Näillä otsikon sanoilla silloinen Kainuun kokoomuksen toiminnanjohtaja yritti saada minut siirtymään Veikko Vennamon SMP:stä kokoomukseen. Paikalliset silloiset smp:n Kajaanin toimijat olivat valinneet minut edustajakseen Kajaanin kaupungin urheilulautakunnan jäseneksi ja sitä ei nähty oikein sopivaksi kun olin tukkumyyjänä Kajaanin Keskon maatalous- ja koneosastolla. Kieltäydyin kunniasta ja jatkoin smp:n riveissä. terv. PK
TULE PENTTI MEILLE KOKOOMUKSEEN NIIN EI TARVITSE KUUNNELLA KÖYHIEN VALITUSTA!
25
442
Vastaukset
- Anonyymi
Älä lähde muihin puolueisiin , järjestele uutta ps. puolutta tänne.
- Anonyymi
Historiallisia muisteluksia 50 vuoden takaa, ja tapahtuivat Urho Kaleva Kekkosen ollessa Suomen presidenttinä.
- Anonyymi
Presidentti Urho Kekkonen oli syntynyt vuonna 1900
Wikipediasta poimittua:
Kekkosen terveys petti näkyvästi ensimmäisen kerran Islannin kalastusmatkalla elokuussa 1981. Syyskuussa hän jäi sairauslomalle ja joutui pyytämään eroa lokakuussa . Tämän jälkeen hän ei enää näyttäytynyt julkisuudessa.
Kekkosen sairaudesta ei ole julkaistu lääketieteellistä selvitystä. Käytettävissä olevien tietojen valossa kyse oli ilmeisesti ateroskleroosiin liittyvästä vaskulaarisesta dementiasta.
Eli aika aikaansa kukakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Eli aika aikaansa kukakin.USAn pressa Joe Biden on vuotta nuorempi Penaa.
Ikä on vain numeroita? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
USAn pressa Joe Biden on vuotta nuorempi Penaa.
Ikä on vain numeroita?Totta ikä on numeroita -mutta viisaat osaavat antaa tilaa vaikkapa nuorille.
Jotkut kun tunkevat itsensä joka paikkaan - luulevat olevansa korvaamattomia.
Pentillä on tietoa ja kokemusta eri toimista poliittisen uransa aikana -ollut monessa mukana. Vaikka onkin jo korkea ikä järki pelaa on viisaitta- että on armollinen itselleen ja nauttii ansaituista eläkepäivistään - antaen tilaa muille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Presidentti Urho Kekkonen oli syntynyt vuonna 1900
Wikipediasta poimittua:
Kekkosen terveys petti näkyvästi ensimmäisen kerran Islannin kalastusmatkalla elokuussa 1981. Syyskuussa hän jäi sairauslomalle ja joutui pyytämään eroa lokakuussa . Tämän jälkeen hän ei enää näyttäytynyt julkisuudessa.
Kekkosen sairaudesta ei ole julkaistu lääketieteellistä selvitystä. Käytettävissä olevien tietojen valossa kyse oli ilmeisesti ateroskleroosiin liittyvästä vaskulaarisesta dementiasta.
Eli aika aikaansa kukakin.Kekkosen hortoillessa Islannin kalastusmatkaltaan lehtikuvassa kahden avustajan tukemana ei saanut Suomen kekkoslaisinta sanomalehteä Kainuun Sanomia uskomaan, että Urkin hiekka tiimalaissa on jo valunut loppuun. KS moitiskeli pikemminkin kuvasta tehtyjä "vääriä johtopäätöksiä". Kainuun Sanomat piti Kekkosta suorastaan fyysisesti kuolemattomana.
- Anonyymi
"Kieltäydyin kunniasta ja jatkoin smp:n riveissä. terv. PK"
Ja sitten kakit taas aisalle ja sait potkut.- Anonyymi
Tätä mieltä on se, joka ei tiedä asioista sen enempää kuin sika tuulimyllystä! 1990-luvun puolivälissä kaikki saivat potkut SMP:stä kun silloiset johtajat ajoivat puolueen konkurssiin. Onneksi aavistin tilanteen ja järjestelin itseni niin, että en ollut konkurssin maksajien paikoilla. Konkurssin aiheuttivat typerällä tai (jopa tahallisella) johtamisellaan silloiset H. Suhonen ja Tina Mäkelä. Veikko Vennamo oli huolestunut tilanteesta jo vuonna 1987. Hän kertoi huolestumisestaan minulle ja sanoi, että tällainen huseeraaminen ei johda muuhun kuin puolueen loppuun ja vararikkoon. Ja näin kävikin - tilalle tuli Perussuomalaiset rp. SMP:n vararikko oli kova isku Veikko Vennamolle!

Räkyttäjät räkyttää -P.Kettunen ollut kahden tyypin ilkeiden puheiden taustalla. Tästä syystä -saaneet mukaansa ne tyypit -jotka ovat ps. riveissä. asettamiensa sääntöjensä ja ehtojensa mukaan - uutta Kajaanin Perussuomalaisten puheenjohtajaan myöten.
Heitä yhdistävä tekijä on hajoita ja hallitse - kun pitäisi olla kokova ja yhdistävä voimaa. Ei näillä eväillä Kajaanin ps. tasoa nosteta se on nyt jo selkeästi nähtävissä - miten huonosti asiat ovat? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Räkyttäjät räkyttää -P.Kettunen ollut kahden tyypin ilkeiden puheiden taustalla. Tästä syystä -saaneet mukaansa ne tyypit -jotka ovat ps. riveissä. asettamiensa sääntöjensä ja ehtojensa mukaan - uutta Kajaanin Perussuomalaisten puheenjohtajaan myöten.
Heitä yhdistävä tekijä on hajoita ja hallitse - kun pitäisi olla kokova ja yhdistävä voimaa. Ei näillä eväillä Kajaanin ps. tasoa nosteta se on nyt jo selkeästi nähtävissä - miten huonosti asiat ovat?Kainuun persut ovat ja pysyvät tuuliajolla nykyjohdolla.
Valta ja vastuudet jakamatta, kepuvihervasemmisto nauttii tilanteesta ja sen pysyvyydestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätä mieltä on se, joka ei tiedä asioista sen enempää kuin sika tuulimyllystä! 1990-luvun puolivälissä kaikki saivat potkut SMP:stä kun silloiset johtajat ajoivat puolueen konkurssiin. Onneksi aavistin tilanteen ja järjestelin itseni niin, että en ollut konkurssin maksajien paikoilla. Konkurssin aiheuttivat typerällä tai (jopa tahallisella) johtamisellaan silloiset H. Suhonen ja Tina Mäkelä. Veikko Vennamo oli huolestunut tilanteesta jo vuonna 1987. Hän kertoi huolestumisestaan minulle ja sanoi, että tällainen huseeraaminen ei johda muuhun kuin puolueen loppuun ja vararikkoon. Ja näin kävikin - tilalle tuli Perussuomalaiset rp. SMP:n vararikko oli kova isku Veikko Vennamolle!
Seliseli. Potkut tuli ja sillä sipuli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seliseli. Potkut tuli ja sillä sipuli.
Penttihän loikki kepulaisen presidenttiehdokkaan tukijaksi ja siitä ei puolueessa tykätty. Oppilapsensa Polviainen ei aio tukea hallituksen esitystä sairaslaverkkoasiassa - SaaS nähärä mitä puoluejohto tekee. Taitaa olla samanlainen loikkari ja muroihinsa kusija.

Noita loikkareita kun on persuihin viime aikoina otettu W.Rydman, T.Keskisarjan ym.. Isoimmat loikkaukset tapahtuvat - pois Perussuomalaisista kokonaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Penttihän loikki kepulaisen presidenttiehdokkaan tukijaksi ja siitä ei puolueessa tykätty. Oppilapsensa Polviainen ei aio tukea hallituksen esitystä sairaslaverkkoasiassa - SaaS nähärä mitä puoluejohto tekee. Taitaa olla samanlainen loikkari ja muroihinsa kusija.
Jostain syystä poistettu ote iltalehdestä
Tämä
"Hallituspuolueista hallituksen omaa esitystä vastaan äänestivät Juha Hänninen (kok), Mikko Polvinen (ps), Sanna Antikainen (ps), Markku Eestilä (kok) ja Mikko Lunden (ps). Poissa olivat Janne Heikkinen (kok) ja Antti Kangas (ps)."
Puolueen ja ryhmätovereidensa pettäjiä. Kettunen tietää mitkä ovat seuraukset. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jostain syystä poistettu ote iltalehdestä
Tämä
"Hallituspuolueista hallituksen omaa esitystä vastaan äänestivät Juha Hänninen (kok), Mikko Polvinen (ps), Sanna Antikainen (ps), Markku Eestilä (kok) ja Mikko Lunden (ps). Poissa olivat Janne Heikkinen (kok) ja Antti Kangas (ps)."
Puolueen ja ryhmätovereidensa pettäjiä. Kettunen tietää mitkä ovat seuraukset.Kettusella on tästä kokemus kolmesta puolueesta. Lisäksi muistetaan vehkeily kommunisti Huotarin kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kettusella on tästä kokemus kolmesta puolueesta. Lisäksi muistetaan vehkeily kommunisti Huotarin kanssa.
Mitenkähän se Kettunen on vehkeillyt kommunisti Huotarin kanssa? Väitätkö että olis päässyt vaikka vähän . . . . ????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätä mieltä on se, joka ei tiedä asioista sen enempää kuin sika tuulimyllystä! 1990-luvun puolivälissä kaikki saivat potkut SMP:stä kun silloiset johtajat ajoivat puolueen konkurssiin. Onneksi aavistin tilanteen ja järjestelin itseni niin, että en ollut konkurssin maksajien paikoilla. Konkurssin aiheuttivat typerällä tai (jopa tahallisella) johtamisellaan silloiset H. Suhonen ja Tina Mäkelä. Veikko Vennamo oli huolestunut tilanteesta jo vuonna 1987. Hän kertoi huolestumisestaan minulle ja sanoi, että tällainen huseeraaminen ei johda muuhun kuin puolueen loppuun ja vararikkoon. Ja näin kävikin - tilalle tuli Perussuomalaiset rp. SMP:n vararikko oli kova isku Veikko Vennamolle!
Urho Kekkonen ennusti , kun Veikko Vennamo muodosti yhden miehen eduskuntaryhmän 1966 eduskuntaan paluunsa jälkeen, että jos Vennamon kasvattaa puolueensa vaikka keskisuureksi, puolue hajoaa. Ja niin kävi 1970- luvulla kun SMP pli saanut kaksi suurta vaalivoittoa. VV ei pystynyt puoluediktaattorin otteilla pitämään ryhmää koossa. Vastusta syntyi mm. sen takia kun VV vaati tiettävästi jopa joitain henk.koht. taloudellisia sitoumuksia puolueen hyväksi.
Kahta edustajaa lukuun ottamatta , Vennamoa ja Kortesalmea , muodostivat muut oman puolueen, joka ostettiin puoluetukilain muutoksella Kekkosen poikkeuslain taakse. Siihen tarvittiin 5/6 kansanedustajain enemmistö. Muuten Kekkonen olisi eronnut jos häntä ei valita poikkeuslailla, siis ilman mitään kansalta normaaleissa vaaleissa kysyttyä mielipidettä jatkokaudelle 1974.
Veikko Vennamo jäi nuolemaan näppejään. Häneltä meni sivu suun tähtihetki, haukkumansa poliittisen vihollisen Kekkosen kaataminen.
- Anonyymi
Jopahan vitsin murjasit - olin niissä presidentinvaaleissa tukemassa oman maakunnan miestä, Keijo Korhosta, joka ei ollut kepun ehdokas. Kepun ehdokas oli muistaakseni Paavo Väyrynen vai oliko Vironperän isäntä. Perussuomalaisten ehdokas oli täysi pelle Sulo Aittoniemi, joka hyppäsi sitten epäonnistuneiden vaalien jälkeen kepuun.
Kukahan se tässä rytäkässä petturi oli? PK- Anonyymi
Huonosti muistat, jos et ehdokkaita muista.
No, vanhuus ei tule yksin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huonosti muistat, jos et ehdokkaita muista.
No, vanhuus ei tule yksin.Mitä itse mahtanet muistaa yli 80 vuotiaana?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä itse mahtanet muistaa yli 80 vuotiaana?
Runsaasti positiivisia asioita, jotka ovat minun ansiota ja sitten negatiivisia juttuja, jotka ovat aina muiden syytä. Niinkuin Penttikin.
- Anonyymi
Siinä näkee sen, ettei kokoomus ole koko kansan puolue.
- Anonyymi
Kun ikää tulee lisää niin minullahan tuo muisti vaan paranee. Nyt muisti on jo niin hyvä että muistan paljon sellaisiakin asioita, joita ei ole milloinkaan tapahtunutkaan!
- Anonyymi
Päivän paras. Kyyneleet silmissä nauroin.
- Anonyymi
🤣😂
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663382Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463202Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1232738- 442553
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871505- 391330
- 821199