Valkeakoski

Valkeakosken 15-vuotiaan teinitytön murhaajalta hyvin poikkeuksellinen vaatimus oikeudelle

Järkyttävästä teosta tuomittu 19-vuotias mies esittää kovia väitteitä käräjätuomarista eikä tyydy elinkautistuomioonsa.
Valitettavasti selaimesi ei tue HTML5-videoita.
Sanni Mattila, Niko Ranta
12.12. 17:26
Lue tiivistelmä

Tuomas Sakari Matias Salminen, 19, tuomittiin elinkautiseen murhasta ja törkeästä lapsenraiskauksesta.

Salminen vaatii tuomionsa kumoamista ja asian palauttamista Pirkanmaan käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

Valkeakoskella 15-vuotiaan tytön murhasta ja törkeästä lapsenraiskauksesta elinkautiseen vankeuteen tuomittu Tuomas Sakari Matias Salminen, 19, on esittänyt Turun hovioikeudelle hyvin poikkeuksellisen vaatimuksen.

Murhaaja-raiskaaja vaatii hovioikeudelle lähettämässään valituksessa tuomionsa kumoamista ja asian palauttamista takaisin Pirkanmaan käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Syy on se, että Salmisen ja hänen puolustuksensa mielestä Pirkanmaan käräjäoikeus oli ratkaissut asian ennakkoasenteellisesti.

Salmisen valituksessa nostetaan esille käräjätuomarin sähköpostiviesti, jossa hän oli istuntoa edeltävänä päivänä kertonut, että asiassa pyritään antamaan tuomio jo käräjä­istunnon päätteeksi. Valituksessa esitettyjen väitteiden mukaan oikeuskokoonpano olisi siis muodostanut tuomion lopputuloksesta ennakkokäsityksen jo ennen käräjiä.

Tavanomaisesti isoissa rikosjutuissa tuomio annetaan yleensä kahden viikon sisään. Valkeakosken teinimurhan tuomari ilmoitti istunnon jälkeen antavansa tuomion noin 45 minuutin kuluttua. Tuomio annettiinkin alkuillan aikana istunnon jälkeen.

Salminen kuvattuna oikeuden tauolla torstaina 3. lokakuuta Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Kuva: Kalle Parkkinen

Valituksen väitteiden mukaan oikeuskokoonpano olisi perehtynyt todisteisiin hyvin lyhyesti, minkä jälkeen tuomion laatimiselle olisi jäänyt käytännössä vartti aikaa.

Puolustuksen mukaan tämä herättää epäilyksiä tuomioistuimen puolueettomuudesta. Valituksessa väitetään myös, että tuomiossa ei huomioitu puolustuksen esiin tuomia asioita.

Salmisen valituksessa tuodaan esiin myös jutun tuomarin Helsingin Sanomille antama haastattelu, joka julkaistiin istuntoa seuraavana päivänä.

– Kyseisen haastattelun perusteella puheenjohtaja on todennut, että oikeus on perehtynyt asian aineistoon jo etukäteen, ennen pääkäsittelyä. Haastattelussa puheen­johtaja myös toteaa, että asian juridisia näkökulmia on selvitetty jo ennakkoon, joka vahvistaa sitä edellä mainittua näkemystä, että asian juridinen arviointi on tosiasiassa suoritettu jo ennen todistelun vastaanottamista pääkäsittelyssä, valituksessa sanotaan.

Mies lähti seuraamaan tyttöä kaupungilla, pakotti pimeään metsikköön, raiskasi ja kuristi hengiltä. Kuva: Kalle Parkkinen

Valkeakosen teinimurhaajan valituksessa esitettyjä väitteitä voidaan pitää poikkeuksellisena. On tavanomaista, että raskaista rikoksista tuomitut henkilöt vaativat tuomionsa kumoamista, mutta valituksissa harvoin nähdään pyyntöjä sekä käräjä­oikeuden käsittelyyn palauttamisesta että väitteitä oikeusistuimen puolueellisuudesta.

Myös Salmisen valituksessa todetaan, että tämänkaltaiset väitteet ovat poikkeuksellisia ja edellyttävät huolellista harkintaa.

Murhaaja-raiskaaja tahtoo, että Turun hovioikeus järjestää rikosasiasta suullisen pää­käsittelyn, jos asiaa ei palauteta käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Myöhemmin selviää, kuinka hovioikeus toimii asiassa.

Valkeakosken teinisurman erikoissyyttäjä Leena Koivuniemi kuuli Salmisen vaatimuksesta hovioikeudelta torstaina. Tästä syystä Koivuniemellä ei ole vaatimukseen vielä kantaa.

Koivuniemen on toimitettava vastaus hovioikeudelle 2. tammikuuta mennessä.

– En ole vielä tutustunut koko pyyntöön. En osaa sanoa, mitä tulen asiaan vastaamaan, Koivuniemi kertoo Ilta-Sanomille.

15-vuotiaan uhrin perheen asianajaja Minna Pilviö ei halunnut torstaina kommentoida Salmisen vaatimusta palauttaa asia käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Hän kertoi aiemmin, että omaiset olivat huojentuneita ja tyytyväisiä Pirkanmaan käräjäoikeuden langettamaan murhatuomioon.

VALKEAKOSKEN TEINIMURHA

2005 syntynyt Tuomas Sakari Matias Salminen murhasi ja raiskasi törkeästi 15-vuotiaan ysiluokkalaisen tytön Valkeakoskella lauantaina 25. toukokuuta 2024.

Salminen lähti seuraamaan tyttöä Valkeakosken keskustasta, kun tyttö oli matkalla kohti kotiaan ennen kahta yöllä. Mies ei tuntenut uhriaan ennalta.

Murhaaja-raiskaaja käskytti tytön Naakantien läheisyydessä sijaitsevan kävelytien metsikköön, raiskasi kahdesti ja kuristi tytön hengiltä käsin ja nahkavyöllä.

Teon jälkeen hän jätti hengettömän uhrin pimeään metsikköön ja palasi kotiinsa Valkeakosken keskustan tuntumaan. Poliisit ottivat miehen kiinni vielä saman vuorokauden puolella myöhään illalla.

Ennen tekoa Salminen oli etsinyt netistä tietoa muun muassa sarjamurhaajista, vankilaolosuhteista ja vyöllä kuristamisesta.

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi 19-vuotiaan Salmisen murhasta, törkeästä lapsenraiskauks
31284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tää ei pääty tähän

Äänestä

Minulla on aikaa odottaa kunnes tämä vaaniva sairas psykopaatti joskus vapautuu.
Ja minä jaksan odottaa.Minulla on oikeus odottaa tämän mestarin vapautumista.
Silloin saa Vendi oikeutta.
Ja minä todellakin jaksan odottaa kun tämä psykopaatti joskus vapautuu.
Silloin saa Vendi oikeutta.

1Äänestä
  • Ymmärrän sinua. Pahoillani olen tapahtuneen takia. Voimia kaikille teon seurauksien uhreille. Varmaankin tunnoton psykopaatti tekijä koska ei ole valmis ottamaan vastuuta teostaan vaan haluaa päästä kuin koira veräjästä vaikka on tuhonnut monien elämät. Reilua olisi että se itse saisi kokea aiheuttamansa tuskan ja syyttömät vapautuisivat piinasta joka vääjäämättä tulee pilaamaan heidän loppuelämäänsä. Reilua olisi että Vendi olisi täällä ja tekijä...
    Vihastuttaa moni tapaukseen liittyvä asia. Maailma on epäreilu, paska paikka!!!
    Hävetköön ne niljakkeet jotka paapovat pahuutta.
    Tätä tapausta ei saa unohtaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Valkeakosken 15-vuotiaan teinitytön murhaajalta hyvin poikkeuksellinen vaatimus oikeudelle

Järkyttävästä teosta tuomittu 19-vuotias mies esittää kovia väitteitä käräjätuomarista eikä tyydy elinkautistuomioonsa.
Valitettavasti selaimesi ei tue HTML5-videoita.
Sanni Mattila, Niko Ranta
12.12. 17:26
Lue tiivistelmä

Tuomas Sakari Matias Salminen, 19, tuomittiin elinkautiseen murhasta ja törkeästä lapsenraiskauksesta.

Salminen vaatii tuomionsa kumoamista ja asian palauttamista Pirkanmaan käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

Valkeakoskella 15-vuotiaan tytön murhasta ja törkeästä lapsenraiskauksesta elinkautiseen vankeuteen tuomittu Tuomas Sakari Matias Salminen, 19, on esittänyt Turun hovioikeudelle hyvin poikkeuksellisen vaatimuksen.

Murhaaja-raiskaaja vaatii hovioikeudelle lähettämässään valituksessa tuomionsa kumoamista ja asian palauttamista takaisin Pirkanmaan käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Syy on se, että Salmisen ja hänen puolustuksensa mielestä Pirkanmaan käräjäoikeus oli ratkaissut asian ennakkoasenteellisesti.

Salmisen valituksessa nostetaan esille käräjätuomarin sähköpostiviesti, jossa hän oli istuntoa edeltävänä päivänä kertonut, että asiassa pyritään antamaan tuomio jo käräjä­istunnon päätteeksi. Valituksessa esitettyjen väitteiden mukaan oikeuskokoonpano olisi siis muodostanut tuomion lopputuloksesta ennakkokäsityksen jo ennen käräjiä.

Tavanomaisesti isoissa rikosjutuissa tuomio annetaan yleensä kahden viikon sisään. Valkeakosken teinimurhan tuomari ilmoitti istunnon jälkeen antavansa tuomion noin 45 minuutin kuluttua. Tuomio annettiinkin alkuillan aikana istunnon jälkeen.

Salminen kuvattuna oikeuden tauolla torstaina 3. lokakuuta Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Kuva: Kalle Parkkinen

Valituksen väitteiden mukaan oikeuskokoonpano olisi perehtynyt todisteisiin hyvin lyhyesti, minkä jälkeen tuomion laatimiselle olisi jäänyt käytännössä vartti aikaa.

Puolustuksen mukaan tämä herättää epäilyksiä tuomioistuimen puolueettomuudesta. Valituksessa väitetään myös, että tuomiossa ei huomioitu puolustuksen esiin tuomia asioita.

Salmisen valituksessa tuodaan esiin myös jutun tuomarin Helsingin Sanomille antama haastattelu, joka julkaistiin istuntoa seuraavana päivänä.

– Kyseisen haastattelun perusteella puheenjohtaja on todennut, että oikeus on perehtynyt asian aineistoon jo etukäteen, ennen pääkäsittelyä. Haastattelussa puheen­johtaja myös toteaa, että asian juridisia näkökulmia on selvitetty jo ennakkoon, joka vahvistaa sitä edellä mainittua näkemystä, että asian juridinen arviointi on tosiasiassa suoritettu jo ennen todistelun vastaanottamista pääkäsittelyssä, valituksessa sanotaan.

Mies lähti seuraamaan tyttöä kaupungilla, pakotti pimeään metsikköön, raiskasi ja kuristi hengiltä. Kuva: Kalle Parkkinen

Valkeakosen teinimurhaajan valituksessa esitettyjä väitteitä voidaan pitää poikkeuksellisena. On tavanomaista, että raskaista rikoksista tuomitut henkilöt vaativat tuomionsa kumoamista, mutta valituksissa harvoin nähdään pyyntöjä sekä käräjä­oikeuden käsittelyyn palauttamisesta että väitteitä oikeusistuimen puolueellisuudesta.

Myös Salmisen valituksessa todetaan, että tämänkaltaiset väitteet ovat poikkeuksellisia ja edellyttävät huolellista harkintaa.

Murhaaja-raiskaaja tahtoo, että Turun hovioikeus järjestää rikosasiasta suullisen pää­käsittelyn, jos asiaa ei palauteta käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Myöhemmin selviää, kuinka hovioikeus toimii asiassa.

Valkeakosken teinisurman erikoissyyttäjä Leena Koivuniemi kuuli Salmisen vaatimuksesta hovioikeudelta torstaina. Tästä syystä Koivuniemellä ei ole vaatimukseen vielä kantaa.

Koivuniemen on toimitettava vastaus hovioikeudelle 2. tammikuuta mennessä.

– En ole vielä tutustunut koko pyyntöön. En osaa sanoa, mitä tulen asiaan vastaamaan, Koivuniemi kertoo Ilta-Sanomille.

15-vuotiaan uhrin perheen asianajaja Minna Pilviö ei halunnut torstaina kommentoida Salmisen vaatimusta palauttaa asia käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Hän kertoi aiemmin, että omaiset olivat huojentuneita ja tyytyväisiä Pirkanmaan käräjäoikeuden langettamaan murhatuomioon.

VALKEAKOSKEN TEINIMURHA

2005 syntynyt Tuomas Sakari Matias Salminen murhasi ja raiskasi törkeästi 15-vuotiaan ysiluokkalaisen tytön Valkeakoskella lauantaina 25. toukokuuta 2024.

Salminen lähti seuraamaan tyttöä Valkeakosken keskustasta, kun tyttö oli matkalla kohti kotiaan ennen kahta yöllä. Mies ei tuntenut uhriaan ennalta.

Murhaaja-raiskaaja käskytti tytön Naakantien läheisyydessä sijaitsevan kävelytien metsikköön, raiskasi kahdesti ja kuristi tytön hengiltä käsin ja nahkavyöllä.

Teon jälkeen hän jätti hengettömän uhrin pimeään metsikköön ja palasi kotiinsa Valkeakosken keskustan tuntumaan. Poliisit ottivat miehen kiinni vielä saman vuorokauden puolella myöhään illalla.

Ennen tekoa Salminen oli etsinyt netistä tietoa muun muassa sarjamurhaajista, vankilaolosuhteista ja vyöllä kuristamisesta.

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi 19-vuotiaan Salmisen murhasta, törkeästä lapsenraiskauks

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu