Mitä tarkoittaa kenneleiden sivuilla, kun koira annettaisiin sijoitukseen? Olen tässä hankkimassa koiraa itselleni, ja ihmettelin vaan.
sijoituskoti
seepra
131028
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
tarkottaa sitä että pidät koiraa itselläsi ja sopimuksen mukaan teetätät sillä yhdet tai kahdet pennut. Ja kasvattaja saa yhden pennun tai jotain...
Sinä maksat pennusta puolet hinnasta. Hoidat ja kasvatat pentua kasvattajan ohjeiden mukaan. Kasvattaja käyttää omin kustannuksin niissä näyttelyissä, joissa haluaa. Sinun on luovutettava koira näyttelyreissuja varten. Sinä maksat koiran ylläpidosta tulevat kulut, kasvattaja jalostukseen kuuluvat tarkastukset. (silmätutkimukset-lonkkakuvat jne. mitä rotuun kuulukaan)Koiran vakuutusmaksusta voidaan sopia kumpi maksaa. Yleensä vastaanottaja, eli sinä.
Kasvattaja etsii uroksen ja astuttaa, maksaa kulut. Sinä hoidat kantavaa emoa n. viidennelle-kuudennelle viikolle, jolloin se lähtee kasvattajan luokse synnyttämään. Kasvattaja maksaa tiineysajan erityisruokinnan. Emo hoitaa siellä pentujaan luovutusikään. Kasvattaja myy pennut ja pitää rahat. Sen jälkeen kasvattaja maksaa sinulle takaisin sen hinnan puolikkaan, luovuttaa koiran rekisteripaperit sinulle ja koira on sinun.
Minkähänlaisia omistajia kasvattaja sitten haluaa koiralleen, kun antaa sen sijoitukseen? Kun itse en ole innostunut näyttelyistä ollenkaan, ihan vain perheen koiraksi, tottakai kunnollinen kasvatus ja hoito tietenkin. Minkäikäisenä ensimmäiset pennut sitten yleensä teetetään?
Ehkäpä ensimmäinen ja tärkein sijoituksenvastaanottajan vaatimus on että hän on kokenut koiraihminen. Siis minä en ainakaan antaisi sijoitukseen pentua ensikertalaiselle, enkä mielellään lapsiperheeseen. Tietysti ei tarvitse olla välttämättä kiinnostunut näyttelyistä, mutta täytyy olla tosi kiinostunut pennun kouluttamisesta, jotta se sitten pystyy käymään kasvattajansa kanssa näyttelyissä ja kokeissa.
Pennutus tapahtuu yleisimmin 2-4 vuoden iässä.
meni sijoitukseen ensikertalaiselle nuorelle, jolla ei liiemmin kokemusta ollut. Vaan sitä kokemusta tuli vuosien varrella huikea määrä. Koira osattiin kouluttaa ja jopa esittää! Uskomattoman hieno nuori tyttö, joka tänä päivänä on kasvattaja itsekin!
Täytyy aina muistaa ottaa huomioon, että ihan jokaisella meistä kasvattajistakin on joskus ollut se ihan ensimmäinen koira!
Siksipä juuri kun muistelee itseään ensikertalaisena ja ensimmäisen koiran kanssa niin niitä "mokia" sattui. Poikkeus tietysti vahvistaa säännön niin kuin sinunkin kohdallasi on kerran sattunut. Onhan toki niistä ensikertalaisisita tullut vuosien varrella vaikka mitä, niinkuin meistäkin ensikertalaisuutemme myötä, mutten en edelleenkään antaisi sijoituskoiraa ummikolle.
No eikös se kasvattaja nimenomaan ole sitten sitä varten jolta niitä NEUVOJA voi kysellä kun hätä ja paniikki iskee!!!? Ja on ensikertalaisen omistajan tukena!Jos kaikki kasvattajat pitäisivät tuon saman linjan, niin miten sellaiset "ummikot" sitten koskaan saisivat näyttää taitonsa?
Nythän on kyse sijoittamisesta eikä myymisestä.
Ilman muutahan "ummikoillekin" tulee pentuja myydä, mutta sijoittaminenhan onkin jo eri asia.
Se on melkein kuin sijoittaisit rahaa sellaiseen kohteeseen josta ei ole vielä näyttöä eli ns. ehkä epävarmaan kohteeseen. Riskit tulee minimoida, ainakin minä pyrin siihen.
Tiettyhän kasvattajan kuuluu neuvoja ja ohjeita jakaa olipa kyseessä "ummikko" tai jo kokeneempi pennunhankkija.
se oli se paras kokemus, mutta sellainenkin jolla jo on ennestään kokemusta, voi tuottaa mitä suurimman pettymyksen, kuten meille kävi!
Minun ensimmäinen koirani (jonka sain 14 vuotiaana) oli sijoituskoira, mutta uros. Kasvattaja käytti näyttelyissä, maksoi rokotukset ja jalostukseen tarvittavat tutkimukset, mutta minä maksoin, jos tuli esim. koravtulehdusta tai muuta.
Kasvattaja olisi sopimuksen mukaan saanut käyttää urosta 3 kertaa astutukseen, mutta eipä niitä narttuja oikein löytynyt, niin astui vain yhden. Joten sain vain osan vakuusmaksusta (puolet koiran normaalista hinnasta) takaisin.
Mutta tässä on varmaan nartusta kyse, joten tuosta nyt ei tarvitse välittää (nartulla mielestäni sopimukseen kuuluu vain yksi pentue!)
Sitten kun uros täytti 4v. se siirtyi kokonaan minulle, vaikka ei ollutkaan astunut kuin kerran.
Mutta, kannattaa sijoituskoiraa siinä mielessä miettiä tarkoin, nimittäin joudut/saat olla yhteydessä kasvattajaan melko paljon. Ja tietysti joudut luovuttamaan koiran pentujen ajaksi kasvattajalle. Paitsi jos pennut syntyvät sinun kotonasi. Jotkut kasvattajat antavat koiran emännän/isännän hoitaa pennut, mutta silloin on yleensä kyseessä kokenut koiran omistaja.
oli se issun huono kokemus?
omaksi asiakseni!
Itselläni on sijoitusnarttu joten sanon nyt varmaa tietoa sijoituksesta eli asiahan on niin että sijoitussopimus voidaan tehdä monella tavalla riippuen kasvattajasta. Meillä on niin etten maksanut koirasta mitään mutta hoidan sitten kulut lonkkakuvista yms. Vakuutus puoliksi. Käytän näyttelyissä jotka itse maksan mutta myös kasvattaja vie näyttelyihin Suomessa tai ulkomailla jotka hän kustantaa. Itse käyn ihan ilokseni näyttelyissä ja siksi että koirani saa hyvää harjoitusta(nuori vielä). Ainakin yksi pentue teetetään jos kaikki menee putkeen ja tämän jälkeen koira siirtyy meidän omistukseen taikka viimeistään koiran ollessa 4v. Sijoituskoirassa on iso vastuu mutta mielestäni hyvä juttu kun siinä saa hyvää neuvoa ja tukea kasvattajalta.