Onko Riemurasia lopettanut kokonaan

Sivusto Riemurasia ei ole ollut nyt käytössä moneen päivään. Kyseinen sivusto oli vielä pitkään edes jotenkin huumorisivusto vuoden 2015 katastrofin jälkeen, kun mm. Naurunappula joutui lopettamaan liian ankarien rajoituksien takia.

Kyseisellä sivustolla ei tapahtunut mitään moneen kuukauteen ennen tätä, ja sitä edelliset kuukaudet olivat vähintään säälittäviä.

On valtava menetys lopettaa vanha huumorisivusto, ja hävittää kaikki sisältö. Tämä lähinnä kertoo, kuinka huumori ei ole enää sallittua yhteiskunnassa. Miksi ihmeessä ei ole? Haluammeko oikeasti sitä, ettei tulevat nuorisot saa myös viihdyttää itseään vanhalla karkealla tavalla? Uusia vastaavia ei ole tullut, koska rajat ovat liian tiukat.

Muistaako vanhempi väestö alaston ase elokuvat? Ne eivät olisi enää sallittuja. Mitä jos ne poistettaisiin historian kirjoista?
0898
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sivusto Riemurasia ei ole ollut nyt käytössä moneen päivään. Kyseinen sivusto oli vielä pitkään edes jotenkin huumorisivusto vuoden 2015 katastrofin jälkeen, kun mm. Naurunappula joutui lopettamaan liian ankarien rajoituksien takia.

Kyseisellä sivustolla ei tapahtunut mitään moneen kuukauteen ennen tätä, ja sitä edelliset kuukaudet olivat vähintään säälittäviä.

On valtava menetys lopettaa vanha huumorisivusto, ja hävittää kaikki sisältö. Tämä lähinnä kertoo, kuinka huumori ei ole enää sallittua yhteiskunnassa. Miksi ihmeessä ei ole? Haluammeko oikeasti sitä, ettei tulevat nuorisot saa myös viihdyttää itseään vanhalla karkealla tavalla? Uusia vastaavia ei ole tullut, koska rajat ovat liian tiukat.

Muistaako vanhempi väestö alaston ase elokuvat? Ne eivät olisi enää sallittuja. Mitä jos ne poistettaisiin historian kirjoista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu