tutkimusten paisuvampi tutkimus

ikä kasvaa - kulttuuri kasvaa

yliopistotutkimus ei ole enää riittävä ammattitutkimukseksi
yliopistotutkimus on nuorille suunnattu tutkimus

aikuisten tutkimus puuttuu
usassa sitä on istutettu yksityisiin yhtiöihin
koska valtiolla ei ole rahaa luoda Aikuisten Tutkimuskoulua
aikuisten tutkimuskoulua vaihtaa myöhemmin tuhansien vuosien jälkeen Eläkeläisten Tutkimuskeskus
eläkeläisten tutkimuskeskus tarvitaan erikseen, koska aivot ajattelevat eri tavoin vanhuudessa

pitää määrittää ikäluokkia, kenelle tutkimus suunnattu




jos alkututkimus on viiden sivun pituinen, niin sitä tutkiva tutkimus on kymmenen ja sitä tutkiva on kaksikymmentä


emme ihmiset lopussa kykene tutkimaan mitään ylikuorman takia ja asiat ovat yhä epäselviä


kaiken muovin keskellä tieto valikoi perustietoa vain joka on kivitieto
kivitieto on vanhempi kuin puutieto

alaston tutkija kivien seassa



löydetty koko evoluution tieto pitää mahduttaa jonnekin ja ehkä joku sukupolvi onnistui työntää koko tieto kiemuranttiin laatikkoon kuin aivojen paakku, mutta minne sitä TIETO voi oikein laittaa sen jälkeen?


kysymys on samasta luokasta kuin
1 - MILLÄ TAVOIN NEITSYT MAAN PÄÄLLÄ PITÄÄ KÄSITELLÄ
2 - KUINKA KÄSITELLÄÄN RAHA PANKISSA?
3 - tai miksi spermillä on oma salattu pussinsa ja niin edelleen

neitsyt järisyttää koko miljöö ja raha polttaa reijän joka paikassa
0307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

ikä kasvaa - kulttuuri kasvaa

yliopistotutkimus ei ole enää riittävä ammattitutkimukseksi
yliopistotutkimus on nuorille suunnattu tutkimus

aikuisten tutkimus puuttuu
usassa sitä on istutettu yksityisiin yhtiöihin
koska valtiolla ei ole rahaa luoda Aikuisten Tutkimuskoulua
aikuisten tutkimuskoulua vaihtaa myöhemmin tuhansien vuosien jälkeen Eläkeläisten Tutkimuskeskus
eläkeläisten tutkimuskeskus tarvitaan erikseen, koska aivot ajattelevat eri tavoin vanhuudessa

pitää määrittää ikäluokkia, kenelle tutkimus suunnattu




jos alkututkimus on viiden sivun pituinen, niin sitä tutkiva tutkimus on kymmenen ja sitä tutkiva on kaksikymmentä


emme ihmiset lopussa kykene tutkimaan mitään ylikuorman takia ja asiat ovat yhä epäselviä


kaiken muovin keskellä tieto valikoi perustietoa vain joka on kivitieto
kivitieto on vanhempi kuin puutieto

alaston tutkija kivien seassa



löydetty koko evoluution tieto pitää mahduttaa jonnekin ja ehkä joku sukupolvi onnistui työntää koko tieto kiemuranttiin laatikkoon kuin aivojen paakku, mutta minne sitä TIETO voi oikein laittaa sen jälkeen?


kysymys on samasta luokasta kuin
1 - MILLÄ TAVOIN NEITSYT MAAN PÄÄLLÄ PITÄÄ KÄSITELLÄ
2 - KUINKA KÄSITELLÄÄN RAHA PANKISSA?
3 - tai miksi spermillä on oma salattu pussinsa ja niin edelleen

neitsyt järisyttää koko miljöö ja raha polttaa reijän joka paikassa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu