Nyt kirjoitetaan yksinäisten ihmisten joulusta. Kukaan ei tule käymään, mihinkään ei kutsuta.
Joulu on perheellisten juhla.
Synkkääkin synkempiä kirjoituksia.
Itse taas koen suurta vapautta kaikesta höösäämisestä.
Saan olla omissa oloissani juuri niinkuin haluan.
Ei mitään järkkyä aikataulutettua stressavaa ohjelmaa.
Sytytän kynttilät haudalla ja kotona laitan ledkynttilät pöydille.
Syön kasvisruokaa, pois kinkku ja kaikki leikkeleet.
Uudessa asunnossani tunnen, että olen palannut kulkurielämäni jälkeen kotiin.
Yksinäisen mukava joulu
41
347
Vastaukset
- Anonyymi
Jokaisella on tietenkin oikeus tuntea niin kuin tuntee, toisen tunteet eivät ole toisen tunteita huonompia tai parempia. Jos jouluna tuntee itsensä yksinäiseksi ja se ahdistaa, se on yhtä oikea tunne kuin aloittajan ilo yksinolosta.
- Anonyymi
Soon lesken lepäillyt kun taas joka aloitus sen tekemiä.
- Anonyymi
Ihanko totta, että jokainen aloitus on hänen tekemänsä?
Niin tai näin, mutta hyvä että hän teki aloituksen, niin sinäkin pääsit kirjoittamaan aivopierusi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihanko totta, että jokainen aloitus on hänen tekemänsä?
Niin tai näin, mutta hyvä että hän teki aloituksen, niin sinäkin pääsit kirjoittamaan aivopierusi.🗣......
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
🗣......
Päästö.
- Anonyymi
Vaikka olenkin yksin en ole yksinäinen ja monta monituista joulua yksin viettänyt ja tulen vielä viettämään. Tänä vuonna on taas vuorossa joulu yksin ja päätinkin lähteä reissuun, enkä tälläkertaa kökötäkään kotona.
Sama juttu itselläni.
En ole ollenkaan yksinäinen.
Viime jouluna olin hoivakodissa käymässä, veljeäni tapaamassa.
Nyt hän nukkuu ikiunta.
Siellä oli lämmin tunnelma.
Kaikki asukkaat huomioitiin monella tapaa, aina joulupukin lahjoja myöden.
Asuin vanhustentalossa.
Siellä asukkaat kävivät saunomassa ja joillakin kävi lahjantuojia.
Hoitajat kävivät 3 kertaa päivässä.
Ei siellä fiilis ollut mitenkään alakuloinen.
Eletään niillä eväillä, mitä itse on saatu aikaan.
Ja loput hoitaa kohtalon johdatus.
- Anonyymi
Joulu on pakkokristinuskon mukana Suomeen tuotu ja pakotettu perinne. Ennen kristittyjen invaasiota muinaisen Suomen alueelle, täällä oli omat ja aivan eri perinnäistavat. Ei ole ihme että vieläkin ihmiset tuntevat voivansa huonosti tämän pakkojouluvieton takia, onneksi ihmisiä ei enää pakoteta väkisin joulukirkkoon.
- Anonyymi
Ruotsin vallan aikaan, jos ei Joulukinkereillä osannut katekismusta ulkoa siitä joutui kirkonmäelle häpeäpaaluun tai jalkapuuhun toisten syleksettäväksi.
- Anonyymi
Vai pakotetaan meitä joulun viettoon? Kuka pakottaa?
- Anonyymi
Joulun tunnelma on sama, oli yksin tai seurassa, samaa on juhannuksessa.
- Anonyymi
Minä en kaipaa mitään ns jouluun kuuluvaa.
25.12 on saatanpalvojien juhla.
Jeesuksen syntymä juhla on 7.1. Kuten ordodoksitJoulu on niin kaupallinen, että ei mitään rajaa.
Monikaan ei edes muista miksi sitä vietetään.
Eikä välitäkään tietää.
Ihmiset syövät itsensä ähkyiksi, viilettävät haudoilla, sukulaisissa, ostavat lapsille krääsää kamalat määrät.
Äidit ovat ihan lopussa siivousten ja ruoanlaittojen lomassa.
Pakko tehdä näin, kun mummot ovat niin opettaneet.
Raskasta on joulunaika monelle.Miksi se Jeesuksen syntymäjuhla on ortodokseilla 7,1?
Tai saahan sitä juhlia vaikka joka päivä.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Miksi se Jeesuksen syntymäjuhla on ortodokseilla 7,1?
Tai saahan sitä juhlia vaikka joka päivä.Because the Orthodox have a different calendar, you know, lady..
Anonyymi kirjoitti:
Because the Orthodox have a different calendar, you know, lady..
Ei niin, ettenkö ymmärtäisi englantiakin, mutta se ei valitettavasti ole Suomi24:n sääntöjen hyväksymä kieli. Vain kumpikin kotimainen on sallittu palstoilla.
- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Ei niin, ettenkö ymmärtäisi englantiakin, mutta se ei valitettavasti ole Suomi24:n sääntöjen hyväksymä kieli. Vain kumpikin kotimainen on sallittu palstoilla.
My bad, my lady.
- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Ei niin, ettenkö ymmärtäisi englantiakin, mutta se ei valitettavasti ole Suomi24:n sääntöjen hyväksymä kieli. Vain kumpikin kotimainen on sallittu palstoilla.
Vaikeaa on siis tänne muuttajan kotoutua.
Anonyymi kirjoitti:
Vaikeaa on siis tänne muuttajan kotoutua.
Kotoutuminen vaatii sen maan kielen oppimista, minne aikoo muuttaa.
On se toisille vaikeampaa kuin taas toisille.Anonyymi kirjoitti:
Because the Orthodox have a different calendar, you know, lady..
Samma på svenska
Anonyymi kirjoitti:
Vaikeaa on siis tänne muuttajan kotoutua.
Ai tänne suomen- ja ruotsinkieliselle palstalle.
Kouluun vaan opiskelemaan maamme kieliä.- AnonyymiUUSI
Leskel70 kirjoitti:
Ai tänne suomen- ja ruotsinkieliselle palstalle.
Kouluun vaan opiskelemaan maamme kieliä.Itseopiskelu työväenopistoissa kannattaa.
- Anonyymi
En niinkään ruokia laittele tai ainakin vain kohtuullisesti, saman verran kuin muulloinkin. Samoin siivoukset, en verhoja vaihtele. Mutta konsertteihin olen ihan lätkässä. Seillä pääsee tunnelmaan. On käyty Diandrat ja oraatiot ja vaatimattomampia. Useana iltana jokin menossa. Ja pikkujoulut, neljä jo ollut ja yksi vielä huomenna.
Joulupäivät olen yksin eikä yhtään ankea tuntua. Ihan hyvä rauhoittua. Ainoa aktiviteetti, raudat kenkien alle ja kävelylle. En enää mitään paineita ota joulusta.
Nurkat jouduin jo siivoamaan muutenkin, kun tänne vaihdettiin juuri ikkunat ja sitä ohutta rakennuspölyä siunautui joka paikkaan. Jos vielä pesisi nuo, että saisi nostaa verhot paikoilleen, vaikka tekivätkin mukamas ikkunanpesun remontin päätteeksi. Hyi kamala, miltä ne nyt näyttää auringon käydessä niihin, kun rätillä vain levittivät pesuainetta pyörittävien liikkein. Vai pesisikö vasta, kun alkaa kevätaurinko paistamaan.
Sähkökyntteliköt laitoin ikkunoille kuitenkin.
Ruokaa tarjoan kyllä, perunoita, lanttulaatikkoa ja nautapaistia tyttärilleni (ja pikkupojalle), jotka tulevat aattona käymään. Toinen tyttäristäni onkin lupautunut sitten aattoillaksi kissakotiin ruokkimaan kissoja ja lapioimaan niitten paskoja. Sinne kun on vaikea saada muuta henkilökuntaa kyseisenä iltana.
Ei harmittaisi sekään vaikka olisinkin yksin joulun. Yksinhän asun muutenkin.
Ei koskaan ole ymmärrykseni riittänyt siihen, kun säälitellen puhutaan yksinäisten joulusta, että miksi justiinsa jouluna pitäisi olla seuraa.- AnonyymiUUSI
Joulusiivous voi piristää, imurointia pikkasen niin juhlakin tuntuu mukavammalta.
Anonyymi kirjoitti:
Joulusiivous voi piristää, imurointia pikkasen niin juhlakin tuntuu mukavammalta.
Muutin lokakuussa ja tein todellisen joulusiivouksen.
Kaikki krääsä vanhassa asunnossa meni poistoon.
Matoista ja soffasta lähtien.
Muuttomies kysyi, eikö sinulla ole polkupyörää tai mitään kulkuneuvoa.
Eipä ole.
Sanoin että varasto on ollut 11 vuotta tyhjä.
Nyt on varsi-imurilla helppo siivoilla.
Ja mopilla loput.
- Anonyymi
Miksi hallitus ei leikkaa Joulusta? Joululiikenne ja kinkunpaisto lisää vain ilmastopäästöjä. Miksi ihmiset eivät jo marssi ja osoita mieltä Joulunviettoa vastaan?
Olen jo näköjään leikkaustalkoissa.
Olen kotona ja kävelen kauppoihin ja hautuumaalle.
En paista kinkkua.- Anonyymi
Leskel70 kirjoitti:
Olen jo näköjään leikkaustalkoissa.
Olen kotona ja kävelen kauppoihin ja hautuumaalle.
En paista kinkkua.Eläkeläiset on talkoissa.
- AnonyymiUUSI
Leskel70 kirjoitti:
Koko palsta siis.
Yksi raasu nostelee vihaketjujaan persuja vastaan varmaan koko joulun ajan, ilkeä ihminen talkoissaan....
- Anonyymi
Meillä on perhejoulu mutta emme me mitään höösää eikä meillä ole järkkyä aikataulua, ei todellakaan! Oleillaan yhdessä, toki syödään hyvin muttei sekään mitään stressiä aiheuta. Kinkku kuuluu joulupöytään, yksi tosin syö vain vegeä mutta me muut herkuttelemme kinkulla.
Lahjat kuuluivat kuvioon silloin kun lapset olivat pieniä, joten lahjakaaostakaan ei ole.
Rauhaisa joulu tulossa🎄- AnonyymiUUSI
Leskel70 kirjoitti:
Noinhan pitää joulua viettää, mukavasti ja nauttien.
Elämä on ihmisen parasta aikaa.
- Anonyymi
Halli tuskin Joulu EVAn keli jumi
Halli tuskin Joulu EVAn keli jumii loi, SDPerkkittikit vain ahmivat kaikki patu tatu sote palat liha padoist ja painavat kiljua vaa sikaa pertikseen AAMENLeskel70 kirjoitti:
Hyvää joulua sinulle.
Kävelin tänään kauppaan.
Oli monessa kohtaa tosi liukasta.
Yhden talon pihassa roskiksen vieressä oli henkilö maassa ja yritti nousta ylös.
Menin lähemmäs ja pieni iäkäs mummo oli kaatunut, eikä päässyt ylös.
Hän sanoi, että onpa liukasta.
Nostin hänet ylös ja kysyin sattuiko johonkin.
Ei onneksi.
Hän kertoi, että käy jokapäivä viemässä roskat ja samalla menee kauppaan.
Mies on kotona, kulkee rollin kanssa.
Kotiapua he eivät halua.
Hän lähti kepin kanssa eteenpäin.
Iäkkäät henkilöt kotioloissa.
Jäin miettimään, että heitä on paljon.- AnonyymiUUSI
Leskel70 kirjoitti:
Kävelin tänään kauppaan.
Oli monessa kohtaa tosi liukasta.
Yhden talon pihassa roskiksen vieressä oli henkilö maassa ja yritti nousta ylös.
Menin lähemmäs ja pieni iäkäs mummo oli kaatunut, eikä päässyt ylös.
Hän sanoi, että onpa liukasta.
Nostin hänet ylös ja kysyin sattuiko johonkin.
Ei onneksi.
Hän kertoi, että käy jokapäivä viemässä roskat ja samalla menee kauppaan.
Mies on kotona, kulkee rollin kanssa.
Kotiapua he eivät halua.
Hän lähti kepin kanssa eteenpäin.
Iäkkäät henkilöt kotioloissa.
Jäin miettimään, että heitä on paljon.Oikein hyvää joulua hyväntekijälle!
Anonyymi kirjoitti:
Oikein hyvää joulua hyväntekijälle!
No en nyt mikään hyväntekijä ollut.
Mummo oli pieni, hoikka ihminen, aivan kuin edesmennyt äitini.
Hän ja miehensä ovat päättäneet selviytyä toistaiseksi ilman kotiapua.
Sitkeitä ovat nuo iäkkäät ihmiset.
Sinulle rauhaisaa ja mukavaa joulua!
- Anonyymi
Introvertti viihtyy yksiskeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3207600Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1761853
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j561181Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019