Venäläinen laiva on ampunut valoraketteja saksalaista helikopteria kohden. Kaikki levittelevät käsiä ja ihmettelevät mitä voisi tehdä.
Ensinnäkin kyseessä on ilmaliikenteen häirintä ja näinollen rikos. Jos venäläistä laivaa ei saada kansainvälisillä vesillä pysäytettyä ja syyllisiä edesvastuuseen, niin seuraavan kerran kun tämä laiva saapuu jonkin Euroopan tms maan vesialueelle tai satamaan voidaan laiva pysäyttää ja aloittaa rikostutkinta. Laivaa voidaan näin pitää takavarikoituna pitkiäkin aikoja, sillä rikostutkinta saattaa viedä aikaa kun pyydetään virkateitse tietoja venäläisiltä. Venäläisetkin ymmärtävät jossain vaiheessa, että laivat alkavat loppua, jos ne jäävät myöhemmin takavarikkoon.
Kansainvälinen oikeus puree venäläisiinkin, jos näin halutaan. Lain koura on haluttaessa hyvin pitkä.
Venäläinen laiva häiriköi helikopteria ja saatettava vastuuseen
Anonyymi-ap
0
223
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1303847Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso83179Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai322854Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani122722Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1322423- 431941
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es611215"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For861171Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t361119Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 781109