Kaupunginhallituksen omat pelisäännöt

Anonyymi-ap

Kaupunginhallituksen pelisäännöt eivät näytä sisältävän lainkaan kuntalaissa määrättyjä tehtäviä, kuten esimerkiksi laillisuuden ja kunnan edun valvontaa eikä hallitus tosin edes toimeenpane näitä laissa määrättyjä tehtäviään. Kaupunginhallituksella on ollut jo pitkään Suomen parhaassa pikkukaupungissa ihan omat pelisääntönsä. Siksi veronmaksajien varoja voidaan tuhlata, rikkomuksia katsotaan läpi sormien ja huono hallintotapakin rehottaa.

Kuntalaki

10.4.2015/410

39 §
Kunnanhallituksen tehtävät

Kunnanhallituksen tulee:

1) vastata kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta;

2) vastata valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta;

3) valvoa kunnan etua ja, jollei hallintosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa;

4) edustaa kuntaa työnantajana ja vastata kunnan henkilöstöpolitiikasta;

5) vastata kunnan toiminnan yhteensovittamisesta;

6) vastata kunnan toiminnan omistajaohjauksesta;

7) huolehtia kunnan sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnan järjestämisestä.

Kaupunginhallituksen pelisäännöt

https://www.loviisa.fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/paatoksenteko/kaupunginhallitus/kaupunginhallituksen-pelisaannot/

24

515

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaupunginhallituksen pitäisi vastata kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta. Siitä huolimatta hallituksen jäsenet eivät ole selvillä edes siitä, että mihin lainarahaa käytetään. Jokunen vuosi sitten yksi hallituksen jäsen piti valtuustossa puhetta talouteen liittyvien asioiden käsittelyn yhteydessä ja ihmetteli ja kyseli, että mihin lainarahaa oikein käytetään, kun lainaa on nostettu enemmän kuin rahaa on käytetty investointeihin. Valtuuston edessä estraadilla vallitsi hiiren hiljaisuus ja kokouksen puheenjohtaja ei tapansa mukaan huolehtinut siitä, että kysymykseen vastataan. Vastaus kysymykseen olisi ilmeisesti ollut, että lainarahaa käytetään käyttötalouteen ja siten saadaan yhdessä omaisuuden myynnin kanssa aikaan keinotekoisesti ylijäämäisiä tilinpäätöksiä, joille sitten valtuusto aplodeeraa.

      • Anonyymi

        Valtuustoakaan ei näytä edes kymmenien miljoonien käyttö paljoa kiinnostavan, kun budjetissa ei määritellä siinä päätetylle suurelle talousarviolainalle minkäänlaista käyttökohdetta ja lisäksi valtuusto on myöntänyt hallintosäännössä viranhaltijalle oikeuden päättää talousarviolainan nostamisesta. Siispä viranhaltija on tehnyt 14.11.2024 viranhaltijapäätöksen § 5/2024,
        jossa päätettiin ottaa pankista peräti 12 400.000 euron laina. Päätöksessä ei edes ole ilmoitettu mikä on lainarahojen käyttötarkoitus! Sen luulisi sentään olevan erittäin tärkeän tiedon? Toimivaltaa on annettu käsittämättömällä tavalla jopa kymmenien miljoonien eurojen mittaluokkaa olevissa talousasioissa yksittäiselle viranhaltijalle ja puolestaan sitten pikkujuttuja veivataan hallituksessa sekä valtuustossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen parhaassa pikkukaupungissa kiistellään tonneista, mutta miljoonat eivät jaksa valtuuston enemmistöä kiinnostaa. Esimerkiksi asuntomessuhankkeeseen valtuusto hyväksyi suit sait lisämäärärahaa toista miljoonaa, vaikka ei ollut edes mitään tietoa lisämäärärahan käyttökohteista!

        Vaikuttaa lähinnä siltä että jos ei halua osallistua rikollisuuteen niin ei missään nimessä kannata asettua vaaleissa ehdolle.

        Kaikissa kunnissa lienee sama käytäntö. Rikollisuus itsensä rikastuttamiseksi ja lähipiirin harrastusten tukemiseksi.
        Kaupungin joulutapahtumat sun muut juhlinnat koko vuodeksi saadaan näyttämään "tapahtumilta" ja "kulttuurilta" mutta ovat oikeasti vain saman 100? Hengen ajanvietettä. Sisäpiirin verorahoilla tuettua harrastuselämää.
        Muille kuntalaisille ei järjestetä mitään mahdollisuuksia edes päästä viikonloppuisin kyseisiin "tapahtumiin" koska ne ovat tarkoitettukin vain rikkaalle väestölle.

    • Anonyymi

      Sirkushuvia olan takaa järjestänyt JOB pyöritti styrelsenia kuin karusellia. Joko TB on aloittanut saman tivolin?

    • Anonyymi

      De tidigare ordförandena var vänner med chefen och dök upp tillsammans på ansiktsboks bilder tagna vid privata tillställningar. Vänskap kan leda till en frysning i styrelsens beslutsfattand. En annan av de tidigare ordförandena har nu avslöjats som assistent till ex-direktören.

    • Anonyymi

      Suomen parhaassa pikkukaupungissa on Suomen huonoin hallinto? Kittilä taitaa jäädä tässä kisassa hopealle!

      • Anonyymi

        Kittilän ja Suomen parhaan pikkukaupungin hallinnoilla ja veronmaksajien varojen käytöllä vaikuttaa olevan tiettyjä synergoita:

        Korkeimmassa oikeudessa tuomitut vastaajat olivat hankkineet lakipalvelua kunnan ulkopuoliselta asiantuntijalta ja vieneet palvelua koskeneen laskun kunnanhallintoon maksettavaksi.
        Korkein oikeus katsoo ratkaisussaan, että ehdolliseen vankeuteen tuomitut vastaajat olivat yrittäneet erehdyttää kuntaa maksamaan laskun, jonka maksamiselle kunnan varoista ei ollut perusteita.

        KKO: Kittilän Eilavaara-laskusta kahdelle ehdollista vankeutta – toinen tuomituista nykyinen kunnanjohtaja | Kuntalehti
        https://kuntalehti.fi/uutiset/kko-kittilan-eilavaara-laskuista-kahdelle-ehdollista-vankeutta-toinen-tuomituista-nykyinen-kunnanjohtaja/

        😆😆
        Joku jäi kiinni vakiintuneista toimmintatavoista.
        Sentään.

      • Anonyymi

        Ja Tammisaari paras

    • Anonyymi

      Maan tapa on pesiytynyt loviisankin hallintoon.

    • Anonyymi

      Kuntalain yksiselitteisestä ja selvästä määräyksestä huolimatta tarkastuslautakunnalle ei luovuteta sen tarkastustehtävän suorittamiseksi pyytämiään asiakirjoja, vaan lautakunta joutuu valittamaan asiasta hallinto-oikeuteen. Uskomatonta! Tämäkin osoittaa Suomen parhaan pikkukaupungin hallinnon olevan enemmän kuin huonoa. Se on suorastaan mätää!

      Kuntalaki 10.4.2015/410

      124 §
      Tarkastuslautakunnan ja tilintarkastajan tietojensaantioikeus

      Tarkastuslautakunnalla on salassapitoa koskevien säännösten estämättä oikeus saada kunnan viranomaisilta tiedot ja nähtävikseen asiakirjat, joita se pitää tarpeellisina arviointitehtävän hoitamiseksi.

      Tarkastuslautakunta
      Pöytäkirja 04.09.2024/Pykälä 112

      Kaupungin hallinnon tarkastaminen, kaupunginhallituksen kokouksen 27.3.2024 salassa pidettävät asiakirjat

      https://julkaisu22.loviisa.fi/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024871-6

      • Anonyymi

        Meneillään vaikuttaa olevan täysin käsittämätön salaushanke, jonka ilmeisenä tarkoituksena on estää entisen kaupunginjohtajan tekemisistä tehtyjen selvitysten julkitulo? Ilmeisesti selvityksissä on tullut esille seikkoja, jotka eivät kestä päivänvaloa ja ovat kiusallisia myös iin sanotulle asianosaiselle. Se selittäisi koko salaustouhun, jonka motiiveja kaupunginhallituksen kannalta ei voi kuin ihmetellä. Voidaan pitää erittäin todennäköisenä, että salatut dokumentit ovat pääosin julkisia asiakirjoja ja joka tapauksessa ainakin tarkastuslautakunnalle ne pitäisi luovuttaa.

        Minä olen taas lähes varma, että jotenkin on selvinnyt CIA osuus asuntomessuhankkeesa ja samalla on selvinnyt JFK salamurha. Olivat kuulemma (torilla kerrottiin), että suomen parhaan hillopurkin takaa oli löytynyt todisteet, joita eräskin politrukki oli piilotellut foliohattunsa sisällä. Pirullinen salaliitto!

        Voi kun vitsikästä! Hyvä poika!

        Foliohattu on tehty Fiskarsin saksilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen taas lähes varma, että jotenkin on selvinnyt CIA osuus asuntomessuhankkeesa ja samalla on selvinnyt JFK salamurha. Olivat kuulemma (torilla kerrottiin), että suomen parhaan hillopurkin takaa oli löytynyt todisteet, joita eräskin politrukki oli piilotellut foliohattunsa sisällä. Pirullinen salaliitto!

        Älyvapaa houre suoraan foliohatun alta:
        Asuntomessut johtavat kaupungin kasvuun ja kehitykseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi kun vitsikästä! Hyvä poika!

        Onko näin

    • Anonyymi

      Jos et halua ryhtyä osalliseksi rikollisuuteen älä ryhdy kunnanvaltuutetuksi.
      Tämä lienee sopiva neuvo koko suomen kuntiin ja jopa edus-kuntaan.

    • Anonyymi

      Kiitos. Asiapitoisista kommenteista. Vielä kun sivustoa siistittäisiin olisi suunta oikea. Hävettää olla kesä kauden loviisalainen kun täällä on muihin kaupunkeihin verrattuna paljon vilskettä, mutta millaista onkin aivan uskomatonta. Olen isoäitinä huolissani kun hyväksytte epäasialliset kirjoitukset ja kommentit. Toivottavasti tulevat äänestäjät eivät ota mallia, vaan puuttuvat törkeyksiin. Opettakaa lapsille ja nuorille käytöstapoja hyvissä ajoin. Kertokaa myös, että jokaisella ihmisellä on ihmisarvo. Sitä ei kukaan voi ottaa pois, eikä siitä edes itse voi luopua.
      Onko Suomessa ainoana maana maailmassa sijaa hekumoida olevansa koulutuksen ja onnellisuuden ykkönen jos tällä foorumilla vierailee, niin petraamista riittää. Terveiset Italiasta!

      • Anonyymi

        Hauska.
        Tyypillistä elitistin puhetta. Kulissit kuntoon, sisusten mädästä viis.
        Kunhan rikollisuus piilotetaan kauniiseen pintakiiltoon niin kelpaa kesäloviisaalaisellrkin.

        Valitettavasti pahuus saa kuitenkin tuomionsa vaikka se käyttäytyisi pinnaltaan kuinka kauniisti.

      • Anonyymi

        Mikäli Suomen parhaan pikkukaupungin hallinnossa noudatettaisiin lakia, kaupungin hallintosääntöä, toimeenpantaisiin hyvää hallintotapaa, kunnioitettaisiin kansalaisten lakisääteisiä oikeuksia ja ei haaskattaisi veronmaksajien varoja ja katsottaisi väärinkäytöksiä läpi sormien, niin siinä tapauksessa tälläkään palstalla ei varmaan olisi tarpeen tuoda esille sekä kommentoida virkavastuullisten päättäjien toimintaa.

    • Anonyymi

      Liian paljon tehtävää. Ja huono palkka muistakaa se .Tarvii rahaa niin alkaa tapahtua .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      2937
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      60
      2809
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2313
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      25
      1773
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1679
    6. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1556
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1556
    8. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1226
    9. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      77
      1225
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1050
    Aihe