Joudun keskeyttämään TE koulun. Terveys ei riitä kyseiseen työhön. onko kouluttajalla mahkut pakottaa käymän kaikki teoriat ja muut vielä siis noin 7 kk vielä ? 3 kk on käyty. ja oletin että pärjään vaikka rajoitteita on mutta ne oli kuitenkin liikaa heille työpaikalla. lisäksi sieltä ns savustettiin ulos.. etsimällä kaikki viat ja virheet
Vastaukset 4
- Anonyymi
Hanki lääkärin todistus terveydentilastasi, niin kaikki sujuu. Pelkästään se, että itse koet olevasti sopimaton tai ettei kunto riitä, ei riitä perusteeksi koulun keskeyttämiselle. Keskustele ensin kouluttajan kanssa. Kaikista typerintä on lopettaa koulutus ja rueta sitten valittamaan.
- Anonyymi
juu täällä vaan ei saa lääkäriä ennen tammikuuta. Ei kukaan olekaan noin vaan hilapsemassa minnekään. toki keskustelun kautta mutta eipä se oma terveys siitä kohene. lisäki minusta se oli ihan poisajoa eli ihan savustamista ulos. 7 pv jos saa olla niin ei siinä kovasti vielä kehity kokematon ihminen. toki rajoitteet on.
- Anonyymi
"lisäksi sieltä ns savustettiin ulos etsimällä kaikki viat ..."
Kouluttajalla tai rekrytoijalla ei ole riittävä tietotaito. Työpaikkaohjaamiseen kuuluvat perehdyttäminen organisaatioon ja työn ohjaaminen kannustavasti, ei kaikkia vikoja etsien. - Anonyymi
Ilmeisesti vikoja ja vajavaisuuksia oli aika paljon. Turha on kouluttaa sellaista ihmistä, josta ei työtä tekevää tule.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää63779- 157753
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25750Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.98712Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27708Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93667Kerro minulle totuus
Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒193626- 22582
- 61572
VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN
Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisikalaumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa40539Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!
Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks34516- 39455
On todella ikävää
Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit78450- 57445
Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?
Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.25427- 70423
Useita poliisiautoja kunnantalolla
Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.9419sinulle....
Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.74412- 54408
On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397