Omistan engl.kielisen Urantia-kirjan, ja enpä sitä kokenut mitenkään mieltä ylentäväksi... Se on kirjoitettu 50-luvulla, ja on oikeastaan aika rasistinen (mustat ovat sekundäärinen rotu sen mukaan).
Urantiaa on kehuttu siitä että se osaa mainita esim. mustat aukot; sillä perustellaan sitä että kirja on arkkienkeleiden tuotosta. Mutta kyllähän mustat aukot on jo pitkään tunnettu, aikaisemmin kuin suuri yleisö tietääkään.
Ajatus siitä että Linnunradan tai galaksien keskuudessa luuraa joku Isä-jumala, joka lähettää Mikael-poikiaan pelastamaan milloin mitäkin planeettaa ei oikein eroa kristinuskosta juuri mitenkään. Lapsellisen opin esittäminen uudessa muodossa ei muuta sitä miksikään, että kyseessä on lapsellinen oppi.
0Äänestä
infinite
Puhu mitä puhut, minä en ainakaan epäile tuon kirjan autenttisuutta hetkeäkään. Kuka voisi omasta päästään sepittää tuollaista tekstiä, kysyn vaan...
0Äänestä
Tellu
infinite kirjoitti:

Kerrotaan että Urantia kanavoitiin 50-luvulla useiden ihmisten kautta.
Mutta miksi olettaa automaattisesti että kaikki kanavoitu informaatio on totta, tai jostakin jumalallisesta lähteestä alkujaan?
0Äänestä
Reya
Tellu kirjoitti:
Kerrotaan että Urantia kanavoitiin 50-luvulla useiden ihmisten kautta.
Mutta miksi olettaa automaattisesti että kaikki kanavoitu informaatio on totta, tai jostakin jumalallisesta lähteestä alkujaan?
Luin U-kirjaa uususkontojen vuosinani juuri ennen kuin päämajasta vihdoin hyväksyttiin suomennos... Jotkin sen luvut olivat hätkähdyttävän vakuuttaviakin, toiset aivan selvää hölynpölyä, mm kuvitelmat Jeesuksen lapsuudesta lomamatkoineen.
Niinä aikoina tulin tuntemaan myös yliluonnollisten persoonallisten, tietoisten voimien todellisuuden ja lopulta niistä monien vaarat ja valheellisuuden. Automaattikirjoituksen takana ymmärtääkseni ovat aina lopulta pahuuden henkivallat omine tarkoitusperineen.
Urantiankaltaisista eksytyksistä tulee lähinnä mieleen Mormoonien kirja, ja mikähän oli Muhammedinkin kirjoitusmenetelmä...
Jumalan elävän sanan jäljitelmiä tehtaillaan hämmentämään niitä, joilla ei ollut rakkautta totuuteen.
0Äänestä
Pakana(M)
infinite kirjoitti:
Puhu mitä puhut, minä en ainakaan epäile tuon kirjan autenttisuutta hetkeäkään. Kuka voisi omasta päästään sepittää tuollaista tekstiä, kysyn vaan...
"Kuka voisi omasta päästään sepittää tuollaista tekstiä"
Tuon logiikan mukaan kaikki "pyhät kirjat" olisivat autenttista totuutta. Ilmeisesti et ole lukenut Urantia-kirjaa kunnolla läpi, kun kunnioitat sitä noin. Minä olen, ja en tunne pistosta sydämessäni, kun sanon sen kirjan olevan todellista soopaa. Raamattukin on melkein oikeaa historiankirjoitusta siihen sepustuskokoelmaan verrattuna.
0Äänestä
ss
" Se on kirjoitettu 50-luvulla, ja on oikeastaan aika rasistinen (mustat ovat sekundäärinen rotu sen mukaan). "
Oletko ajatellut, että tuo mustan rodun sekundäärisyys voisi olla totuus? Nykyään on vain kiellettyä sanoa sitä ääneen. Se ei muuta totuutta.
0Äänestä
A
ss kirjoitti:

On vain yksi ROTU eli ihmisrotu .
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Omistan engl.kielisen Urantia-kirjan, ja enpä sitä kokenut mitenkään mieltä ylentäväksi... Se on kirjoitettu 50-luvulla, ja on oikeastaan aika rasistinen (mustat ovat sekundäärinen rotu sen mukaan).
Urantiaa on kehuttu siitä että se osaa mainita esim. mustat aukot; sillä perustellaan sitä että kirja on arkkienkeleiden tuotosta. Mutta kyllähän mustat aukot on jo pitkään tunnettu, aikaisemmin kuin suuri yleisö tietääkään.
Ajatus siitä että Linnunradan tai galaksien keskuudessa luuraa joku Isä-jumala, joka lähettää Mikael-poikiaan pelastamaan milloin mitäkin planeettaa ei oikein eroa kristinuskosta juuri mitenkään. Lapsellisen opin esittäminen uudessa muodossa ei muuta sitä miksikään, että kyseessä on lapsellinen oppi.
Puhu mitä puhut, minä en ainakaan epäile tuon kirjan autenttisuutta hetkeäkään. Kuka voisi omasta päästään sepittää tuollaista tekstiä, kysyn vaan...
Kerrotaan että Urantia kanavoitiin 50-luvulla useiden ihmisten kautta.
Mutta miksi olettaa automaattisesti että kaikki kanavoitu informaatio on totta, tai jostakin jumalallisesta lähteestä alkujaan?
Luin U-kirjaa uususkontojen vuosinani juuri ennen kuin päämajasta vihdoin hyväksyttiin suomennos... Jotkin sen luvut olivat hätkähdyttävän vakuuttaviakin, toiset aivan selvää hölynpölyä, mm kuvitelmat Jeesuksen lapsuudesta lomamatkoineen.
Niinä aikoina tulin tuntemaan myös yliluonnollisten persoonallisten, tietoisten voimien todellisuuden ja lopulta niistä monien vaarat ja valheellisuuden. Automaattikirjoituksen takana ymmärtääkseni ovat aina lopulta pahuuden henkivallat omine tarkoitusperineen.
Urantiankaltaisista eksytyksistä tulee lähinnä mieleen Mormoonien kirja, ja mikähän oli Muhammedinkin kirjoitusmenetelmä...
Jumalan elävän sanan jäljitelmiä tehtaillaan hämmentämään niitä, joilla ei ollut rakkautta totuuteen.
"Kuka voisi omasta päästään sepittää tuollaista tekstiä"
Tuon logiikan mukaan kaikki "pyhät kirjat" olisivat autenttista totuutta. Ilmeisesti et ole lukenut Urantia-kirjaa kunnolla läpi, kun kunnioitat sitä noin. Minä olen, ja en tunne pistosta sydämessäni, kun sanon sen kirjan olevan todellista soopaa. Raamattukin on melkein oikeaa historiankirjoitusta siihen sepustuskokoelmaan verrattuna.
" Se on kirjoitettu 50-luvulla, ja on oikeastaan aika rasistinen (mustat ovat sekundäärinen rotu sen mukaan). "
Oletko ajatellut, että tuo mustan rodun sekundäärisyys voisi olla totuus?
Nykyään on vain kiellettyä sanoa sitä ääneen.
Se ei muuta totuutta.
On vain yksi ROTU eli ihmisrotu .