Tunnetko poliitikot?

Kiurua lyötiin kasvoihin Kaisaniemessä. On arveltu, että lyöjä tunsi poliitikon.
Tytti Tuppurainen oli varma, että kyseessä oli poliittinen väkivallanteko. Hän uskoo, että poliitikot tunnetaan katukuvassa.
Ajattelen, että moniko voi sanoa tuntevansa? Ehkä muutaman, jotka ovat usein telkkarissa,
mutta taitaa Tuppurainen kuvitella liikoja.
Mkr.
34369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Onko mahdollista että erehtyi henkilöstä.Jos luuli orpoksi tai purraksi.Löi varmuuden vuoksi.

Äänestä
  • Höyrähtäneitä riittää.
    Tämäkin tyyppi on lyönyt aikaisemminkin vastaantulijaa.

    Äänestä

  • Juuri niin 👍

    Äänestä

Sattuipa epäilyttävän sopivaan aikaan tuo.
Justiin, kun Kiuru on saanut roppakaupalla kritiikkiä sotevaliokunnan johtajuudestaan, niin sympatiaa ja säälipirteitä oikein vyöryy hänelle.
Laittaa vähän epäilemään, että kyseessä on demareitten halpaa teatteria.
Kas kun ei Kiljustakin "pahoinpidelty".

Äänestä
  • On siinäkin olettamus leiki nyt aillä ajatuksella vainoharhaisuus on myös yksi rasistien ominaisuus , kunhan jätetä asiat hoidettavaksi niille joilla on koulutus, hoitamaan asioita. Ei pikkupään vainoharhaisuus ole koskaan mihinkään johtanut , korkeintaan osastolle lataukseen

    Äänestä

Äärioikeisto ja väkivalta kävelevät käsi kädessä. Lukekaa päivän
Hesaria. Ääriokeistolaisesta. Uusnatsista. PS:n kannattajasta.

Äänestä
  • Puukottajasta.

    Äänestä

  • Äärivasemmiston tyypithän ne putkassa oli itsenäisyyspäivän rähinöistä!

    Äänestä

Siellä on lyöty ja raiskattu myös kesällä...
Ei tunnu päättäjiä kiinnostavan...

Äänestä

Siitä sen saa kun puolustaa kansalaisia jotka joutuvat kaltoin kohdelluksi hallituksen taholta, etenkin kun se kohdistuu kansalaisten sosiaali ja terveyteen.
Krista Kiuru asettanut itsensä maalitauluksi vaatii rohkeutta vaikka menisi maine, ei nyrkin iskut häntä lannista.

2Äänestä
  • Älä lässytä, ei tainnut lyöjä edes tietää, ketä löi.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Älä lässytä, ei tainnut lyöjä edes tietää, ketä löi.

    En tarkoittanut lyöjää senkin lässy.

    1Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    En tarkoittanut lyöjää senkin lässy.

    Eikö aloituksessa ollut kyse juuri tästä lyömisestä vai oliko hallituksesta kyse?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Eikö aloituksessa ollut kyse juuri tästä lyömisestä vai oliko hallituksesta kyse?

    Ei muutu miksikään lyöty on.

    1Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Eikö aloituksessa ollut kyse juuri tästä lyömisestä vai oliko hallituksesta kyse?

    Aloituksessa kysyttiin, ovatko poliitikot tunnettuja? Rohkenen epäillä. Tuskin Kiuruakaan kadulla tunnistetaan.
    Mkr.

    Äänestä

  • Miten tämä liittyy aloitukseen?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Aloituksessa kysyttiin, ovatko poliitikot tunnettuja? Rohkenen epäillä. Tuskin Kiuruakaan kadulla tunnistetaan.
    Mkr.

    Ehkä tunnistaisin tutun näköiseksi, mutta tuskin osaisin nimetä. :)

    Äänestä

Seuraan uutisia ja eduskunnan kyselytunteja. Vm. puheenvuorojen käyttäjät, ja tietenkin vastaja ministerin tunnen näöltä. Myös käytävähaastettatelut tekevät tutuiksi.

Äänestä

Jos poliitikko kävelee päin nyrkkiä niin kauhee haloo!mutta kun tavallinen tallaaja hakataan hengiltä tai raiskataan niin eipä paljon Tuppuraisia tai Lindemanneja paljon kiinnosta!

Äänestä
  • Jokainen rikos jokamilmoitetaan poliisille käsitellään, ja ne tavalliset tallaaja eivät useinkaan halua julkisuutta siitä mikä eikos on heihin kohdistettu . Silloin vaan tulee tietoon että rikos on tapahtunut . Joten kyllä kaikki rikokset huomioidaan. Sitten on päivän selvä asia että joka on asettunut kansaa edustamaan niin on se otettava aina selville ettei hänen ammattinsa ole aiheuttanut rikoksen uhriksi joutumista.
    Joten älä tee noita vertailujakson asettamalla ihmisiä vastakkain , yritä ymmärtää miksi mitkäkin asiat ovat kuten ne ovat.äsiis jokainen ilmoitettu eikos tutkitaan oli uhri kuka tahansa. Äaika lopettaa kaiken mailman vertailut. Lue miten yhteiskunta toimii ehkä se auttaa ymmärtämään asioita jousta sinulla ei ole näköjään tietoa

    Äänestä

Helsingin sanomista meni kaikki oikein yhtä paitsi autovisassa.

Äänestä
  • ei ole vaan HS on Hamasin sanomat
    sen omistajat ostivat STT:n jotta voisivat levittää sanomaa yleen jne
    ressukat lukevat yle ja hs ja kopioivat toimittajia mielipiteinään
    eli kaikki mene oikein kielitaidottomilla

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    ei ole vaan HS on Hamasin sanomat
    sen omistajat ostivat STT:n jotta voisivat levittää sanomaa yleen jne
    ressukat lukevat yle ja hs ja kopioivat toimittajia mielipiteinään
    eli kaikki mene oikein kielitaidottomilla

    Siinähän moitit Suomen ylivoimaisesti suosituinta YLE mediaa, moniko luottaa suomen uutisiin.

    1Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Siinähän moitit Suomen ylivoimaisesti suosituinta YLE mediaa, moniko luottaa suomen uutisiin.

    Tuo meinasi jäädä.
    https://yle.fi/a/74-20131037

    2Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Siinähän moitit Suomen ylivoimaisesti suosituinta YLE mediaa, moniko luottaa suomen uutisiin.

    Netistä voit lukea koko maailman uutiset. Unohda YLE, googleta.
    Netti on ikkuna maailmaan, suomalainen vaan on niin patavanhoillinen, ettei sille kelpaa kuin oman maan tietotoimistot ja suomen kieli.
    Suomalaiselle ei kelpaa muu kuin oma maa mansikka.
    Suomalainen ylenkatsoo muualta tulleita ja suomenruotsalaisia, uskonnollinen ja kristitty kansa ei hyväksy muunuskoisia.

    Äänestä

No en usko että kuvittelee liikoja , onhan sairaista ihmisiä jotka saavat jonkun ihmisen päähän pinttymäksi ja sitten ottavat selville kuka hän on ja millaiset rutiinit on. Joten ihan luonnollista että kun politiikkona kohdistuu väkivalta että se on ensimmäinen ajatus että väkivalta johtuu poliittisista syistä.
Joten vaikka ei olisi niin tunnettu ja olisi sanonut jossain haastatteluissa jotakin mitä sairas ihminen ei kestä kuulla niin ei ole mitenkään harvinaista että näitä sairaita ihmisiä on. Saavathan politiikot sairasta postiakin siksi että ovat politiikkoja .

Oma isäni aikoinaan oli ihan vaan sellainen politiikko jota joku vainosi ja kun ei muuta keksinyt niin kävivät puhkaisemassa meidän koiralta silmät , koira oli isän rakas vierellä kulkija .
Joten ei siis tarvitse olla mikään suuri nimi politiikassa kun aletaan vainoamaan.
Ja Suomessa vaino näkyy selvästi, muissa maissa on laki suojaamassa ihmisiä jota jahdataan joko poliittisista mielipiteistä ja niistä joilla sattuu olemaan toinen ihonväri se kun taikinan värisellä on . Sivistys aika kaukana kun vielä nykyäänkin saa sortaa vähemmistöryhmiä . Rikos lakiin tuollainen maalitus on laitettava rangaistettavana tekona . Ja niin suuret sakot että jokunen juntti saa lähteä talostaan jos ei pysty maksamaan,

Äänestä
  • Ihonväristä tuli mieleeni tämän vuoden Lucianeito, joka kuulemma on joutunut rasistisen ryöpytyksen kohteeksi. Suomalainen suvaitsevaisuus kukkii. Juntit voimissaan Valon tuojaa vainotaan.
    Mkr.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ihonväristä tuli mieleeni tämän vuoden Lucianeito, joka kuulemma on joutunut rasistisen ryöpytyksen kohteeksi. Suomalainen suvaitsevaisuus kukkii. Juntit voimissaan Valon tuojaa vainotaan.
    Mkr.

    HS on Hamasin sanomat ei kannata lukea sieltä

    Valon tuoja on Putin ryssien mielestä ja Freudenthal suomenruotsalaisten mielestä
    toinen on sotarikollinen ja toinen rotuopillinen rasisti
    molemmat vihaavat suomalaisia ja muitakin jne

    Äänestä

Orpo ja Stubb munasivat iitsensä kun rupesivat lehtiotsikoiden
perusteellaa leimaavaan tavissprurgua Kaisanniemen puistossa
poliittiseksi agitaattoriksi vaikka kundi oli osmalin tasoinen
poliittinen tuntija jollainen väittää olevansa poliittisesti vainottu tuntematta
yhtään poliitikkoja

sekä spurgua että osmalia elätettään samoin perustein veronmaksajain rahoilla
surkea rassukka Kelassa jne

Äänestä

Itse en poliitikkoja tunnistaisi, kuin ehkä jonkun, joka on ollut todella merkittävä ja ollut kauemmin uutiskuvissa. Haloskan tunnistaisin, Niinistön, Vanhasen. Näitä nuorempia en. Ei sitä kadulla tuijottele ihmisten naamoja. Tuppuraa tai Kiurua en varmaankaan, eivät kumpikaan merkitse itselleni mitään.

Äänestä
  • tunnistan vain pnatsittaja mikkelistä ja hänen miehensä sillin
    johtavat ajatteliat asian tuntioina

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    tunnistan vain pnatsittaja mikkelistä ja hänen miehensä sillin
    johtavat ajatteliat asian tuntioina

    Sinut tuntee hallaahonäänestäjä44:i, halla-aho asemansa vuoksi, piti Kiurun kohdistunutta hyökkäystä jokseenkin mitättömänä.

    Hallaahonäänestäjä44 on uusnatsi äärioikeistolainen rasisti, kuten nykyinen eduskunnan puhemies jolta edellytetään korkeaa moraalista tasoa. On tuomittu rikoksesta rasistisesta epäinhimillisestä käytöksestä kansanryhmää vastaan hyh hyh hyi sentään että kehtaa esiintyä julkisesti, miksei kehtaa rasisti uusnatsilta se onnistuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Nimmari jäi

    Ei saa olla uusnatsi,mutta rasisti saa olla. Saa ottaa kohteeksi ghanalais-suomalaisen tytön, joka on äänestetty Lucia-neidoksi. Etpä puolusta tyttöä, mikset?
    Haukut Halla-ahoa. Mutta et niitä satoja sielunkumppaneitasi, jotka lähettävät vihaviestejä 20-vuotiaalle nuorelle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kiurua lyötiin kasvoihin Kaisaniemessä. On arveltu, että lyöjä tunsi poliitikon.
Tytti Tuppurainen oli varma, että kyseessä oli poliittinen väkivallanteko. Hän uskoo, että poliitikot tunnetaan katukuvassa.
Ajattelen, että moniko voi sanoa tuntevansa? Ehkä muutaman, jotka ovat usein telkkarissa,
mutta taitaa Tuppurainen kuvitella liikoja.
Mkr.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu