Aika heikko oli käsikirjoitus elokuvakylän synnylle,kun suunnitelma lopulta haudattiin sadevesien ja sähkön saannin vuoksi.
Vastikkeeksi sähköyhtiö antoi vastikkeen, ettei ole pyydetty suunnittelua. Vastaava tai paljon isompi toimija tuli naapurikuntaan ja osti maan,myös iso sähkönkäyttäjä,mutta luotti ydinvoimalaan ja uusiutuvaan tuulisähkön kasvuun?
Samalla myös kunnan usko tehdä katinkullan kokoinen keskus ja saada toimiva infra alueelle.
Jokin selitys on siis täyttä puppua?
Vastikkeeksi sähköyhtiö antoi vastikkeen, ettei ole pyydetty suunnittelua. Vastaava tai paljon isompi toimija tuli naapurikuntaan ja osti maan,myös iso sähkönkäyttäjä,mutta luotti ydinvoimalaan ja uusiutuvaan tuulisähkön kasvuun?
Samalla myös kunnan usko tehdä katinkullan kokoinen keskus ja saada toimiva infra alueelle.
Jokin selitys on siis täyttä puppua?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Eiköhän kaikki jo tiedä, ketkä oikeasti loivat elokuvakyläprojektin, jotta huomio kiinnittyisi täysin vääriin asioihin. Samaan aikaan varmistettiin, että hanke pysyy tiukasti hyppysissä. Heille koko projekti oli vain kulissi, testi, jolla mitattiin, kuinka pitkälle ihmiset olisivat valmiita menemään palvellakseen heidän suurta suunnitelmaansa.
Ja sitten naapurikunta.. Siellä hankkeet etenivät kuin itsestään, maa vaihtoi omistajaa ja energiantuotanto pyöri ydinvoimalla ja tuulella. Mutta sekään ei ollut sattumaa – nämä toimijat siirsivät voimavaransa sinne, koska se sopi paremmin heidän "uuden maailmanjärjestyksen" energiastrategiaansa. Elokuvakylä oli vain sivutarina, harhautus. Todellinen vallankäyttö tapahtui naapurikunnassa, jossa kaikki meni "liian hyvin" ollakseen vain sattumaa.
Eli kiteytyksenä: elokuvakylän taustahahmot, ne mystiset visionäärit, eivät koskaan olleet ihmisiä. He olivat liskoihmisiä. He eivät epäonnistuneet. He voittivat.
Älkää eksykö, sillä monet tulevat minun nimessäni sanoen: "Minä olen Kristus", ja he eksyttävät monta.' (Matt. 24:5)
Hallelujaa.
Lääkkeet!!!
Ota äkkiä lääkkeesi komrade
Perseaukisen yrittäjän koottuja selityksiä.
Oli herran kämppäkin myynisä oikotiellä ylihintaan tottakai
Jospa syynä ja selityksenä olivat kommunistit, joilla on liikennelupa?
Muuten hyvä kämppä vaan tilley lamput puuttuivat !
Luulisi ylellä oleva uutisissa minne seuraava hollywoodi on perusteilla entistä isompana.
Sopisihan niitä uusia elokuvia tulla vaikka kuinka paljon ja hyviä varsinkin näin pimeään aikaan olisi kiva niitä katsella. Olisi vielä maailmalla tunnettu ohjaaja ne tehny.
Taisi olla Rennyllä samaa,että epäilivät onko väärä etumerkki livahtanu tiliotteelle. Sitä voi vaikka itseään huijata joka on halvin vaihtoehto sen jälkeen joutuu jo maksamaan.
Tulee mieleen Salkkareiden Toivo Karhun toimet.
Salatut Liikenneluvat
Kauniit ja kommunistit
Emäntäkouludale
Kun Kajjjaaniin kuulemma tulee tekoälytehdas. Niin eikö kunta vois tilata sitä älyä vähän lissää tännekin.