Orjattaren etsintä - Ei vielä "toimintaa"
Olen jo jonkin aikaa kehitellyt ajatusta omasta orjattaresta. Orjattaren kanssa voisin toteuttaa fantasioitani, jotka eivät vakiintuneessa parisuhteessa koskaan toteutuisi. Aikaa myöden ajatus kypsyi sanoista tekoihin, vaikka tiesin ko. henkilön löytämisen lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Olen joskus aikaisemmin etsinyt seuraa deitti-tyyppisiltä palstoilta ja niistä saatujen huonojen kokemusten perusteella suuntasin yritykseni chatteihin.
Ajatuksissani olin jo aikaa sitten muodostanut kuvan orjattaresta, jonka ominaisuuksia olisivat nuoruus (alle 30), pituus (alle 175), hoikka/normaali vartalo, rinnat (B-D) ja tapaamispaikkana Tre tai Hki. Toki nuori opiskelija-tyttö olisi aivan täydellinen, mutta toisaalta uraa luova, akateeminen, kuria kaipaava toimihenkilö-narttukin houkuttelisi...
Selailin jonkin aikaa nettiä ja valitsin muutaman foorumin, joille piilouduin salanimeni turvin. Aikaa kului viikkoja sillä perheellisenä en voi aina roikkua chatissa ja tuntui ettei niitä nuoria orjatar-ehdokkaitakaan ollut mitenkään runsaasti liikkeellä... ei yllätys sinällään. Pelin henkeä pidin kuitenkin omalta osaltani rehellisenä eli tunnustauduin rehellisesti liki nelikymppiseksi ja varatuksi, mutta toisaalta kaikinpuolin terveeksi ja yhteiskuntakelpoiseksi suomalaiseksi mieheksi. Erona muihin miehiin vain se, että muutaman viikon välein halusin hallita sovitun ajan jonkun nuoren naisen elämää.
Eräänä iltana olin jo poistumassa chatista turhautuneena monista takaiskuista ja vuorokausikin läheni loppuaan kun huomasin melko arkisen nikin "Jenni24". Klikkasin hänen nikkiään ja päätin paljastaa heti tarkoitusperäni, meni sitten syteen tai saveen. Juttu lähti alkuun ja yllättäen kemiat taisivat kohdata, sillä jo puolen tunnin kuluttua olin selvittänyt mitä olin hakemassa. "J" tuntui vastaavan lähes täydellisesti ajatustani orjattaren ulkoisesta olemuksesta ja kertoi olevansa luonteeltaan hiljainen opiskelija. Kokematon hän ei seksin suhteen ollut, mutta ei ollut koskaan kehdannut kertoa seuralaisilleen haluavansa olla alistettu orjatar.
Hän kertoi opiskelevansa Tre:lla ja käyvänsä aina välillä töissä, joten hänellä olisi mahdollisuus pukeutua toiveideni mukaisesti, mutta niistä myöhemmin. Tyyliltään hän kertoi olevansa trendikäs ja korkeat korot ja lyhyet hameet kuulemma korostivat hyvin hänen pitkiä jalkojaan. Vartalonsa hän piti kiinteänä ja notkeana aktiivisen uinti-harrastuksen avulla. Ikäeromme ei tulisi olemaan este, sillä hän kaipasi vanhemman miehen kuria ja varmuutta. Poikaystävää "J:llä" ei ollut, mutta asialla ei ollut minulle suurtakaan merkitystä. 100% molemminpuolinen luottamus olisi tärkeintä.
Keskustelun soljuessa eteenpäin ehdotin "J:lle" ensimmäistä tapaamista hotellissa. Hetken mietittyään hän suostui, tosin jouduin taipumaan tapaamiseen hotellin kahvilassa. Sovimme ajankohdan ja lupasin mailata hänelle ohjeita kuinka varustautua jatkoon jos kahvilassa kaikki synkkaisi...
Kommentteja ja Orjatar-ehdokkaita otetaan vastaan..

Vastaukset 1
Vanhimmat
Vai mitä kommentteja haluat.. kirjoita pian lisää, tuohonhan on saatava jatkoa että tietää miten siinä käy!