Yhtenä aamuna leivänpaahtimeni ei toiminutkaan kuten edellisenä aamuna. Kun laitoin sen sisälle kaksi paahtoleipäviipaletta ja painoin virtavivun ala-asentoon niin asetus ei toiminut, leivät eivät jääneet alas, vaan jousi ponnisti ne ylös.
Jouduin lukitsemaan vivun ala-asentoon tunkemalla muovisen pullasudin varren painimen rakoon kiilaksi, jolloin paahdin toimi vain manuaalisesti.
Luulen, että paahtimeni toiminta on kaapattu. Sen myyjä ei 8 vuotta aiemmin ei kertonut, onko ostamallani paahtimella mahdollisesti langaton nettiyhteys internet-verkkoon. Nyt uskon että on. Olettavasti kiinalainen valmistaja tutkii juuri tietokoneellaan millaista leipää olen varomattomasti syönyt 8:n vuoden aikana aamiaisiksi. Onneksi aamiaisiin on kuulunut/kuuluu myös kaurapuuro, joten vakoileva kiinalainen bitinvirkkaaja luulee suomalaisten kärsivän nälästä varsin vähäisen leivänkulutuksen vuoksi.
Tiedän, että leivänpaahdin on elektroniikan monipaketti, siinä on vastukset, sähkömagneetti ja ajastin, joka ohjaa elämääni.
Hakkeri kaappasi leivänpaahtimeni?
Anonyymi-ap
4
218
Vastaukset
- Anonyymi
Aeva
- Anonyymi
Joku häikkä mekanismissa. Kato Youtubesta korjausohje (How to fix a toaster). Toki omalla vastuullasi korjaat.
- Anonyymi
Vaikuttaa siltä, ettei sarkasmi ole korjausopastajan vahvinta aluetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikuttaa siltä, ettei sarkasmi ole korjausopastajan vahvinta aluetta.
Aivan yhtä vahvaa on kuin aloituksessa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2182498Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka32099Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3171847- 951605
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois831485Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001230- 671170
- 251111
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73996