos pienten lasten vanhemmat eivät voi/halua jättää lapsiaan vihkimisestä pois esim kaaso, bestman tai vastaava voisi kirkon ovella ohjata pienet lapset vanhempineen takpenkkeihin, joista lasten itskut ja kitinät eivät ehkä niin paljoa kuulu ja sieltä on helppo luikahtaa lasten kanssa ulos jos desibelit yltyvät.

Plaseerauksessa juhlapaikalla kannattaa lapsiperheet sijoittaa pöytien päihin lähelle ovea, jolloin esim ohjelmien aikana pääsevät helposti ulos jos on tarpeen ja lapsiperheet yleensä lähevät myös aiemmin, eikä näin istumajärjestykseen jää "aukkoja" (tosin ihmiset alkavat loppuillasta helposti kulkea pöydästä toiseen).

Meilläkin oli muutama vanhempi ottanut lapset mukaan vaikka kutsussa puhuttiin aikuisten juhlasta, mutta yllättävän hyvin sujui, olin niin euforisess tilassa etteivät lasten muutamat pikku pyrähdykset juhlasalissa häirinneet vaikka olinkin ensin aika pahana kun kaikki eivät välittäneet toiveistaimme.

Äänestä

Menet kirkkoon vihittäväksi Jumalan kasvojen edessä. Luepa itse, mitä mieltä tuo samainen Jumalasi on lapsista:

"Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia, mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: `Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.
Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä."
(Mark. 10:13-16)

Minä en kuulu kirkkoon, enkä ole edes kristitty. Itse asiassa olen ateisti, eli minulla ei ole jumalaa ollenkaan. Kuitenkin jopa minusta kuulostaa ihmeelliseltä, että sinä otat asiaksesi kieltää lasten tulon kirkkoon. Juuri niiden samojen ihmisten, joista kristinuskon tärkein ihminen sanoi ylle lainaamani sanat. Suoraan sanottuna minua oikein kuvottaa tuollainen tekopyhyys ja itsekkyys.

Onko loukkaavaa kieltää alle 3-vuotiaita lapsia tulemasta kirkkoon? Kysy asiaa Jumalaltasi, jonka huoneeseen olet menossa!

Äänestä
  • Taitaa olla tuo avioliittoon vihkimisen pääasia unohtunut näiltä tietyiltä ihmisiltä. Toki itsekin haluan mahdollisimman onnistuneet häät, mutta eipä tulisi mieleenkään kieltää lapsia tulemasta kirkkoon tai juhlaan. Ja miksi täällä oletetaan että lapsi lähes takuuvarmasti alkaa huutaa tai raivota kesken toimituksen? Sulhon veljen häissä viime kesänä oli useampi pikkulapsi eikä häirinnyt yhtään kirkossa eikä juhlassa. Kummityttömme on 2v, ja hän on oikeastaan kunniavieras häissämme. Lisäksi tulee muutama muukin 2-3v, eikä tuollainen ajatus, että he pilaisivat juhlan ole edes juolahtanut mieleeni.

    Tämä kaikki kaupallisuus häiden ympärillä on valitettavasti joillekin itsetarkoitus ja iloinen PERHEtapahtuma ja vihkimisen merkitys on sivuseikka. Kunhan vaan kaikki on täydellistä muuten ja joka hius oikealla kohdalla, yskimistä ja aivastusta vältettäköön kirkossa...Relatkaa vähän, niin ehkä osaatte nauttia tuosta tärkeästä päivästä vähän enemmän.

    Äänestä

  • jenna-05 kirjoitti:

    Taitaa olla tuo avioliittoon vihkimisen pääasia unohtunut näiltä tietyiltä ihmisiltä. Toki itsekin haluan mahdollisimman onnistuneet häät, mutta eipä tulisi mieleenkään kieltää lapsia tulemasta kirkkoon tai juhlaan. Ja miksi täällä oletetaan että lapsi lähes takuuvarmasti alkaa huutaa tai raivota kesken toimituksen? Sulhon veljen häissä viime kesänä oli useampi pikkulapsi eikä häirinnyt yhtään kirkossa eikä juhlassa. Kummityttömme on 2v, ja hän on oikeastaan kunniavieras häissämme. Lisäksi tulee muutama muukin 2-3v, eikä tuollainen ajatus, että he pilaisivat juhlan ole edes juolahtanut mieleeni.

    Tämä kaikki kaupallisuus häiden ympärillä on valitettavasti joillekin itsetarkoitus ja iloinen PERHEtapahtuma ja vihkimisen merkitys on sivuseikka. Kunhan vaan kaikki on täydellistä muuten ja joka hius oikealla kohdalla, yskimistä ja aivastusta vältettäköön kirkossa...Relatkaa vähän, niin ehkä osaatte nauttia tuosta tärkeästä päivästä vähän enemmän.

    Mun suosikki argumentti tässä ääliämäisessä keskustleussa on se, että häät on niin kalliit juhlat, että huutavat pennut ovat turhan suuri riski. Menee siis kaikki isot rahat hukaan!

    [Mitä muuten eläimeen sekaantuja sanoi, kun pani sutta?
    -???
    "Minusta tuntuu, että kaikki valuu hukkaa."]

    Äänestä

  • Forza kirjoitti:

    sama kommentti, ei kai auttas sit muu kuin pyytää lapsen vanhemmilta rahallista korvausta henkisestä kivusta ja särystä :) Ja pienempi korvaus heiltä, joilla sattuu olemaan yskä hääpäivänä... Kun kaikki on sitten pilalla...

    Äänestä

  • Jätkä puhuu asiaa!

    Äänestä

Ihan hyvin voit laittaa ikärajan, kannattaisi varmaankin hommata silloin lapsille joku paikka ja 1-2 vahtia riippuen muksujen määrästä.
Itse haluaisin heivata kaikki alle 10 vuotiaat pois kokonaan kutsulistalta, kun en niitä lapsia oikein jaksa. Olen 11 muksulle täti ja hoitanut lapsia pienen ikäni, mutta kun hääpäivä koittaa niin haluan pitää aikuisten juhlat. Onneksi siippa on hengessä mukana. Valitettavasti lähisukuun kuuluu niin paljon mukuloita, että pitää asiaa vielä harkita.

Itsekästä eli ei, hääpari kustantaa juhlat ja haluaa juhlia tavallaan, joten kenelläkään ulkopuolisella ei pitäisi olla nokan koputtamista onko mautonta vai ei. Kukin tyylillään.

Äänestä
  • Sitten sinä tietenkin heivaat ne pikkutenavat vieraslistalta. Kuten sanoit lopussa, teidän juhlat ja teidän ehdoilla mennään niissä. Herkkänahkaiset loukkaantujat paimentakoot kakaroitaan vaikkapa kotonaan, mitä ne teidän häissä tekisi murjottamassa "kun ei lapsia saanut ottaa mukaan..."

    Äänestä

  • Kutsuun voi laittaa: "Toivomme että perheen pienimmät eivät tällä kertaa osallistu" tai jotain vastaavaa minkä muotoilet itse mielekkään ytimekkääksi. Pidä kuitenkin pääsi äläkä alistu "lapsiperhemafian" edessä.

    Äänestä

  • Alkuperäinen kysyjä kuitenkin kysyi, että voiko kieltää lasten tulon kirkkoon. Vihkiminen kirkossa on julkinen tilaisuus, eli on vähän eri asia kuin hääjuhla. Ketään ei voi kieltää kirkkoon tulemasta.

    Äänestä

  • ex-sinkkumies kirjoitti:

    Kutsuun voi laittaa: "Toivomme että perheen pienimmät eivät tällä kertaa osallistu" tai jotain vastaavaa minkä muotoilet itse mielekkään ytimekkääksi. Pidä kuitenkin pääsi äläkä alistu "lapsiperhemafian" edessä.

    Kuka on lapsiperhemafian pahin palkkamurhaaja?

    Mielestäni ennen hääjuhlaan tuloa voisi kaikilta ottaa sylkinäytteen ja tarkistaa henkkarit, ettei tule ei-toivottuja kutsuvieraita.

    Äänestä

  • ex-sinkkumies kirjoitti:

    Sitten sinä tietenkin heivaat ne pikkutenavat vieraslistalta. Kuten sanoit lopussa, teidän juhlat ja teidän ehdoilla mennään niissä. Herkkänahkaiset loukkaantujat paimentakoot kakaroitaan vaikkapa kotonaan, mitä ne teidän häissä tekisi murjottamassa "kun ei lapsia saanut ottaa mukaan..."

    Naurettavinta tässä on se että ella ei halua lapsia kirkkoon mutta itse jatkoille ne ovat sitten taas tervetulleita..? Miksi helvetissä siellä kirkossa olo voi mennä pilalle jos joku 2 v pikkumies haluis tulla mukaan kattomaan kirkon menoja? ella, screw you!

    Äänestä

meidän häihin ei mitään mukuloita raahata,jos joku siitä vetää herneet nenäänsä ni ei tarvitse tulla. ei oltais sellasia ees haluttu. en jaksa itsekään kuunnella mitään älytöntä riehumista ja huomionhakua omissa häissäni, joista ei tule mitkään lastenkutsut. en olisi saanu minäkään roudata rakasta koiraani sukulaisten häihin, vaikka on hyvin koulutettu toisinku useiden kakarat. mut toiset tykkää, toiset ei.

Äänestä

Tuleeko lapsia paljon? Olin yksissä häissä, jossa yksi lapsi alkoi metelöimään kirkossa. Vanhemmat veivät hänet ulos (ihan itse tajusivat sen tehdä). Ei se kovin paljon häirinnyt.

Mutta jos lapsia on paljon, on tietysti hankalaa jos kaikki alkaa ramppaamaan...

Äänestä
  • Ongelmana ei ole lapset vaan heistä huolehtivat aikuiset. Maailma on näköjään mennyt siihen, että ensin pitää kasvattaa vanhemmat! Vasta sen jälkeen lapsilta voi vaatia jotain. Jos lapsi alkaa väsyä, on hänestä huolehtivan vanhemman velvollisuus, ilman kirjallisia ohjeita, tehdä asialle jotain, lähteä esim. ulos. Se että lapsi terrorisoi tilanteen esimerkiksi väsyneenä itkullaan ei ole sen lapsen syy. Ei lapsi sitä tahallaan tee, että tärvelenpä morsiusparin päivän.

    Aina kannattaa varautua myös siihen, että tapahtuu jotain yllättävää, vaikka kuinka olisi karsinut häiriötekijät pois. Olen ollut häissä, jossa (kirkon takaosassa tosin) oli kymmenpäinen turistilauma sadetta pitämässä. Siihen heillä oli oikeus, lapsineen kaikkineen.

    Onnellista hääpäivää kaikille, oli paikalla sitten lapsia tai ei! Toivottavasti ainakin fiksuja aikuisia!

    Äänestä

Mielestäni asiassa ei ole mitään loukkaavaa, päinvastoin! En ymmärrä, miksi joku pienen lapsen vanhempi edes haluaisi ottaa lapsensa mukaan kirkoon? Jos lapsille kerran on järjestetty hoitaja, niin uskon, että on kaikkien mielestä mukavampaa jättää lapset sinne. Ja varsinkin lapselle on varmasti mukavampaa leikkiä hoitajan kanssa kuin ikävystyä kirkossa. Ja samoin lapsen vanhemmat voivat rauhassa keskittyä vihkimiseen. Ymmärrän kyllä, että olisi varmasti mukavaa olla koko perheen voimin läsnä vihkimisessä, mutta lapsi tuskin siellä edes viihtyisi, eikä varmasti ainakaan ymmärrä koko asiaa.
Ensi kesänä omissa häissäni lapset ovat hyvin tervetulleet, mutta ymmärrän hyvin ettei kaikki halua lapsia mukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ella kirjoitti:

Ajattelin kysyä, että onko loukkaavaa, jos ilmoitamme kutsussa, että emme halua kirkkoon tulevan alle 3-vuotiaita lapsia. Itse muusikkona ja monissa vihkitilaisuuksissa soittaneena olen huomannut, miten pienet lapset saattavat pilata koko herkän tunnelman kommenteilla "kakka tulee" tai aloittamalla kirkossa raikuvan itkun.

Tiedän,että tämä tulee loukkaamaan etenkin sulhasen siskoa, jonka lapsi jää juuri tuon ikärajan alle. Toisaalta haluan pitää rajasta kiinni, sillä olen huomannut, että juuri tuolla lapsella on tapana pitkästyä kirkossa jo alta 5 minuutin ja ryhtyä terrorisoimaan erilaisia tilaisuuksia.

Lapset ovat kyllä tervetulleita itse hääjuhlaan, mutta aion sielläkin kohteliaimmin kertoa, että lapsen aloittaessa itkun, olisi suotavaa viedä lapsi pois itse juhlatilasta. En halua kuunnella tärkeimpänä päivänäni kenenkään itkuja ja karjukohtauksia!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu