Joskus käy tuuri-

Tässä jokusia vuosia sitten kävin tanssimassa paikallisella tanssilavalla, hyvää musaa ja seinän vierusta täys ihania naisia ja miehiä oli puolta vähemmän. Kun orkesteri aloitti niin naiset siirtyivät hakuriviin melkein keskelle lattiaa, innokkaimmat eturiviin. Minä kun en ole mikään parkettien partaveitsi niin en pitänyt kiirettä hakea ketään. Kun ensimmäistä valssia oli tanssittu jonkun aikaa niin ilman hakijaa jääneet naiset palasivat istumaan seinän viereen. Sitten minäkin rohkaisin mieleni ja hain vähän varttuneempaa hyväkroppasta isotissistä naista parketille ja tanssi sujui ihan mukavasti ja juttelukin oli rentoa ja vapautunutta. hain illan mittaan muutaman kerran samaa leidiä tanssimaan ja tangossa oli kyllä eroottinen lataus ja "Sirpa" sanoi että rupes nännit nöpöttämään, siitä rohkaistuneena pyysin päästä saatille. Sirpa sanoi että on kyllä naimisissa mutta hän on saanut luvan käydä vieraissa ja heidän vintillä on huone johon on erillinen sisäänkäynti että tule sinne. Peräkanaa ajettiin heidän kotiin ja vintille mentiin, siellä heti suudeltiin ihania kielareita ja Sirpan käsi rupes hieromaan kullia housun päältä. kävin jo aika kuumana ja riisuttiin vaatteet ja Sirpa nosti ihanat suuret rinnat imettäviksi ja mulla kulli oli niin kiimassa että kiimatippa tuli kullin päähän, Sirpa otti kullin suuhun ja imu oli kyllä aivan taivaallista. Nuolin pillun ja työnsin kieltä niin syvälle kuin sain ja Sirpa vikisi. Sitten naitiin ja välillä huilattiin etten lauennut ja kun lopulta saatiin orkut samaan aikaan niin kyllä siinä voihkittiin niin että mieskin alakerrassa kuuli varmasti. Kyllä oli parhaimpia saattoreissuja ikinä ja seuraavatkin kerrat Sirpan vintillä muistan lopun elämääni.

2

7676

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tanssia paljonkin harrastaneena, koin tekstin hyväksi. Itse ei ole osunut vastaavaa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      85
      1325
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      34
      1029
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      19
      845
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      153
      660
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      660
    6. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      649
    7. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      627
    8. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      183
      611
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      31
      542
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      528
    Aihe