cyrillitsa.ru/google translate/Сколько украинцев жило во Львове до его присоединения к СССР
Ukraina siinä muodossa kuin sen nyt tunnemme, on Neuvostoliiton ansio. Sen läntisimmät alueet eivät olleet ukrainalaisten asuttamia, ennen kuin niistä tuli osa Neuvostoliittoa.
Länsi-Ukraina
Länsi-Ukrainan maat olivat aiemmin Puolan Itä-Galicia ja Romanian Pohjois-Bukovina, ja ne liittyivät Neuvostoliittoon vuosina 1939-1940 Molotv-Ribbentrop-sopimuksen salaisten lausekkeiden ehtojen mukaisesti. Osana Neuvostoliittoa näistä alueista tuli nyky-Ukrainan Transcarpathian, Lviv ja Chernivtsi alueet. Mutta neuvostomiehityksen aikana siellä oli paljon vähemmän ukrainalaisia kuin nyt. Esimerkiksi Lvivissä 63 % väestöstä puhui puolaa, 24 % jiddissiä ja vain 7,8 % ukrainaa.
Usein näiden lukujen ansiosta monet lyhytnäköiset kirjoittajat voivat julistaa, ettei Puolan Länsi-Ukrainassa ollut juuri lainkaan ukrainalaisia ja Stalin teki näistä maista ukrainalaisia. Tämä on kuitenkin myös tosiasioiden vääristelyä ja liioittelua. Suurin osa kaupunkia ympäröivän Puolan Lvivin alueen talonpoikaisväestöstä oli ukrainalaisia. Mutta itse Lvivin kaupunki ei ole ollut ukrainalainen useaan vuosisatoon. Neuvostovallan aikana näistä ukrainalaisista talonpojasta tuli kaupungin pääväestö, ja puolalaiset ja juutalaiset katosivat sieltä toisen maailmansodan aikana, pääasiassa natsien ponnistelujen ansiosta.
Se, mitä Kolmas valtakunta teki juutalaisille, on kaikkien tiedossa, ja natsit vastustivat ukrainalaisia ja puolalaisia näillä kiistanalaisilla alueilla tukemalla ukrainalaisia - esimerkkinä tästä ovat Puolan vastaiset ukrainalaiset kansallisliikkeet, kuten OUN* ja UPA. *. Siksi Neuvostoliiton vuoden 1959 väestönlaskennan mukaan Lvivin alueella asui 1,8 miljoonaa venäläistä ja ukrainalaista ja vain 9 tuhatta puolalaista ja 30 tuhatta juutalaista.
Vastaava tilanne on kehittynyt Pohjois-Bukovinassa, nykyaikaisella Tšernivtsin alueella Ukrainassa. Osana Itävalta-Unkaria Chernivtsi oli yksi juutalaisen kulttuurin tärkeimmistä keskuksista, ja juutalaiset muodostivat lähes puolet kaupungin väestöstä. Kun Romania miehitti vuonna 1918, siellä asui hieman yli 300 tuhatta rusinialaista (Romanian tilastot eivät tehneet eroa ukrainalaisten ja oikeiden rusinalaisten välillä), joiden kokonaisväestö oli 800 tuhatta ihmistä. Mutta vuoden 1959 väestönlaskennan mukaan Tšernivtsin alueella asui jo 500 tuhatta venäläistä ja ukrainalaista ja vain 150 tuhatta romanialaista.
Liettua
Vilna oli Liettuan ruhtinaskunnan pääkaupunki 1300-luvulla ja yksi Puolan ja Liettuan liittovaltion suurimmista kaupungeista, tieteen ja kulttuurin keskus. Venäjään liittymisen jälkeen tämä kaupunki lakkasi olemasta liettualainen. Sen etninen koostumus muuttui suuresti koko 1800-luvun: vuonna 1864 enemmistö oli valkovenäläisiä (39 %), vuonna 1897 - juutalaisia (40 %) ja puolalaisia (20 %), vuonna 1909 - puolalaisia (37 %) ja juutalaisia (36 %). . Vuonna 1918 Liettua erosi Venäjästä ja tuli itsenäiseksi tasavallaksi, ja Vilnan kaupungista tuli sen pääkaupunki. Mutta jo vuonna 1919 Puola suoritti sotilaallisen operaation ja liitti tämän pääosin puolalaisen kaupungin.
Kun Neuvostoliiton Liettua (joka sai Vilnan takaisin Neuvostoliiton käsistä, joka otti sen Puolalta) vapautettiin natseista, Vilnassa asui yli 70 % puolalaisia, ja natsit olivat vähentäneet merkittävästi kaupungin juutalaista väestöä. Mutta neuvostohallitus alkoi väkisin "palauttaa" puolalaisia Puolaan, joten Neuvostoliiton Vilna alkoi pian muuttua yhä liettuneemmaksi. Joten vuonna 1970 42,8% liettualaisista asui kaupungissa.
Kuban
Vallankumousta edeltävällä Venäjällä monet Kuuban asukkaat tunnistivat itsensä ukrainalaisiksi. He muodostivat "Crimson Wedgen", jota ympäröivät joka puolelta venäläiset kylät. Kubanissa asuvat ukrainalaiset ovat uskollisten kasakkojen armeijan sotilaiden jälkeläisiä, jotka luotiin Ukrainan kasakoista Zaporozhye Sichin likvidoinnin jälkeen. Kun Zaporozhye, alue, jonka väestö oli hyvin erikoista elämäntapaa, tuli osaksi Pikku-Venäjää, siitä tuli voimakas isku kasakkoja kohtaan. Osa kasakoista meni Turkkiin ja Krimin khaaniin, mutta osa päätti jatkaa Venäjän palvelemista ja muutti keisarillisen luvalla Kubaniin, missä he alkoivat suojella valtiomme etelärajoja turkkilaisilta.
Vuoden 1897 väestönlaskennan mukaan Kuuban alueen ukrainalaiset muodostivat lähes puolet väestöstä. Vuoden 1882 tietojen mukaan 46,8% Kuuban alueen asukkaista kuului ukrainalaisille. Venäläisten osuus oli 41 prosenttia. Ukrainalaiset asuivat melko tiiviisti - melkein puolet kaikista Kubanin ukrainalaisista asui Kubanin alueen Yeiskin ja Temryukin alueilla, ja Jekaterinodarissa oli myös enemmän ukrainalaisia kuin venäläisiä. Vuoden 1926 väestönlaskennan mukaan neljällä Pohjois-Kaukasuksen alueen alueella - Kubanissa, Armavirissa, Maykopissa ja Mustallamerellä - ukrainalaisten määrä oli 50,3%. Vuonna 1926 venäläisten osuus oli huomattavasti pienempi.
Ukraina siinä muodossa kuin sen nyt tunnemme, on Neuvostoliiton ansio. Sen läntisimmät alueet eivät olleet ukrainalaisten asuttamia, ennen kuin niistä tuli osa Neuvostoliittoa.
Länsi-Ukraina
Länsi-Ukrainan maat olivat aiemmin Puolan Itä-Galicia ja Romanian Pohjois-Bukovina, ja ne liittyivät Neuvostoliittoon vuosina 1939-1940 Molotv-Ribbentrop-sopimuksen salaisten lausekkeiden ehtojen mukaisesti. Osana Neuvostoliittoa näistä alueista tuli nyky-Ukrainan Transcarpathian, Lviv ja Chernivtsi alueet. Mutta neuvostomiehityksen aikana siellä oli paljon vähemmän ukrainalaisia kuin nyt. Esimerkiksi Lvivissä 63 % väestöstä puhui puolaa, 24 % jiddissiä ja vain 7,8 % ukrainaa.
Usein näiden lukujen ansiosta monet lyhytnäköiset kirjoittajat voivat julistaa, ettei Puolan Länsi-Ukrainassa ollut juuri lainkaan ukrainalaisia ja Stalin teki näistä maista ukrainalaisia. Tämä on kuitenkin myös tosiasioiden vääristelyä ja liioittelua. Suurin osa kaupunkia ympäröivän Puolan Lvivin alueen talonpoikaisväestöstä oli ukrainalaisia. Mutta itse Lvivin kaupunki ei ole ollut ukrainalainen useaan vuosisatoon. Neuvostovallan aikana näistä ukrainalaisista talonpojasta tuli kaupungin pääväestö, ja puolalaiset ja juutalaiset katosivat sieltä toisen maailmansodan aikana, pääasiassa natsien ponnistelujen ansiosta.
Se, mitä Kolmas valtakunta teki juutalaisille, on kaikkien tiedossa, ja natsit vastustivat ukrainalaisia ja puolalaisia näillä kiistanalaisilla alueilla tukemalla ukrainalaisia - esimerkkinä tästä ovat Puolan vastaiset ukrainalaiset kansallisliikkeet, kuten OUN* ja UPA. *. Siksi Neuvostoliiton vuoden 1959 väestönlaskennan mukaan Lvivin alueella asui 1,8 miljoonaa venäläistä ja ukrainalaista ja vain 9 tuhatta puolalaista ja 30 tuhatta juutalaista.
Vastaava tilanne on kehittynyt Pohjois-Bukovinassa, nykyaikaisella Tšernivtsin alueella Ukrainassa. Osana Itävalta-Unkaria Chernivtsi oli yksi juutalaisen kulttuurin tärkeimmistä keskuksista, ja juutalaiset muodostivat lähes puolet kaupungin väestöstä. Kun Romania miehitti vuonna 1918, siellä asui hieman yli 300 tuhatta rusinialaista (Romanian tilastot eivät tehneet eroa ukrainalaisten ja oikeiden rusinalaisten välillä), joiden kokonaisväestö oli 800 tuhatta ihmistä. Mutta vuoden 1959 väestönlaskennan mukaan Tšernivtsin alueella asui jo 500 tuhatta venäläistä ja ukrainalaista ja vain 150 tuhatta romanialaista.
Liettua
Vilna oli Liettuan ruhtinaskunnan pääkaupunki 1300-luvulla ja yksi Puolan ja Liettuan liittovaltion suurimmista kaupungeista, tieteen ja kulttuurin keskus. Venäjään liittymisen jälkeen tämä kaupunki lakkasi olemasta liettualainen. Sen etninen koostumus muuttui suuresti koko 1800-luvun: vuonna 1864 enemmistö oli valkovenäläisiä (39 %), vuonna 1897 - juutalaisia (40 %) ja puolalaisia (20 %), vuonna 1909 - puolalaisia (37 %) ja juutalaisia (36 %). . Vuonna 1918 Liettua erosi Venäjästä ja tuli itsenäiseksi tasavallaksi, ja Vilnan kaupungista tuli sen pääkaupunki. Mutta jo vuonna 1919 Puola suoritti sotilaallisen operaation ja liitti tämän pääosin puolalaisen kaupungin.
Kun Neuvostoliiton Liettua (joka sai Vilnan takaisin Neuvostoliiton käsistä, joka otti sen Puolalta) vapautettiin natseista, Vilnassa asui yli 70 % puolalaisia, ja natsit olivat vähentäneet merkittävästi kaupungin juutalaista väestöä. Mutta neuvostohallitus alkoi väkisin "palauttaa" puolalaisia Puolaan, joten Neuvostoliiton Vilna alkoi pian muuttua yhä liettuneemmaksi. Joten vuonna 1970 42,8% liettualaisista asui kaupungissa.
Kuban
Vallankumousta edeltävällä Venäjällä monet Kuuban asukkaat tunnistivat itsensä ukrainalaisiksi. He muodostivat "Crimson Wedgen", jota ympäröivät joka puolelta venäläiset kylät. Kubanissa asuvat ukrainalaiset ovat uskollisten kasakkojen armeijan sotilaiden jälkeläisiä, jotka luotiin Ukrainan kasakoista Zaporozhye Sichin likvidoinnin jälkeen. Kun Zaporozhye, alue, jonka väestö oli hyvin erikoista elämäntapaa, tuli osaksi Pikku-Venäjää, siitä tuli voimakas isku kasakkoja kohtaan. Osa kasakoista meni Turkkiin ja Krimin khaaniin, mutta osa päätti jatkaa Venäjän palvelemista ja muutti keisarillisen luvalla Kubaniin, missä he alkoivat suojella valtiomme etelärajoja turkkilaisilta.
Vuoden 1897 väestönlaskennan mukaan Kuuban alueen ukrainalaiset muodostivat lähes puolet väestöstä. Vuoden 1882 tietojen mukaan 46,8% Kuuban alueen asukkaista kuului ukrainalaisille. Venäläisten osuus oli 41 prosenttia. Ukrainalaiset asuivat melko tiiviisti - melkein puolet kaikista Kubanin ukrainalaisista asui Kubanin alueen Yeiskin ja Temryukin alueilla, ja Jekaterinodarissa oli myös enemmän ukrainalaisia kuin venäläisiä. Vuoden 1926 väestönlaskennan mukaan neljällä Pohjois-Kaukasuksen alueen alueella - Kubanissa, Armavirissa, Maykopissa ja Mustallamerellä - ukrainalaisten määrä oli 50,3%. Vuonna 1926 venäläisten osuus oli huomattavasti pienempi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kubanissa ja Tšernomorskyssa heitä oli 33 % väestöstä, kun taas Armavirissa ja Maikopissa venäläiset hallitsivat numeerisesti (59,54 %).
Vuoden 1939 väestönlaskennassa kuitenkin kirjattiin, että ukrainalaisten määrä Kubanissa väheni lähes 90 % ja venäläisten määrä kasvoi saman verran. Ja uskomme, että kaikki tämä ukrainalaisten massa ei lähtenyt Kubanista, vaan melkein kaikki heistä päättivät rekisteröityä venäläisiksi seuraavan väestönlaskennan aikana. Lisäksi oli hyvin vaikeaa kutsua heitä puhtaiksi ukrainalaisiksi jo 1900-luvun puolivälissä. Lähes 200 vuoden venäläisten rinnalla elämisen aikana etniset rajat ovat käytännössä kadonneet.
Suurin osa Kubanin väestöstä puhui surzhikia, murretta, jota on vaikea luokitella ukrainaksi tai venäjäksi. Venäläiset ja ukrainalaiset menivät naimisiin vapaasti, opiskelivat samoissa kouluissa, kävivät samoissa kirkoissa ja pitivät samaa kotitaloutta. Lisäksi Kubanin ukrainalaisilla ei ollut juuri mitään vuorovaikutusta Ukrainan ukrainalaisten kanssa - Kuban ei rajoittunut minkään pääosin ukrainalaisen alueen kanssa. Lopulta Kubanissa tuolloin venäläisten ja ukrainalaisten välinen jako väistyi kasakkojen tunnistamiselle. Tämän seurauksena kasakkojen jälkeläisten ei ollut vaikeaa luopua "ukrailaisuudestaan". Ja poliittiset olosuhteet vaativat tätä.
Sekä Natsi-Saksa että Neuvostoliitto lietsoivat puolalaisten ja ukrainalaisten molemminpuolisia verilöylyjä omiin tarkoitusperiinsä, joista Stepan Banderan seuraajien tekemä Volhynian kansanmurha oli vain osa. Etenkin saksalaiset käyttivät hyväkseen provokaattoreita niin puolalaisten kuin ukrainalaisten hahmossa. Volhynian kontekstista ovat debatoineet mm. historioitsija David Marples ja akateemikko Taras Kuzio.
https://www.youtube.com/watch?v=Xhzf2vkr910
Jo niinkin aikaisin toisen maailmansodan aikaan kuin vuonna 1941 puolalaiset rinnastivat sodan Saksan kanssa sotaan ukrainalaisten kanssa Galizia-Volhyniasta. Pyrkimys oli saada Galitsia-Volynia nopean " aseellisen miehityksen" alaiseksi. (1)
Kholmin ukrainalaisväestön massamurhaaminen oli alkanut jo 1942 ennen "virallista" ukrainalaisten puolelta puhjennutta vastaavaa. Silloinkin kun puolalaiselta maanpaossa olevalta hallitukselta ei tullut suoria käskyjä, tämä ei estänyt kostotoimissa ukrainalaisten murhaamista erittelemättä pelkältä näkemältä. Kuullessaan Volhynian uusista murhista Galizian puolalaiset kävivät aseisiin paikallisia ukrainalaisia vastaan kuin nämä olisivat olleet kollektiivisesti syypäitä muiden tekosiin. (2)
Vaikka puolalaispartisaanien komentaja luutnantti Kazimierz Babinski määräsi helmikuussa 1944 "vain lapset" säästettäviksi, kuukausi myöhemmin puolalaispartisaanit murhasit Kholmissa 1 500, 70 % naisia ja lapsia. (3)
Myöhäisvuodesta 1945 vuoden 1946 puolelle Puolan armeijan modus operandi oli hyökätä UPA:n yksiköiden kimppuun. Tämä antaisi vastaavasti "oikeutuksen" hyökätä yleisemmin ukrainalais-setlementtejä kohtaan. Ukrainalaisten vastaiskut olisivat lisäperustelu puolalaisten ”kostotoimenpiteille”. Tällainen syklisyys ilmensi, että konflikti oli luonteeltaan molemminpuoleinen. Puolalaiset taistelivat ukrainalaisia vastaan niinkin monessa eri muodossa kuin saksalais-miehittäjien hallinnoimissa poliisivoimissa, NKVD:n pataljoonissa, neuvostopartisaaneina, itsepuolustusyksiköinä ja Kotiarmeijan jäseninä. (4)
Per Anders Rudlingin mukaan Puolassa on sanottu menehtyneen 11 000 ukrainalaista, ylittäen siellä myös kuolleiden 7 000 puolalaisen luvun. (5)
David Marples on arvioinut ukrainalaisten kuolemat tältä etnisen puhdistuksen ajanjaksolta Ukrainassa on niinkin lukuisiksi kuin 30 000. (6)
Matthew Babiak toteaa kirjoitelmansa "Ethnic cleansing or ethnic cleansings?: The Polish-Ukrainian civil war in Galicia-Volhynia", lopulla (s. 13 - 14):
"Puolalais-asevoimat, joita on esitetty kostavana osapuolena, ovat todellisuudessa yhtä aktiivisesti aggressioon syyllistyneitä kuin ukrainalaiset taistelussa yksinoikeudesta sodanjälkeiseen Galiziaan ja Volhyniaan. Sekä natsien että Neuvostoliiton harjoittamat kansanmurhaamiset ja etninen puhdistus, jotka tapahtuivat itärintaman sydämessä, tihkuivat paikallistasolle ja jatkuivat kauan sodan loputtuakin. Se mikä alkoi kahden valtion pyrkimyksinä kaivertaa itselleen ikiomat legitiimit kansallisvaltionsa (Puola ja Ukraina), uhkana menettää mitä heillä kerran oli, päättyi lopulta tulokseen, jossa kumpikaan näistä ei saanut haluamaansa". (7)
(1) Timothy Snyder;
"To resolve the Ukrainian problem once and for all": The ethnic cleansing of Ukrainians in Poland, 1943 - 1947
s. 95
Journal of Cold War Studies 1999
s. 86 - 120
(2) Snyder;
Memory of sovereignty and sovereignty over memory: Poland, Lithuania and Ukraine 1939 - 1999
s. 44
Memory and power in post-war Europe: Studies in the presence of the past, toim. Jan-Werner Müller, Cambridge University Press 2002
s. 39 - 58
(3) Marek Jasiak;
Overcoming Ukrainian resistance: The deportation of Ukrainians in Poland in 1947
s. 174
Redrawing nations: Ethnic cleansing in East-Central Europe, 1944 – 1948
toim. Philipp Ther & Ana Siljak, Rowman & Littlefield 2001
s. 173 – 194
(4) Snyder;
Reconstruction of nations, Yale University Press 2003
s. 194, 177
(5) Per Anders Rudling;
Historical representation of the wartime accounts of the activities of the OUN-UPA (Organization of Ukrainian Nationalists – Ukrainian Insurgent Army)
s. 171
East European Jewish affairs 36, nro. 2, 2006
s. 163 – 189
(6) David Marples;
Heroes and villains: Creating national history in contemporary Ukraine, Central European University Press 2007
s. 222 -223
(7) Matthew Babiak
Ethnic cleansing or ethnic cleansings?: The Polish-Ukrainian civil war in Galicia-Volhynia
s. 13 - 14
https://www.academia.edu/7462558/Ethnic_Cleansing_or_Ethnic_Cleansings_The_Polish-Ukrainian_civil_war_in_Galicia-_Vohynia
https://euromaidanpress.com/2014/06/29/ethnic-cleansing-or-ethnic-cleansings-the-polish-ukrainian-civil-war-in-galicia-volhynia/ )
Lisää Taras Kuziota, joka on tutkijana kova nimi.
Taras Kuzio kertoo laajemmasta kontekstista sekä Stepan Banderan seuraajien tekemälle Volhynian ja Itä-Galitsian puolalaisten massamurhalle 1943-1944 että puolalais-kommunistien toimeenpanomalle Operaatio Veikselille 1947.
New Eastern Europe
Taras Kuzio
The genocide myth and Poland’s victimisation complex
[Jo heti otsikosta tietää, että satumaisen marttyyri-Puolan pyhä lehmä teurastetaan jo kymmenettä miljoonatta kertaa.]
...Mikähän Varsovan reaktio mahtaisi olla, jos Ukrainan parlamentti äänestäisi julistaakseen ukrainalais-siviilien joukkomurhat vuosilta 1938-1947 ja ukrainalaisten etnisen pakkosiirron operaatio Veikselissä 1947 'kansanmurhaksi'?
....
Ukrainan historioitsijat sekä objektiiviset Puolaa käsittelevät historioitsijat kuten Timothy Snyder asettavat vuoden 1943 Volhynian murhat historiakontekstiin, joka alkoi vuosina 1938 - 1942 ja päättyi vuonna 1947.
...
Puolan marttyyri-kompleksia motivoi viisi tekijää. ... Toinen ... on haluttomuus - toisin kuin Ukrainan historioitsijoilla ja joillakin Puolan historioitsijoilla kuten Snyderilla - hyväksyä, että Volhynian murhat eivät olleet erillinen historiallinen tapahtuma. Ne olivat itse asiassa osa katkeraa sotaa, joka alkoi kyteä jo 1930-luvun loppupuolella ja päättyi vuonna 1947 Operaatio Veikseliin (Akcja Wisla).
Kolmas tekijä on olennainen seikka, että ukrainalaiset eivät olleet ainoa puoli, jolla oli äärikansallismielisiä. ... maailmansotien välisen ajanjakson Puolan sortotoimet ukrainalaisia kohtaan (kuten satojen ukrainalais-ortodoksikirkkojen polttaminen Kholmissa ja Pidlachiassa vuonna 1938) johtivat siihen, että harvat ukrainalaiset surivat Puolan valtion tuhoa vuonna 1939. Tuona samana vuonna, ukrainalais-kansallismieliset taistelivat Unkaria (ja sen silloisia liittolaisia eli Natsi-Saksaa ja Puolaa vastaan) Karpaatti-Ukrainassa Tsekkoslovakian hajottamisen jälkeen.
[Kuzio lyttää täysin marttyyrikertomuksen, että vain Ukrainan Kapinallis-Armeija (UPA) olisi ollut rikollinen kun taas Puolan Koti-Armeija (Armija Krajowa) (AK) olisi ollut viaton määkivä lammas:]
On runsaasti arkistotodisteita siitä, että rikoksiin ukrainalaisia kohtaan syyllistyivät niin Armija Krajowa, Talonpoikais-Pataljoona kuin NSZ (Kansalliset Asevoimat, jotka olivat lojaaleja Endecjalle [eli juutalaisvihaa lietsoneille, ultra-kansallismielisille itsenimitetyille Kansallis-Demokraateille]). Toisinaan tämä ukrainalaisten murhaaminen tapahtui liitossa Neuvostoliiton partisaanien kanssa. Maaliskuussa vuonna 1944, Koti-Armeijan [AK] ja Talonpoikais-Pataljoonan yksiköt osallistuivat 1 500 ukrainalaisen murhaamiseen, mitä alettiin kutsumaan Hrubeshivin Vallankumoukseksi. Entiset volhynialaiset Koti-Armeijan partisaanit, jotka Neuvostoliiton voimat olivat kotiuttaneet, saivat uusia työpaikkoja Puolan kommunistien ja KBW:n [Sisä-Turvallisuusjoukkojen] yksiköissä, jotka murhasivat lukemattomia ukrainalaisia Zakerzonessa.
New Eastern Europe
Taras Kuzio
The genocide myth and Poland’s victimisation complex
https://neweasterneurope.eu/2017/12/01/genocide-myth-polands-victimisation-complex/
Kun otetaan hupmioon, että Pohjois-Bukovina on oikeastaan Romaniaa ja Galitsia Puolaa ja että Venäjä on vallannut pääoan Dnipron idänpuileista Ukrainaa, hahmottuukin sodan lopputulos.
Pitäisikö nuo liitetyt alueet liittää jälleen Puolaan ja Romaniaan?
Lviv - puolaksi Łwów - on tosiaankin vanha puolalainen kaupunki.