Oletteko ajatellut

Olen seurannut nuorten perheiden elämää, miten kovilla he ovat.
Ihmetellään , että lapsia ei tehdä. Kyllä tällä yhteiskunnalla on se suuri syy asiaan, perheelliset elävät kituuttaen,. Media huutaa ja näyttää hienoja tilaisuuksia, joissa liput hirvittävän hintaisi, ei lapsiperheillä ole näihin mahdollisuuksia.
Otetaanpa vaikka esim. On "hyvin ansaitseva" , jonka tulot brutto kuukaudessa, n 6.000 euroa, mutta käteen jäävä summa onkin 4.000 euroa. On vaikka eronnut äiti, joka ei noilla tuloilla saa mistään mitään tukia, tarvitsee perhettä varten isomman asunnon, olipa se nyt omistusasunto tai vuokrattu, menot siitä ovat puolet jo tuosta tulosta, sitten on ruoka, lasten ja kodin tarvikkeet ja autokin tarvitaan jo työn vuoksi.
Ei tuota tilannetta elämäksi voi kutsua, vaikka olisi uusi puoliso, mutta hänhän ei toisen elämää maksa, kun luultavasti muualla on omat lapset.

No toinen on perhe, joka saa tukirahoja, kyllä jo tukien myöntämisessä tarkistetaan kengän numerosta lähtien kaikki tulot, joten ei siinä anneta mihinkään teatteriin ym muuhun varoja mennä, jossa voisi sentään jollakin tapaa edes joskus rentoutua.
Jos isovanhemmat laittavat jonkun roposen joskus, sekin vähentää tukirahoja.

Ihmisillä on valtavan tiukalla elämä, säästäminen tulevaan on usein mahdotonta. Perheet usein hajoavat jo siitäkin syystä, että saisi tukirahoja.

Ei ole myöskään pienen eläkkeen tai keskieläkkeen saavilla kovin helppoa, sillä nytkin taas tuli tieto minkä verran eläke nousee, mutta elämisen , siis asumisen ja ruuan kulut useimmilla on lääke ja lääkärikuluja monia kymppejä kuukaudessa.
Kyllä se elämä on suurin piirtein molemmilla nuorilla ja vanhoilla, sitä ikkunasta katselusta ei vielä kai ole veroa määrätty, leivälle juuri ja juuri voin saavat, mitä sitten muuta onkin jo työn takana.

Ei ole meidän eduskunnalla ja hallituksella, minkään laista kuvaa, missä tilanteessa kansa elää ja tehdään ihan päinvastaisia toimia, mitä pitäisi, sillä kyllä yritykset saavat tuet ja pomot valtavat palkat ja bonukset isoissa firmoissa, pienet kituvat nälkäkuoleman partaalla. No eihän ostajia kotimaassa paljoa ole ja nekin vähenee näillä toimilla koko ajan.

Löytykää ihmiset joulu kodeissanne lähimpien kera ja toivon mukaan jokainen saa pöytäänsä jonkinlaista joulua järjestetyksi.
levätkää ja ulkoilkaa,

Kaikille Hyvää Joulua ja toivotaan , että eduskunta ja hallitus tekee sellaisia päätöksiä, joilla Suomi saadaan nousuun ja ihmisille töitä ja tulot sellaisiksi, että elämä ei ole sitä ainaista valintaa, ostaako leipää ja maitoa, puhumattakaan särpimistä tai loman vietoista matkoilla.
0141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu