Vanhusten suojelemiseksi, puhelinmyynti ja ovella kaupustelu tulee kieltää lailla.

Anonyymi-ap

Aloitteen päiväys
11.11.2024
Aloitteen muoto
Ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä
Aloitteen sisältö
Puhelinmyynnin ja ovella kaupustelun kieltäminen lailla, vanhusten, ja muiden heikommassa asemassa olevien suojelemiseksi.

Perustelut
Suomessa on viime vuosina räjähdysmäisesti lisääntynyt vanhusten huijaaminen ja pakkomyynti, niin puhelimitse kuin ovelta ovelle kaupustelemalla. Kieltävää vastausta ei hyväksytä, ei suostuta poistumaan tai lopettamaan puhelua ennenkuin nimet ovat tilaussopimuksessa.
Vanhuksille myydään aurinkopaneeleja kahteen kertaan ja remontteja joita he eivät tarvitse, tai joita heillä ole varaa maksaa.
Lehtitilauksia, vitamiinilähetyksiä ja jopa vaihtopäitä sähköhammasharjaan jota he eivät edes omista. Monesti näitä tilauksia on myös lähes mahdoton lopettaa tai peruuttaa, tai se on tehty niin hankalaksi että taitavammin älylaitteita käyttäväkään ei tahdo siinä onnistua.
Tälläinen on törkeää ja tähän tulee puuttua kieltämällä kaupustelu lainsäädännöllä.
Suurin osa yli 75-vuotiaista asuu itsenäisesti kotonaan. Väestö ikääntyy, ja huijattavia on koko ajan enemmän, joka tarkoittaa sitä että huijareiden ja pakkomyyjien määräkin tulee vain kasvamaan. Jokainen ikään katsomatta osaa tänä päivänä mennä internettiin ja etsiä sieltä tarvitsemansa palvelun tarjoajat.

56

1057

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tälläinen on törkeää ja tähän tulee puuttua kieltämällä kaupustelu lainsäädännöllä.

      • Anonyymi

        tämä juuri näin


      • Anonyymi

        osaamattomat rakentellee ylihinnoilla vanhuksille muilta eivät töitä saa


      • Anonyymi

        törkeää ylihinnoilla myydä kattojen korjauksia vanhuksille ilmoitelkaa tänne nämä huijarit kiitos


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        törkeää ylihinnoilla myydä kattojen korjauksia vanhuksille ilmoitelkaa tänne nämä huijarit kiitos

        lusissa hyvä edimerkki vanhusten huijareista teki vanhemmilleni katon puolet kalliimpi hinta perkele kun en ehtinyt väliin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        osaamattomat rakentellee ylihinnoilla vanhuksille muilta eivät töitä saa

        näitä susi seppiä on yllättävän paljon


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        törkeää ylihinnoilla myydä kattojen korjauksia vanhuksille ilmoitelkaa tänne nämä huijarit kiitos

        saatanan tunarit huijjaavat vanhuksia eivät muualta töitä saa


      • Anonyymi

        kyllä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        osaamattomat rakentellee ylihinnoilla vanhuksille muilta eivät töitä saa

        kyllä huijarit perkele


      • Anonyymi

        kyllä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        osaamattomat rakentellee ylihinnoilla vanhuksille muilta eivät töitä saa

        KYLLÄ AIKAA DISSATA MUITA IHMISIÄ


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tämä juuri näin

        PELIITAT NOUSUUN !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PELIITAT NOUSUUN !

        kyllä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        törkeää ylihinnoilla myydä kattojen korjauksia vanhuksille ilmoitelkaa tänne nämä huijarit kiitos

        kirjoittakaa näiden yritysten nimet tänne niin tiedetään


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kirjoittakaa näiden yritysten nimet tänne niin tiedetään

        kyllä kiitos


      • Anonyymi

        kyllä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        osaamattomat rakentellee ylihinnoilla vanhuksille muilta eivät töitä saa

        kyllä muistakaa kilpailuttaa ja referenssit paljon kehutaan vaikka ei osatakkaan kun laskuttaa ylihinnoilla


    • Anonyymi

      Puhelinmyynnin ja ovella kaupustelun kieltäminen lailla, vanhusten, ja muiden heikommassa asemassa olevien suojelemiseksi.

    • Anonyymi

      Tälläinen on törkeää ja tähän tulee puuttua kieltämällä kaupustelu lainsäädännöllä.
      Suurin osa yli 75-vuotiaista asuu itsenäisesti kotonaan. Väestö ikääntyy, ja huijattavia on koko ajan enemmän, joka tarkoittaa sitä että huijareiden ja pakkomyyjien määräkin tulee vain kasvamaan.!!!

      • Anonyymi

        Suomessa on viime vuosina räjähdysmäisesti lisääntynyt vanhusten huijaaminen ja pakkomyynti, niin puhelimitse kuin ovelta ovelle kaupustelemalla. Kieltävää vastausta ei hyväksytä, ei suostuta poistumaan tai lopettamaan puhelua ennenkuin nimet ovat tilaussopimuksessa.


    • Anonyymi

      Puhelinmyyjistä pitäisi maksaa jotain tapporahan tapaista.

      • Anonyymi

        räjähdysmäisesti lisääntynyt vanhusten huijaaminen ja pakkomyynti, niin puhelimitse kuin ovelta ovelle kaupustelemalla.


      • Anonyymi

        Väestö ikääntyy, ja huijattavia on koko ajan enemmän, joka tarkoittaa sitä että huijareiden ja pakkomyyjien määräkin tulee vain kasvamaan.!!!


      • Anonyymi

        Ovelta-ovelle myyjät pitäisi ainakin hakata teholle. Puhelinmyyntifirmojen johtajista pitäisi maksaa myös tapporahaa.


      • Anonyymi

        Juu, puhelinsaatanat olis hyvä hakata ainakin teholle.


      • Anonyymi

        👍🏻👍🏻👍🏻


    • Anonyymi

      ❤️❤️❤️

    • Anonyymi

      👍🏻👍🏻👍🏻

    • Anonyymi

      👍🏻👍🏻

    • Anonyymi

      👍🏻👍🏻

    • Anonyymi

      kannatan anoppiakin huijattiin ylihintaisilla remonteilla perkeles

      • Anonyymi

        🤬🤬🤬


      • Anonyymi

        sama meillä huolimaton katontekijä helvetin ylihintainen .


      • Anonyymi

        Nuo huijarit pitäisi hoidella 6 ft under.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sama meillä huolimaton katontekijä helvetin ylihintainen .

        kyselkää googlettakaa hinnoissa ja laadussa paljon eroja .suosittelen isompia yrityksiä ja useista tarjouksia saatte kattonne edullisemmin!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyselkää googlettakaa hinnoissa ja laadussa paljon eroja .suosittelen isompia yrityksiä ja useista tarjouksia saatte kattonne edullisemmin!

        kyllä huijarit perkele ylihinnoilla mummoille ja paapoille kattoja turaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyselkää googlettakaa hinnoissa ja laadussa paljon eroja .suosittelen isompia yrityksiä ja useista tarjouksia saatte kattonne edullisemmin!

        kyllä näin on


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä huijarit perkele ylihinnoilla mummoille ja paapoille kattoja turaa

        melkoista rosvoamista eläkeläisten säästöt ryöstetään yli hinnoilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        melkoista rosvoamista eläkeläisten säästöt ryöstetään yli hinnoilla.

        kyselkää googlettakaa hinnoissa ja laadussa paljon eroja .suosittelen isompia yrityksiä ja useista tarjouksia saatte kattonne edullisemmin


    • Anonyymi

      👍🏻👍🏻🫣

    • Anonyymi

      😵😵

    • Anonyymi

      Nappi ohtaan kulkukusettajille.

    • Anonyymi

      🤬🤬🤬

    • Anonyymi

      varokaa huijareita jotka eivät ole alan ammattilaisis

    • Anonyymi

      Kannatetaan. Noita on haasteellista myöskään peruuttaa. Terve nuorempikin ihminen saa etsiä tosissaan, mistä joku tilauksen peruutus onnistuu.
      Noita voi pitää puoskarointina, vaikkei kohderyhmä olisi edes iäkäs. Saisi kriminalisoida koko myynnin. Se joka noita tarvitsee, löytää nuo helposti. Pakkomyyntiä ei kaivata.

      • Anonyymi

        kyllä olet oikeassa!


      • Anonyymi

        törkeää tyrkyttämistä


    • Anonyymi

      Elega nimellä Lahdesta, varokaa, toimittaa ikea rakennussarja kaappien oloisia vaikka puhe tehdaskasattuja kaappeja keittiöön. Osat tuli kiristekalvossa levyinä lahden terminaaliin.! Käyttää houkutuslintuna myyjänä lahtelaista blondi rouvaa.

      • Anonyymi

        jeps


      • Anonyymi

        Tapporaha noista rotista.


    • Anonyymi

      Välttäkää Elega soittajia ja myyjiä, ottaa 7500,- sarjasta joka maksaa ikeassa 2000,-

    • Anonyymi

      kyllä anopille myi ovet törkeällä ylihinnalla heinolassa toimiva yritys 🤬🤬

      • Anonyymi

        Elega toimii Heinolassa ja Lahdessa, myyntihoukutin jossain Nastola-Ahtiala


    • Anonyymi

      Voisiko joku tehdä tästä kansalaisaloitteen?

    • Anonyymi

      Ostakaa tekin ikeasta rakennussarja kahdella tonnilla ja kauppaatte 7500,- koottuna ja asennettuna. Ja omalla nimellä myytte vaikkapa Mika-Keittiöt. Tällä tyylillä tekee Elega. Meidänkin tapauksessa sanoin Elega rouvalle että arvostan ja tilaan tehdaskoottuja kaappeja. Lopputulos oli levy kasa Hakasen noutovarastolla josta haki asentaja kasan vanhalla peräkärryllä tavarat keikkuen peräkärryn pohjalla.

    • Anonyymi

      kyselkää googlettakaa hinnoissa ja laadussa paljon eroja .suosittelen isompia yrityksiä ja useista tarjouksia saatte kattonne edullisemmin

    Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      165
      2959
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      291
      2643
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      71
      1752
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      44
      1639
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      38
      1530
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1286
    7. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      103
      1203
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      14
      1164
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      358
      1089
    10. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1063
    Aihe