Kansalaisaloite kissojen puolesta

Anonyymi-ap

Vapaa ulkoilu ei ole vapautta – se on kissojen suurin riski
Anna äänesi muutokselle 24.12.2024 mennessä!

Kodittomat kissat ei synny tyhjästä. Niiden taustalla on aina leikkaamattomia, useimmiten omillaan ulkoilevia kissoja. Näitä kissoja päätyy ulos milloin tarkoituksella, milloin vahingossa. Ne saa pentuja, jotka jää ilman kotia ja liittyvät osaksi alati kasvavaa kodittomien kissojen joukkoa.

Mutta ongelma ei pääty tähän. Valvomatta liikkuvat kissat ei myöskään ymmärrä teiden vaaroja tai petojen uhkaa. Ne ylittää teitä, jäävät autojen alle, joutuvat petojen kynsiin, ihmisten maalitauluksi tai katoavat jäljettömiin. Moni kissa ei koskaan palaa kotiin. Kaikki tämä voitaisiin estää, jos valvottu ulkoilu olisi uusi normaali, aivan kuten monien muidenkin ihmisten kanssa elävien eläimien kohdalla.

Ojanpenkassa makaavat raadot ja kadonnut kissa -ilmoitukset ei ole osa kissan "luontaista elämää". 😢 Ne on monesti seurausta siitä, että omistaja on välinpitämätön ja ulkoilu on sallittu ilman rajoja. Nämä tilanteet olisi voitu estää. Silloin puhutaan tietysti vahingosta, kun kissan kulkeminen irti ei ollut alunperinkään omistajan tarkoitus.

Kun ulkoilu on hallittua, myös ympäristö voittaa. Vapaana liikkuvat kissat ei tuhoa pihapiirejä, saalista rauhoitettuja pienlajeja, raavi autoja tai merkkaile naapurin talon seiniä ja käy lasten hiekkalaatikolla. Yölliset naukumiset loppuu, eikä viha kissoja kohtaan kasva. Näin myös kissoihin kohdistuvat julmuudet vähenee (kuten uutisotsikoissa toisinaan näkee), kun ärsyyntyneet ihmiset ei näe niitä pihoillaan.

Kaikki tämä johtaa päätelmään: vapaa ulkoilu ei palvele kissoja, ihmisiä eikä ympäristöä. Se synnyttää kodittomia kissoja, se vaarantaa lemmikkien elämän, luonnon, ja se aiheuttaa riitoja naapurustossa. Se ei yksinkertaisesti toimi.

Kansalaisaloite kissojen vapaana pitämisen kieltämiseksi on vailla 10 000 ääntä! Ja aikaa vain vähän, voisitko sinä allekirjoittaa tämän kissojen puolesta ja jakaa eteenpäin? Ja mahdollisimman pian! 🙏

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12504

21

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiitos aloitteen tekijöille ja toivottavasti tämän kertomuksen https://tinyurl.com/mr3fm29t mukaisia prosesseja ei tarvitse yhdenkään muun kansalaisen käydä läpi.

      • Anonyymi

        Järkyttävää.
        Ihmiset pakoilee vastuutaan, ja tuhoaa tahallaan toisten omaisuutta.

        Ehkä tuollainen talo/ pihapiiri rauhoittuu vain, jos sinne muuttaa voimakoirien omistaja, joka aitaa pihan niin ett koirat siellä pysyy. Pelkkä oletus.

    • Anonyymi

      Kissan kuluu olla vapaa.

      Nyt 62 vuotta eläneenä täällä maaseutumaisemassa mutta oikeaa villikissaa en ole vieläkään nähnyt,,,
      Mutta asiaan kun metsästäjäksi itsensä mainitseva oli ampunut meidän Mirriä jossain tuolla takapellolla villikissana,
      joka raahautui kotiin takaruumis halvaantuneena ja päätyi lopetettavaksi !
      Juurikin tuon muiston rohkaisemana totean Mirri sai kuitenkin elää ja olla , hiirestä ja kulkea kuin tahtoi , tehdä kissan hommaa eikä tylsistyä sisäkissana joka minusta on eläin rääkkäystä parhaimmillaan mutta itsekäs asiaansa ymmärtämätön asehullu oli ampumista vailla niin siinäpä se oli saalis, kissa!
      ehkä 400 -500 m päässä kotoaan kotipellollaan.

      • Anonyymi

        Oma peltosiko?

        Epäilen, että omit muiden tiluksia kissalles.

        Metsastyskoira ei erittele kissaa pienpedoista. Metsästysaikaan koira luvalla metsästämässä. Kissan paraa pysyä pois häiriköimästä laillista toimintaa, senhän sanoo järkikin ettei kissaa saa päästää koiran tielle.

      • Anonyymi

        Höpöhöpö, eikä kuulu.

        Eihän mitään muitakaan lemmikkejä pidetä HEITTEILLÄ, miksi sitten kissa olisi jokin poikkeus?

      • Anonyymi

        Kissaa ei saa laillisesti ampua, siihen on olemassa laki, on sitten metsästäjä tai kuka tahansa. Kissa, joka on ulkona ei ole villikissa.

      • Anonyymi

        Et saa ampua.

        Kissa ei ole heitteillä jos se itse päättää mennä ulos. Se tulee myös itsenäisesti takasin kotiin.

        Jos viet tahallasi kissan kymmenen kilometrin päähän niin se on heitteile jättö.

        Kaikki muut eläimet häviää pihasta ja joutuu ongelmiin, joitain koiria lukuunottamatta jos ne päästää ulos. Kissa on älykäs ja palaa kotiin.

    • Anonyymi

      50000 idiotteija on allekirjoittanut. Eikö Suomessa on jo riittävästi säännöstely, pitääkö vielä lisää sääntöjä saada, tällä kertaa kissoja varten? Tyhmä kansa.

      • Anonyymi

        On myös sähköpaimenverkkoja, joita myynnissä netissä.

      • Anonyymi

        Kyllä kissan kuuluu olla vapaa. Ei haittaa mitään jos muutaman linnun saalistaa, koska linnut vaan paskantaa joka paikkaan. Kissat saalistaa jyrsijöitä jotka oikeasti ovat haitaksi rakennuksille ja terveydelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöjä. Pidä lemmikki itelläs, ni on turvassa vaaroilta. Susi vei pihakissan, sisäkissa säästy.

      • Anonyymi

        Koirat ovat monesti isompia ja eivät ole luontaisesti olleet vapaina, ehkä sudet ovat, mutta eivät ole enää lähelläkään alkukantaisia monet, koska on jalostettu ihmisen seuraksi. Kissat ovat lähempänä petoeläimiä, joille luontainen vaisto on aika suuri. Kyllä ne koiratkin juoksevat riistan petään monet, mutta jäävät helpommin auton alle. Suurin osa eläimistä on jo sisäeläiminä ja talutettavina, koska tietyllä alueella se on parempi, että saavat elää ja ei ole mitään järkeä esim keskikaupungissa pitääkään vapaana, voivat satuttaa itsensä. Maaseudulla on tilanne eri käytännössä molempien kanssa. Osa koirista on suomessa myös ns vapaana. Kuitenkin koirat tulee kouluttaa erittäin hyvin. Kissoja on lähes mahdotonta kouluttaa, jossa piilee näiden kanden iso ero. Ei kissalle voi sanoa, että tässä on raja minne et saa mennä, ei toimi. Näitä kahta lajia ei voi keskenään suoraan vertailla, koska ovat aivan erilaisia. Molemmat ovat eläimiä. Koiraa voisi helpommin verrata ehkä hevoseen, joka on aitauksessa. Voisiko hevonenkin oppia sääntöjä ja elää pihalla vapaana kuten koira, tässä pohdittavaa? Nyt kyse kissoista, jotka tappavat suurin osa luonnon eläimiä, joita kyllä osa niistä halutaan rajata esim maaseudulla on haittaa myyristä. Jos kissan huomataan tappaneen paljon lintuja, silloin tämä alue tai kyseinen kissa ei ole mielestäni alueella järkevä ulkoilemaan vapaana. Mitä mieltä olette tuulivoimaloista, jotka tappaa lintuja, eikö nekin pitäisi poistaa tai sähkölinjoista? Ihmisen valta on myös aika suuri ja niihin ei takerruta riittävästi. Missä on addressi jolla saadaan lintujen tappaminen loppumaan? Lintuja myös ammutaan, hyi suomea. Tiesittekö, että osa suomalaisista ampuu maalla myös huvikseen lintuja ilman lupia? Joka tapauksessa seuraavan sukupolven kissat voidaan muuttaa sisäkissoiksi, mutta heille on tarjottavana kotona riittävästi virikkeitä ja monen kannattaa myös ulkoiluttaa kissaa tai sillä olla jokin ulkohäkki mahdollisuus. Nykyisiä ulkokissoja on käytännösä mahdoton käännyttää sisäkissoiksi. Muutos tulee muutenkin tapahtua hitaasti, jotta se ehditään toteuttaa eli vähitellen ulkoa näin katoaisin kissat, kun sinne ei uusia enää päästettäisi. Olen itse samaa mieltä tästä asiasta, että näin olisi parasta luonnon kannalta. Tässä kohtaa vaan he jotka ottavat kissan lemmikikseen tulisi huomata, että ottavat kissan oikeista syistä. Paljon torilla näkyy sitä, että annetaan kissa uuteen kotiin allergian vuoksi. Miksi on näin? Miksi kissasta luovutaan. En usko että allergia on oikeasti syy. Myöskin monet allergiset pitävät kissoja ja siedättävät. Voisitte eka käydä kissapaikoissa, jos ette tiedä oletteko allergisia vai ette tai vaikka testeissä. Kodin vaihtaminen on eläimelle iso asia. Voiko sanoa, että on allerginen perheenjäsenelle ja potkii toisen pois kotoa?

        Kissasta voi luopua, jos ei osaa viitsi pitää sisällä/ aitauksessa.

        Villitkin kissat, jotka ulkoa loukutettu Tottuu sisäkissoiksi. Eli kyse o Omistajasta, ei kissasta.

        Kun on allerginen perheenjäsenelle, se on ero😉

    • Anonyymi

      Täällä ei ole kerrottu miten tuo kansalaisaloite pitäisi vaikuttaa käytännössä asiaan. Jos tulee ehdoton kielto, niin ammutaanko kaikki vapaana olevat kissat, jotka ovat ulkokissoja vai mitä asialle tehdään? Haluan tietää konkreettisesti, että mitä ulkokissoille, jotka ovat omistuksessa, niin mitä tämä tarkoittaa. Ulkokissakai sopeutunuttu kissaa on hyvin vaikea enää harjoittaa pelkästään sisälle. Annetaanko täällä ilmaista apua siihen miten kissan saa suljettua sisälle, kaikilla ei tähän mahdollisuutta, muuttaa myös omia elämän kuvioita esimerkiksi ruokinnan, leikkimisaktiivisuuden ja muiden kanssa, kai te ymmärrätte että sisä ja ulkokissat ovat hyvin erilaisia.

      • Anonyymi

        Ehkä viisainta olisi se, että jos kissa loukutetaan toisen tontilta, viedään se löytöeläinkotiin ja kissan omistaja maksaa kustannukset. Mikäli kissa loukutetaan toisen kerran kuukauden sisällä ja toimitetaan löytöeläinkotiin, kissa lopetetaan, omistajalle annetaan sakot ja hänet määrätään eläintenpitokieltoon.

      • Anonyymi

        Minulla kokemusta villien ulkona eläneiden kissojen kohdalta. Oppineet hyvin sisäsiisteiksi, ja omiin ihmisiin. Aitausulkoilu sujuu.
        Talvisin eivät pyydä edes aitaukseen. Sisällä niille on monenlaista lelua, ja virikettä ihan kolosokkeloista , kiipeilypuuhun ja pahvilaatikoihin.
        Kaikki on itsestä ja omasta asenteesta kiinni.

      • Anonyymi

        Jos kissa kuljeksii vieraan aluelle, ni sieltä kiinni ja löytalolle.

        Joku sakko 50€ esim + hoitopäivämaksut joku 20€ omistajalle. Niin se helppo olis toteuttaa.

        Löytöpalkkio myös löytäjälle olis hyvä, joku 30€+ bensakulut löytölään kilsojen mukaan.
        Ja omistaja näkyy sirusta, joten nuo kulut maksaa kissaa hakiessa.

        Mielelläni minä nuo maksaisin, jotta saisin oman kissani takaisin karkureissuiltaan.
        Mikään ei ole ilmaista nykyään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä viisainta olisi se, että jos kissa loukutetaan toisen tontilta, viedään se löytöeläinkotiin ja kissan omistaja maksaa kustannukset. Mikäli kissa loukutetaan toisen kerran kuukauden sisällä ja toimitetaan löytöeläinkotiin, kissa lopetetaan, omistajalle annetaan sakot ja hänet määrätään eläintenpitokieltoon.

        Kissa Voi karatakkin. Eli ei siihen lopetukseen tarvitse mennä, ei todellakaan!

        Omistaja kyllä alkaa vahtimaan paremmin, kun muutaman satasen hakureissut maksaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kissa Voi karatakkin. Eli ei siihen lopetukseen tarvitse mennä, ei todellakaan!

        Omistaja kyllä alkaa vahtimaan paremmin, kun muutaman satasen hakureissut maksaa.

        Olet oikeassa, ei tarvitse mennä heti lopetukseen, mutta jokin mekanismi pitää olla myös sille, että ihminen jättää kissansa heitteille ja ei kanna siitä vastuuta. Mikäli kissa karkaa ja se on tärkeä, henkilö pyrkii saamaan kissansa takaisin ja ilmoittelee siitä somessa ja naapureille.

        Käsittääkseni kunnalliset löytöeläinkodit lopettavat kissat joidenkin viikkojen jälkeen joka tapauksessa. Etenkin syksyllä, kun ihmiset jättävät kesäkissansa tahallaan luontoon ja ne eivät tahdo mahtua mihinkään.

        Kissoja ei lopeteta löytöeläintalossa. Ne pidetään määräaika, olikohan 15 vrk. Jos sinä aika omistaja ei huomaa kissansa kadonneen, ja kysele löytöelöintalolta niin ompa kumma omistaja. Kissan hyvinvointi pitää kuitenkin tarkistaa kerran vuotokaudessa. Eikä se onnistu, jos ei kissaansa nää.

        Kun tuo 15 vrk on kulunut, ja jos omistaja ei kissaa kysele sille voidaan hommata uusi koti.
        Villit kissat on eri asia ja sairaat. Mutta muille etsitään kyllä uutta kotia.

        Kannattaa siruttaa kissa, niin löytyy omistaja sitäkautta ja kissa pääsee nopeammin kotiin. Myös aikuisen kissan sirutiedot kannattaa päivittää, jotta sen kadotessa oikea omistaja löytyy.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3445
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe