Ottaako vaiko eikö ottaa?

Hei!

Olisin kysynyt mielipidettänne, jos osaisitte auttaa minua visaisen pulman ratkaisemisessa...

Olen harkitsemassa 2 -vuotiaan koiran osaomistusta. Eli maksan koirasta useamman sata euroa ja näin saan nimeni yhdeksi omistajaksi koiran papereihin. Koira jäisi minun hoidettavakseni ja kaksi muuta omistajaa käyttäisivät sitä tietyn ajan siitokseen ja näyttelyissä. Minun huolehdittavakseni jäisivät koiran vakuutukset, rokotukset ja muut normaalit koiranpidosta syntyvät kustannukset.

Ongelma on se, että koira on erittäin haastava. Se on arka ja pelokas - vaatii erittäin paljon työtä, jotta sosiaalistuisi siitä näyttelykuntoon. Minuun se on jo tottunut (olemme koeajalla), mutta kaikkia muita se pelkää. Kuten myös kovia ääniä, autoja, lapsia, kaikkea mikä liikkuu, paitsi toisia eläimiä. Muutoin se on luonteeltaan erittäin valloittava, tuo arkuus vain huolettaa. Lisäksi koira tärisee ja vapisee voimakkaasti ihan normaaleissakin tilanteissa, kun se ei osoita muita pelkäämisen merkkejä.

Eli kannattaako lähteä osaomistukseen mukaan vai säästää vielä hetki ja hankkia oma pentu? Voiko aikuinen ja pelokas koira vielä päästä arkuudestaan ja kuinka paljon se vaatii työtä (jos koira on TODELLA arka)? Kyseessä olisi ensimmäinen koirani ja toki mietin asiaa myös koiran kannalta; osaanko olla koiralle tarpeeksi vahva laumanjohtaja, osaanko auttaa sitä pääsemään peloistaan, osaanko olla looginen ja johdonmukainen, kun koiran kanssa oleminen on minullekin opettelua... Vai kannattaisiko koira suosiolla antaa jonkun sellaisen huomaan, joka osaa käsitellä pelokkaita koiria, etten tee ainakaan suurempaa vahinkoa?

Ongelmaahan ei olisi, ellen pitäisi tästä nimenomaisesta koirasta niin paljon. Mutta koska koiran hankkiminen on minulle suuri sitoumus, joudun miettimään asiaa monelta kantilta.
141116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

olisin tuossa tilanteessa itse,harkitsisin vakavasti sitä että ottaisin koiran ihan kokonaan itselleni.
Jos koira on sinuun jo tottunut,niin uskon että pystyisit ihan varmasti kärsivällisyydellä siitä hyvän koiran tekemään.
Tuo osaomistusjuttu kuulosti vähän siltä,että sulle tulisi valtaosa kustannuksista ja kaikki työ,mutta toiset ottaisivat sen hyötypuolen.
Jos yrittäisit saada sen ostettua yksin,pystyisit varmasti hyvin sen hoitamaan kun tunnut tietävän mihin olet ryhtymässä.

Äänestä

Sopimus ei kuullosta kohtuulliselta jos sinä et hyödy astutuksista mitään. Sinulle jää vain menopuoli. Siksi toiseksekseen, jos koira on arka, voiko sitä edes käyttää jalostukseen? Miten koira suhtautuisi siihen, että joutuu lähtemään ties minne, ties kuinka usein vieraiden ihmisten mukaan näyttelyreissuille? Sitäpaitsi astutusrumba hoidettaisiin sinun kotonasi.
Minä en suostuisi. Jos pitäisin koirasta, yrittäisin ostaa sen kkonaan omakseni ja kärsivällisyydellä ja hellyydella kasvattaa siitä reippaan, luottavaisen olennon.

Äänestä

onko koira hankittu täältä kotimaasta vai ulkomailta? Jos kotimaasta niin en voi ymmärtää niin montaa omistajaa. Kuitenkin kun luin kertomustasi niin lähtökohta koiran näyttely-siitos uralle tuntuvat aika heikoilta. Jos koira on perusluonteeltaan arka, niin aika vaikeaa miltei mahdotonta olisi ajatella sen painelevan näyttelykehässä itsevarmasti ,näyttäen muulle maailmalle, katsokaa minä tässä se suurin ja kaunein. Mitä tulee jalostukseen niin arkaa koiraa ei missään nimesssä tulisi käyttää.

Se että koira jo luottaa sinuun, on positiivista ja sinuna yrittäisin jo koiran vuoksi ostaa sen ihan ikiomaksesi.

Tuo sopimus josta kirjoitit oli aika yksipuolinen, eli Suomenkielellä, sinä maksat ja koulutat, he keräävät hyödyn. Tuollaista kutsuisin alaarvoiseksi sopimukseksi. Ellet saisi koirasta niin rohkeaa että pärjäisi näyttelyissä, niin syyhän olisi toisten mielestä sinun ja vain sinun.
Kerron esimerkin eräästä näyttelystä. Kehässä oli noutajia ja yksi astui tuomarin tullessa tykö askeleen taaksepäin eli väisti, tulos oli nolla ja kuitenkaan koira ei ollut arka.

Äänestä

koiraa käytetään jalostukseen, jos se on noin arka vai onko sille sattunut jotain todella ikävää? Arkuus on ikävä kyllä perinnöllistä; on omakohtaisia kokemuksia. On melkein rikollista käyttää jalostukseen koiraa, joka pelkää kaikkea mikä liikkuu. Tuolla tavalla tehdään niitä purijoita.

Sinuna ottaisin koiran joko ihan omaksi ja unohtaisin jalostusjutut tai ottaisin oman pennun.
Tietysti olisi hienoa, jos voisit antaa kodin aralle koiralle.

Äänestä

Älä ota 2 vuotiasta arkaa koiraa !!!!
Odota ja laita rahaa lisää ja osta oma pentu.
Työ ja vaiva alusta asti palkitsee kyllä.
Kohtuuttomalta tuo sinun osuutesi kuulostaa, sinähän hoidat ,ruokit ja rokotat.Sinulla on
menoja paljon jokapäiväisessä elämässä.
Luonteessakin on jo jotain vikaa ,eihän noin
arkaa urosta voi JALOSTUKSEEN käyttää ! ??
ei ainakaan jos on vastuuntuntoinen kasvattaja !!

Äänestä
  • alkuunkaan tuollaisia osaomistajia. Eikö se ole paljon yksinkertaisempaa ostaa oma koira ja tehdä sen kanssa mitä ikinä lystää? Mikä tämä systeemi nykyään oikein on?

    Äänestä

  • hatamm kirjoitti:

    alkuunkaan tuollaisia osaomistajia. Eikö se ole paljon yksinkertaisempaa ostaa oma koira ja tehdä sen kanssa mitä ikinä lystää? Mikä tämä systeemi nykyään oikein on?

    Huono systeemi,sen tietää jo nyt että riitaa siitä aivan varmasti tulee !
    koira on silloin kärsivä välikappale ja sinä.
    ÄLÄ SUOSTU !

    Äänestä

  • hatamm kirjoitti:

    alkuunkaan tuollaisia osaomistajia. Eikö se ole paljon yksinkertaisempaa ostaa oma koira ja tehdä sen kanssa mitä ikinä lystää? Mikä tämä systeemi nykyään oikein on?

    sitten millään sisään kirjautuminen.

    Niin siitä osaomistamisesta. Yleensä ostetaan kallis tuontikoira antamaan lisää jalostuspohjaa rodulle. Silloin koiran kalleudun vuoksi on monta ihmistä mukana kaupassa. Yhden rahat eivät välttämättä riitä, ja silloin ovat asialla rodussa kauan toimineet roduntuntijat.

    umalehtinen

    Äänestä

  • ei taas onnistu kirjoitti:

    liikkeellä enemmän kuin resurssit antaa myöten. Ei tunnu onnistuvan mikään temppu ainakaan mun koneella. mutta siihen toiseen asiaan.
    Tota kertomaasi minä juuri en käsitä. Onko se nyt aivan välttämätöntä yrittää hankkia sellaista koiraa mihin ei ole varaa? Jos jotain rotua yritetään jalostaa aina vaan, niin eikö ne jo sitä touhua harrastavat riitä? Voit olla eri mieltä, mutta kyllä mun mielestä toi jalostus alkaa vaikuttaan aika päättömältä jutulta. Siis minun mielestäni.

    Äänestä

  • hatamm kirjoitti:

    alkuunkaan tuollaisia osaomistajia. Eikö se ole paljon yksinkertaisempaa ostaa oma koira ja tehdä sen kanssa mitä ikinä lystää? Mikä tämä systeemi nykyään oikein on?

    on kaverin kanssa osaomistuksessa tuontikoira. Koira asuu kaverini luona ja hän saa tehdä sen kanssa "mitä lystää", paitse ei myydä eikä lopettaa ja jalostukseen käytöstä neuvotellaan yhdessä. Mä en ole koiralle mitään muuta kuin ihminen muiden joukossa. Kyseessä on nimenomaa kulujen jakaminen, kun ulkomailta uutta verta tuodessa tuontikulut saattaa nousta jopa korkeimmiksi kuin pennun hinta.
    Osaomistus toimii, jos tehdään paperille tarkat säännöt.

    Äänestä

Onkos siitä sulle jotain hyötyä että ottaisit sen osaomistukseen? Jos sulla ei ole muuta mielessä kun että haluat koiran, niin ota ihan ikioma. Pääset paljon helpommalla (ihmisten suhteen meinaan). Mun mielestä tuommosessa osaomistushommassa on ainekset vaikka minkälaisiin riitoihin ja vaikeuksiin. Ei kannata ostaa "osaa" koirasta ihan vaan sen takia että joku tarjoaa, tai että kun se on "kiva koira".

Äänestä

Hei!!
Älä missään nimessä sekaannu!Minulla on kokemusta ja kusetuksen maku sinunki jutussa.Oma koira on aina oma ja kukaan ei määrää vietkö näyttelyyn vai mitä teet.Astutusta en kyllä aralle koiralle suosittele,mutta kiva kotikoira ja sinulle kaveri varmasti tulee.Työtä ja kärsivällisyyttä.Minulla meni kaksi vuotta korjata edellisen omistajan möhläykset ja kiva koira on tullut.Harmi,kun aina on näitä hyötyjiä!

Äänestä

kyllä olen kanssa sitä mieltä että ostat sen haukun yksin itsellesi, jos se kertta on sinuun jo hyvin tutustunut ja luottaakin varmaan sinuun kyllä! ei sitä nyt kannata taas laittaa eteenpäin uuteen kotiin, jos se kerta on arka haukku! saat siitä itellesi loistavan koiran kun vaan jaksat kouluttaa sen ja kärsivällisyyttä tarvitset. onnea teille molemmille jatkossa!

Äänestä

Samaa mieltä kuin muutkin eli itse en tuohon rupeaisi. Ymmärrän kyllä että olet jo kiintynyt toiseen mutta mutta kohtuuttomat ovat vaatimukset. Ellet saa ostettua koiraa kokonaan itsellesi ilman mitään velvoitteita niin kannattaisi oikeasti unohtaa koko asia ja ostaa se ihan oma koira.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mamah kirjoitti:

Hei!

Olisin kysynyt mielipidettänne, jos osaisitte auttaa minua visaisen pulman ratkaisemisessa...

Olen harkitsemassa 2 -vuotiaan koiran osaomistusta. Eli maksan koirasta useamman sata euroa ja näin saan nimeni yhdeksi omistajaksi koiran papereihin. Koira jäisi minun hoidettavakseni ja kaksi muuta omistajaa käyttäisivät sitä tietyn ajan siitokseen ja näyttelyissä. Minun huolehdittavakseni jäisivät koiran vakuutukset, rokotukset ja muut normaalit koiranpidosta syntyvät kustannukset.

Ongelma on se, että koira on erittäin haastava. Se on arka ja pelokas - vaatii erittäin paljon työtä, jotta sosiaalistuisi siitä näyttelykuntoon. Minuun se on jo tottunut (olemme koeajalla), mutta kaikkia muita se pelkää. Kuten myös kovia ääniä, autoja, lapsia, kaikkea mikä liikkuu, paitsi toisia eläimiä. Muutoin se on luonteeltaan erittäin valloittava, tuo arkuus vain huolettaa. Lisäksi koira tärisee ja vapisee voimakkaasti ihan normaaleissakin tilanteissa, kun se ei osoita muita pelkäämisen merkkejä.

Eli kannattaako lähteä osaomistukseen mukaan vai säästää vielä hetki ja hankkia oma pentu? Voiko aikuinen ja pelokas koira vielä päästä arkuudestaan ja kuinka paljon se vaatii työtä (jos koira on TODELLA arka)? Kyseessä olisi ensimmäinen koirani ja toki mietin asiaa myös koiran kannalta; osaanko olla koiralle tarpeeksi vahva laumanjohtaja, osaanko auttaa sitä pääsemään peloistaan, osaanko olla looginen ja johdonmukainen, kun koiran kanssa oleminen on minullekin opettelua... Vai kannattaisiko koira suosiolla antaa jonkun sellaisen huomaan, joka osaa käsitellä pelokkaita koiria, etten tee ainakaan suurempaa vahinkoa?

Ongelmaahan ei olisi, ellen pitäisi tästä nimenomaisesta koirasta niin paljon. Mutta koska koiran hankkiminen on minulle suuri sitoumus, joudun miettimään asiaa monelta kantilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu