Vaikka joku asia ei ole lailla kiellettyä, ei se tee sitä harjoittavista ihmisistä hyviä ihmisiä.
Onko suurin osa koiraperheistä kiusaajia.
Itse elän omskotitalossa niin etttä naapuriin sisälle ei kuulu meteliä meistä johtuen.
Myöskään missään aiemmassa ok talossa jossa asuin, naapureista ei kuulunut mitään.
Luulin että ihmiset haluavst elää niin. Ei aiheuttaa muille haittaa tai mielipahaa.
Minkälsinen ihminen ottaa koiria haukkumaan alle 1000 neliön taajamatontille
7
255
Vastaukset
- Anonyymi
Jos minä pidän samoja desibelejä pihassa omalla suulla, nämä naapurit jotka pitävät koiralla, paheksuvat sitä.
Eikö silloin normaali empaattinen ihminen vedä johtopäätöksen, että rakkia ei voi ottaa.
Vaikka kissoja juiksemaan tsi sikoja tai söpöjä kanoja tai hiljsisia jäniksiä, mutta koira on vihoviimeinen.
Aggressiivinen väkivaltainen ihminen on halunnut ottaa koirasta kumppanin elämään.- Anonyymi
Aggressiivinen koira on usein haltijansa persoonan jatke, ja sen aggressio, myös haukunta, toteuttaa haltijan aggressiota sekä pyrkimystä vallantunteeseen, vaikka mitään valtaa ei asialla saavuteta laillisessa yhteiskunnassa, mutta kyse onkin epäsosiaalisesta persoonallisuudesta jolle laillista yhteiskuntajärjestystä ei ole olemassa.
- Anonyymi
Kyllä on lailla kiellettyä. Ei tosiaan voida hyväksyä että jonkun koira haukkuu jatkuvasti, haukunta kuuluu kilometrin päähän, ja 100 metrin säteellä 20 naapuria.
Lisäksi järjestyslaki kieltää häiritsevän metelöimisen myös yksityisalueella kun häiriö ulottuu yleiselle alueelle.
Koira on esine ja sen haukunta lain kannalta haltijansa metelöimistä, haltijan tietäessä haukunnan häiritsevyyden ja tekemättä asialle mitään on lain kannalta tahallisuudesta.
https://yle.fi/a/3-12450632
23.5.2022
Koiran haukkuminen toi omistajalle tuomion kotirauhan rikkomisesta- Anonyymi
Ootas, eli kaveri sai tuomion pelkästään jonkun sanoilla ilman todisteita. Kaveri meni naapurin taloon videokuvasi silloin kun koirat haukkuivat ja todisteena etteivät äänet kuulunut edes sisälle.
- Anonyymi
Kyllä se on pelottavaa kun ihmiset meluaa tavoillajotka enwmmistö hyväksyy kunnes omalla kohdalla.
On raukkamaista hyväksyä toiselle tahallisesti aiheutettu kärsimys
Vain metelöijä voi lopettaa metelöinnin. - Anonyymi
Onko reilua että talvellakin joutuu korvatulpat korvissa nukkua.
- Anonyymi
En ikään ymmärrä kun sanotaan koira antaa pusun. Koira on 80 prossaa likaisempi kuin esim kissa. Sängyssä nukkuvat ja kun menevät kylään niin annetaan hyppiä sohvalla. Kylä paikassa on eri säännöt kuin kotona. Kun muutin nykyisen asuntoon ei ollut yhtään koiraa naapurissa nyt joka pihalla räksyttää useampi koira eikä osata edes kouluttaa. Pitääkö ruokaa heitellä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1043627Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1162277Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai192252Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso62173Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani81894- 361566
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es581026Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t36950Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 71909Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä47860