Demarilakoista ei ollut mitään hyötyä, vain lapsiperheköyhyys on lisääntynyt.

Anonyymi-ap

Ammattiliittojen jäsenmaksun verovähennys on luokkaa 200 miljoonaa euroa. Ammattiliittojen nostamien osinkojen verottomuus on miljoonaluokan moka. SAK ei täytä yleishyödyllisen yhteisön tunnusmerkkejä. Ei ole oikeutta verottomuuteen. Asia pitää korjata. Se on viranomaisasia.

Miksi näitä ei ole ehdotettu sairaalasäästöjen tilalle?

Ei ole Tytti Tuppuraisella munaa, eikä Lindtmanillakaan, ehdottaa sitä.

Demaripopulismi kukoistaa, kun Lucia-neitokin otetaan jo uhriksi. Ei riittänyt Krista Kiurun uhriutuminen. Entäs demareiden harjoittama uhkailu ja rikkuriksi huutelu porteilla töihin menijöille?

Mitä hyötyä oli sulkea satamat neljäksi viikoksi keväällä? Lisäsikö se työllisyyttä? Entä lisäsikö se kasvua? Lisäsikö se hyvinvointia? Muuttiko se lakien sisältöä?
Ei mitään, ei, ei, ei ja ei.

SDP:n oppositiopolitiikka hyökkäämällä poliittisilla lakoilla Eduskuntaa vastaan on iso moka. Lakkoliike sdp:n kannattajille tiedoksi, että työtä tekemällä on aina lisätty hyvinvointia. Aina. Kevään demarilakot olivat alisuorittamista ja aiheuttivat lisää perheiden hätää ja lapsiköyhyyttä. Se näkyy myös joulunvietossa. Lakkoilun virhe kannattaisi tunnustaa iltarukouksissa ja pyytää Jumalalta armahdusta.

Hyvää Joulua, Jeesuksen syntymäjuhlaa!

108

1116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      amen

    • Anonyymi

      Aloittajalla näköjään riittää munaa spämmäämiseen ja perusteettomaan kirjoitteluun.

      • Anonyymi

        Joo tää on tämmönen höpöhöpöjen kirjoittelija. Luulee et joku viel uskoo noihin höpinöihn .

        Lakkofobiaa luultavasti sairastaa ??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo tää on tämmönen höpöhöpöjen kirjoittelija. Luulee et joku viel uskoo noihin höpinöihn .

        Lakkofobiaa luultavasti sairastaa ??

        Lue ajatuksen kanssa...
        https://ek.fi/ajankohtaista/uutiset/poliittisella-satamalakolla-pitka-laahus/

        "Kokonaisuudessaan viikkoja jatkuneet poliittiset lakot Suomen hallitusta vastaan viime vuoden lopulla ja alkuvuoden aikana aiheuttivat EK:n arvion mukaan lähes kahden miljardin euron menetykset bruttokansantuotteeseen. Menetykset syvensivät muutenkin suhdanneluonteisesti heikentynyttä taloustilannetta. Menetykset näkyvät myös vähentyneinä verotuloina valtiolle, mikä heikentää julkisen talouden tilaa entisestään."

        Ja nyt on kaiken tietävien palstaherrojen vuoro esittää poliittisten lakkojen hyödyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja nyt on kaiken tietävien palstaherrojen vuoro esittää poliittisten lakkojen hyödyt.

        Ja kun ei kiinnosta !!! Ei montaa muutakaan jonninjoutavaa höpötystä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kun ei kiinnosta !!! Ei montaa muutakaan jonninjoutavaa höpötystä !

        Sinulta en mitään odottanutkaan, kun tiesin ennestään rajallisuutesi käydä asiallista keskustelua. Allekirjoittanutkin olet haukkunut vähä-älyiseksi ihan vain siksi kun satuin olemaan eri mieltä kanssasi.

        Kaikesta huolimatta, Rauhallista Joulua sinullekin.

        En tiedä onko älykästä vauhkota samasta asiasta viikkotolkulla kun luulee olevansa yksin ainoastaan asiastaan oikeassa ??

        Syyttelet kaikesta demareita mutta totuus on se että paskahallituksemme toimet tekevät köyhistä vieläkin köyhempiä !!!

        Persut ja muu hallitus on laittanut likaiset kätensä duunareiden, eläkeläisten , lapsiperheiden ja muiden vähäosaisten taskuihin ! Ei ahneudella näytä olevan mitään rajaa kun porvarit on asialla !!

      • Anonyymi

        Ei ole sosialisti, koska sosialistit eivät omassa kuplassaan näe totuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä onko älykästä vauhkota samasta asiasta viikkotolkulla kun luulee olevansa yksin ainoastaan asiastaan oikeassa ??

        Syyttelet kaikesta demareita mutta totuus on se että paskahallituksemme toimet tekevät köyhistä vieläkin köyhempiä !!!

        Persut ja muu hallitus on laittanut likaiset kätensä duunareiden, eläkeläisten , lapsiperheiden ja muiden vähäosaisten taskuihin ! Ei ahneudella näytä olevan mitään rajaa kun porvarit on asialla !!

        Sekoitat kaksi eri kirjoittajaa keskenään. Minä en tee demarivastaisia aloituksia palstalle.

        Hallitus ei ole järjestänyt yhtään lakkoa. Ei pidä välittää väärää tietoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus ei ole järjestänyt yhtään lakkoa. Ei pidä välittää väärää tietoa.

        Oletko varma?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus ei ole järjestänyt yhtään lakkoa. Ei pidä välittää väärää tietoa.

        Ei minunkaan tietääkseni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko varma?

        Onko nykyinen hallitus sitten järjestänyt jonkun lakon?

      • Anonyymi

        Missä kohtaa faktan tarkastus takkuaa? Ei missään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekoitat kaksi eri kirjoittajaa keskenään. Minä en tee demarivastaisia aloituksia palstalle.

        Olet siis demari demarikuplassa. Mitäpä sinä demarivastaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet siis demari demarikuplassa. Mitäpä sinä demarivastaista.

        Saat arvata uudestaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kun ei kiinnosta !!! Ei montaa muutakaan jonninjoutavaa höpötystä !

        Palkat ylös eläkkeet alas ja klots ja yksityisasiat rukkasilla pää pipi kaikki sivut täyttää ompa liksaa, unet ym tarpeet,joita 24/7 ei ehdi hoitamaan.Liihottaa ympäri maailmaa.

    • Anonyymi

      Eihän demarit lapsiperheistä välitä eikä paljon muistakaan se on oma tasku ja etu ainut vaikutin millä mennään.

      • Anonyymi

        Persut ne on menny lapsiperheidenkin taskuille isolla kädellä turha syytellä lakkoja paskapuhetta !!!

    • Anonyymi

      Lakkofobia? Tervettä kritiikkiä ryhmätyhmyyttä vastaan.

      • Anonyymi

        Persut on just hyvä esimerkki ryhmätyhmyydestä 100 % !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut on just hyvä esimerkki ryhmätyhmyydestä 100 % !

        Demarit on kuplassaan ryhmätyhmiä. Persut puhuvat suoraan ja uskaltavat kantaa vastuuta suoraselkäisesti. Näin on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Demarit on kuplassaan ryhmätyhmiä. Persut puhuvat suoraan ja uskaltavat kantaa vastuuta suoraselkäisesti. Näin on.

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣👑

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Demarit on kuplassaan ryhmätyhmiä. Persut puhuvat suoraan ja uskaltavat kantaa vastuuta suoraselkäisesti. Näin on.

        Korjataan persut puhuvat suorastaan paskaa mutta eivät edes uskalla kantaa vastuuta se on nähty !

    • Anonyymi

      Demareilta aivan selkärangatonta toimintaa oppositiossa ja edellisessä hallituksessa.

    • Anonyymi

      No nythän se lakkoilu vasta alkaa.

      • Anonyymi

        Nii alkaakii pitkin ens kevättä jeah !!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nii alkaakii pitkin ens kevättä jeah !!!

        Tuliko orkku?

    • Anonyymi

      Saatanan pakana siellä kirjoittelee…

    • Anonyymi

      Kiusaajat jatkavat sen takia, että he tuntevat olevansa muiden yläpuolella. Riku Aalto saa varmaan väristyksiä, kun hän vetelee naruista ja pääluottamusmiehet kylillä hetkuilevat. Malm oli aikanaan yksi narusta vedettävistä. Porteilla seisovat lakkovahdit tuntevat olevansa osa suurta autuutta. Liivi on kotona vitriinissä silitettynä odottamassa, Tunnelma on kuin Helluntalaisten telttakokouksessa.

      Eihän sillä tavalla edistetä yhteiskuntaa, ei edes oman työpaikan tulevaisuutta. Päinvastoin.

    • Anonyymi

      SDP:n oppositiopolitiikka hyökkäämällä poliittisilla lakoilla Eduskuntaa vastaan on iso moka. Lakkoliike sdp:n kannattajille tiedoksi, että työtä tekemällä on aina lisätty hyvinvointia. Aina. Kevään demarilakot olivat alisuorittamista ja aiheuttivat lisää perheiden hätää ja lapsiköyhyyttä. Se näkyy myös joulunvietossa. Lakkoilun virhe kannattaisi tunnustaa iltarukouksissa ja pyytää Jumalalta armahdusta.

      • Anonyymi

        Blaah Blaah ! Jäikö sama levy päälle ?

        Sen verran paksua tuubaa suollat tänne !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Blaah Blaah ! Jäikö sama levy päälle ?

        Sen verran paksua tuubaa suollat tänne !

        Levy on pahemma kerra juuttunu, mut tollaselta vähä-älyseltä paljo muuta voi oottaa. Vois lopettaa saunan taakse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Levy on pahemma kerra juuttunu, mut tollaselta vähä-älyseltä paljo muuta voi oottaa. Vois lopettaa saunan taakse.

        Ja lisätään vielä et pyytele keskenäs sitä jumalan armoo, oot porvareitten nuhapumppu.

      • Anonyymi

        Pula ajan jeesus rupesi politikoimaan😂
        Tämä kaikki paska mikä kohdistuu köyhiin perheisiin ja työttömiin on nykyisen hallituksen aikaansaannos.

      • Anonyymi

        Älä puhu paskaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä puhu paskaa!

        Totta! Kyllä orpo ja såksikåsi on köyhän puolella👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta! Kyllä orpo ja såksikåsi on köyhän puolella👍

        Totta,. Tekee niistä vielä köyhempiä.

    • Anonyymi

      "Hyve on eettisesti ja moraalisesti arvokas luonteenpiirre. Hyve oli keskeinen käsite erityisesti antiikin moraalifilosofiassa. Antiikin Kreikan neljä hyvettä olivat käytännöllinen viisaus, rohkeus, oikeamielisyys sekä kohtuullisuus."

      Hyveellistä ei ainakaan ole maalittaminen, toisen haukkuminen, väärän todistuksen antaminen lähimmäisestä, toisen hyvän tarkoituksen kampittaminen omien etujen takia.

      Antti Lindtman ilmoittaa, että hän haluaa kaataa hallituksen päästäkseen itse pääministeriksi. Onko se hyveellistä?

    • Anonyymi

      Persut uskaltaa tehdä tarvittavia säästötoimia, yrittävät pelastaa palvelut. Jokainen vähänkin älykäs ymmärtää, että valtion menot eivät voi olla tuloja suuremmat. Häh!!!

      Demareiden rintamakarkuruus ja viltistä hiekan heittäminen jäälle on ihan omaa luokkaansa. Luulisi hävettävän. Surkea esitys hallituksessa ja vielä surkeampi viltissä.

      • Anonyymi

        Persut tuhoaa Suomen kokoomuksen kera !

        Ei pidä päästää vähällä älyllä varusteltuja tunareita päättämään raha asioistamme !Näin nyt on käynyt ja jälki aika karmeaa katseltavaa!

        Muistakaa ihmiset ketä äänestätte tulevissa kuntavaaleissa elkää tehkö samaa virhettä minkä teitte eduskuntavaaleissa !!!

    • Anonyymi

      ÄÄÄH, männää lakkoon vaa kaikki, ei tartte työskennellä alipalkattuna luuserina, ku ei tartte mennä ollenkaan.

      Soppaan vaan kaikki...

      • Anonyymi

        mäneittees

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Harhaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harhaa...

        No niinpä näkyykin olevan,
        Veronmaksajain keskusliittohan näyttääkin olevan Demlajutska, ois tuo pitänt arvata.

        Pelkkää valhetta koko juttu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niinpä näkyykin olevan,
        Veronmaksajain keskusliittohan näyttääkin olevan Demlajutska, ois tuo pitänt arvata.

        Pelkkää valhetta koko juttu.

        Persujen unelmat tulevaisuudesta on pelkkää HARHAA likaista sellaista...ei ihmiset kusettajiin luota !

    • Anonyymi

      Demareiden yhteiskunnan kiusanteko poliittisilla lakoilla on paljastunut. Huutaminen Eduskunnassa ja muiden panettelu omilla tekaistuilla tarinoilla on kuin Putinin ja Lavrovin tarinat. Kaikki on läpinäkyvää. Ei ihme, että puolueen kannatus laskee.

      SDP:n kannatus on matkalla kohti 10%:ia. Kannattajat ovat vanhenevaa väestöä, joka menee Honkaharjun tyyppisille saatto-osastoille. Siellä kuolee sosialistien kannatus. Se on vain ajan kysymys. Lakkoliike ei ole muotia. Lakot ovat historian havinaa, kuten tyhjänä kaikuvat 100 vuotta vanhat homeiset työväentalot. Huutakaa vaan, huutakaa. Huutajat kelpaavat Pohjois-Koreaan uutisankkureiksi. Lindtman, Tuppurainen, Marin,... Urpilaisen kaatajat tekivät karhunpalvelun liikkeelle. Demarit, jotka ovat käyneet Murikassa kurssilla ovat puolueen syöpä.

      • Anonyymi

        Vain otettu lääke auttaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain otettu lääke auttaa!

        Miksi siis et suostu lääkehoitoosi?

        On ikävää, että kommentoit deliriumissassi täällä.

      • Anonyymi

        Tää on taas tunaripersujen märkäuni selostuksia kun oma puolue on matkalla pienpuolueeksi ja vauhdilla !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tää on taas tunaripersujen märkäuni selostuksia kun oma puolue on matkalla pienpuolueeksi ja vauhdilla !

        Persuissa on sinunkin tulevaisuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persuissa on sinunkin tulevaisuus.

        PERSUT = SUOMEN SYÖPÄ !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PERSUT = SUOMEN SYÖPÄ !

        Muslimit = Suomen pelastajat!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi siis et suostu lääkehoitoosi?

        On ikävää, että kommentoit deliriumissassi täällä.

        Mitä on delirium?
        Sekavuustilalla eli deliriumilla tarkoitetaan äkillistä sekavuustilaa ja aivojen toimintahäiriötä. Deliriumia voivat aiheuttaa monet erilaiset elimelliset tekijät ja sairaudet. Deliriumin tärkein hoito on sen syyn selvittäminen ja syynmukainen hoito. Deliriumia on vaikea tunnistaa, ellei tunne ihmistä ennalta.

        Joo, siun delirium johtuu alkohlin ja sri- lääkkeiden yhteiskäytöstä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, siun delirium johtuu alkohlin ja sri- lääkkeiden yhteiskäytöstä.

        Tunnetko palstan kaikki anonyymit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, siun delirium johtuu alkohlin ja sri- lääkkeiden yhteiskäytöstä.

        Mitä tarkoittaa SSRI?
        Eri masennuslääketyypit. Yleisimmin käytettyjä masennuslääkkeitä ovat selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät (SSRI-lääkkeet, selective serotonin reuptake inhibitors).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tarkoittaa SSRI?
        Eri masennuslääketyypit. Yleisimmin käytettyjä masennuslääkkeitä ovat selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät (SSRI-lääkkeet, selective serotonin reuptake inhibitors).

        Mie luulen ennemminkin, että siulle on määrätty snri-lääkkeitä ja vanhoja ns. mielialalääkkeitä sekaisin.

        Itsemurhariskin huomioiminen nuorten ja nuorten aikuisten masennuksen lääkehoidossa:
        Joidenkin masennuslääkkeiden on havaittu hoidon alkuvaiheessa lisäävän nuorten ja nuorten aikuisten (alle 26 v) itsetuhoisia ajatuksia ja itsemurhayritysten riskiä, vaikka pidemmässä hoidossa lääkkeet näitä selvästi vähentävät. Siksi nuorten kohdalla itsensä vahingoittamisen, siihen liittyvien ajatusten tai kuolemaan liittyvien ajatusten selvittäminen osana hoidon suunnittelua on tärkeää. Nuorella tulee olla tiivis seuranta ja ohjeet, mihin ottaa yhteyttä, jos psyykkinen vointi heikkenee. Koska masennuksen pitkittyminen aiheuttaa toimintakyvyn laskua, eristäytymistä ja elämänlaadun heikkenemistä sekä lisää itsetuhoriskiä, on ainakin keskivaikean ja vaikean masennuksen hoidossa lääkitys yleensä hyödyksi.

        Tuo selittäs sen itsenurhilla ja tappamisella uhkailun?
        Ja tietenkin deliriumin.

    • Anonyymi

      Pyyyllytääär tuu ikkunaan, täälläää huutaaa poikaaaaa!!!

      • Anonyymi

        Kaksisuuntainen mielialahäiriö ???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaksisuuntainen mielialahäiriö ???

        Ei oo bipo, vaan ihan selvä skitsofrenia, alkoholismi ja psykopatia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei oo bipo, vaan ihan selvä skitsofrenia, alkoholismi ja psykopatia.

        Psykopatian piirteitä ovat lipevyys, mahtipontisuus, itsekeskeisyys, syyllisyydentunteen ja empatian puuttuminen, valehtelu, petollisuus, tunne-elämän pinnallisuus, impulsiivisuus ja toistuvat rikokset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykopatian piirteitä ovat lipevyys, mahtipontisuus, itsekeskeisyys, syyllisyydentunteen ja empatian puuttuminen, valehtelu, petollisuus, tunne-elämän pinnallisuus, impulsiivisuus ja toistuvat rikokset.

        Näinhän juuri sanoin, miksi pyllytär toistelet vanhoja duon fraaseja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinhän juuri sanoin, miksi pyllytär toistelet vanhoja duon fraaseja?

        Kuulehan , POIKA !!

        Osastolla juuri sain uuden lääkärintakkini, kun kerroin olevani Duon jäsen ja dokumentoivani paljon tieteellisiä tutkimuksiani.

        En nyt kyllä ymmärrä miksi takissani on solmitut hihat ja miksi en nyt muista kuka olen, eilen olin Karl Popper?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulehan , POIKA !!

        Osastolla juuri sain uuden lääkärintakkini, kun kerroin olevani Duon jäsen ja dokumentoivani paljon tieteellisiä tutkimuksiani.

        En nyt kyllä ymmärrä miksi takissani on solmitut hihat ja miksi en nyt muista kuka olen, eilen olin Karl Popper?

        Nonni, Päästivät pyllyttären osaston koneelle.
        Muista, vain otettu lääke auttaa.

    • Anonyymi

      Rasistinen lakkoliike SDP on vitsi.

      Kuka kannattaa? Mitä hyötyä? Onko hyvä sote? Entäs demarijohtoinen Ekhava, tappiota vuodesta toiseen ja selittelyjä. Eihän tällä tavalla ja näillä voimilla.

      SDP:llä ei ole asiaa Suomen hallitukseen vuosiin. Tarvitaan Orpo II, koska asiat paranevat hitaasti, eikä demareiden poliittiset lakot yhtään helpota sitä. Hei satamat suljettiin tahallaan neljäksi viikoksi!!! Aivan järjetöntä!!!

      Suurin osa suomalaisista pitää 10%:n palkankorotusvaatimusta kohtuuttomana. Sellainen johtaisi irtisanomisiin. Kysymys ei ole siitä, mitä Riku Aalto sanoo ja haluaa näyttää. Kysymys on työpaikoista ja Suomen tulevaisuudesta. Hulluutta on nähty ennenkin. Kaksi ay-pomoa sai toimillaan Suomen ajautumisen syvään lamaan 1990-luvulla. Oliko se oikein?

      • Anonyymi

        Muista pyllytär, vain otettu lääke auttaa.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä hallitus täynnä tunareita ei pelkästään Persut tunaroimassa.

        Lakkojen kevät luvassa sitähän tää hallitus tilaskin jo aikaisemmin jos ei palkat nouse niin lakot jatkuu ja jatkuu...

      • Anonyymi

        No, pyllytär, otitko?
        Muutkin täällä kehottaa sinua ottamaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä hallitus täynnä tunareita ei pelkästään Persut tunaroimassa.

        Lakkojen kevät luvassa sitähän tää hallitus tilaskin jo aikaisemmin jos ei palkat nouse niin lakot jatkuu ja jatkuu...

        Nyt on pyllyttärellä kovat puheet.

        Sie olet pään takia eläkkeellä ja pakkohoidossa,
        sie et voi lakkoilla ku psykiatrisen osaston koronakerhosta.

    • Anonyymi

      Onhan noista lakoista hyötyäkin.
      Työvoimakulut pienenevät ja "aatteen toverit" voidaan potkia vittuun tuotannollisista ja taloudellisista syistä, kun firman tase ja tulos tippuvat lakkojen takia.

      • Anonyymi

        Joopa joo!

      • Anonyymi

        Jep, lakot ei ole pelkkää voittokulkua ay-liikkeelle – niillä on myös kääntöpuolensa. Firmat voi käyttää tilannetta hyväksi ja tehdä "välttämättömiä" irtisanomisia, joita ne ehkä muuten ei saisi läpi.
        Toki lakot painostaa työnantajia, mutta samalla ne voi antaa niille syyn karsia porukkaa ja tehostaa toimintaa.

        Eli lopputulos voi mennä monella tavalla: joko duunarit saa paremmat ehdot tai sitten firmat käyttää tilannetta hyväkseen ja lopputulos onkin irtisanomisaalto.
        Riippuu ihan siitä, kuka vetää kovemmat kortit pöytään.

        Miten itse veikkaat – tuleeko tästä työntekijöiden voitto vai työnantajien siivouskeikka?

        Siivotaan kaikki ongelmatyöläiset vaan vittuun, alennetaan palkkoja 10 prosenttia ja muilutetaan PYLLYTTÄRET venäjälle.
        Siitä lähtee Suomi nousuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siivotaan kaikki ongelmatyöläiset vaan vittuun, alennetaan palkkoja 10 prosenttia ja muilutetaan PYLLYTTÄRET venäjälle.
        Siitä lähtee Suomi nousuun.

        Työtön peräkammaripoika on herännyt äitylin tekemälle aamupalalle❤️🤣🤡

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työtön peräkammaripoika on herännyt äitylin tekemälle aamupalalle❤️🤣🤡

        Työtön peräkammaripoika on herännyt äitylin tekemälle aamupalalle❤️🤣🤡

        Miksi jaat tekemisiäsi täällä?
        Tee se somessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siivotaan kaikki ongelmatyöläiset vaan vittuun, alennetaan palkkoja 10 prosenttia ja muilutetaan PYLLYTTÄRET venäjälle.
        Siitä lähtee Suomi nousuun.

        Persut on foliohattujengiä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut on foliohattujengiä !

        Olipa nasevan tarkka ja terävä analyysi, tuskin kukaan muu olisi pustynyt noin vaativaan teesiin, onneksi teit sen, tuota tullaan kyllä päivänpolitiikassa hämmästelemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työtön peräkammaripoika on herännyt äitylin tekemälle aamupalalle❤️🤣🤡

        Miksi jaat tekemisiäsi täällä?
        Tee se somessa.

        On sun juttuja siellä peräkammarissa

    • Anonyymi

      Meikäläisen henkilökohtainen elämä ei muuttunut niistä lakoista mihinkään suuntaan. Kohta on vuosi kulunut niistäkin lakoista ja ihan samanlaista on arkeni kuin mitä silloinkin. Työkavereidenkin elämä näyttää kulkevan ihan samoja latuja lakkojen jälkeenkin.

      Että missä se hyöty oli? Vai olllaanko me työkavereiden kanssa vaan sokeita eikä nähdä sitä hyötyä?

      • Anonyymi

        Miulla muuttu , POIKA,

        MIE SAIN KENKÄÄ KU VITUILIN JA LAKKOILIN JA UHKASIN LENTOPALLOMAILALA JA SAIKUTTAMISELLA!!!
        miulta loppu RAHAT ja henkinen kantti, ja raittius ja perhe elämä ja kaveerit, ja kakki mäni

        Se on saatana niiden TUNARIPERSUPORVARIKOKKAREIDEN syy, ja vika..

        Oikein sulle🤡

        Laita Foliopipo päähän se helpottaa T: TunariPersut !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laita Foliopipo päähän se helpottaa T: TunariPersut !

        Joo, foliopipo vois auttaa tai sitten voisit mennä vuokseen uimaan, täällä tuommosia pyllyttäriä ei kaivata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, foliopipo vois auttaa tai sitten voisit mennä vuokseen uimaan, täällä tuommosia pyllyttäriä ei kaivata.

        Eikä myöskään Petos Suomalaisia kyllä kansa kertoo kevään vaaleissa keihin jatkossa luottaa !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä myöskään Petos Suomalaisia kyllä kansa kertoo kevään vaaleissa keihin jatkossa luottaa !

        Kyllä, perussuomalaisia äänestän edelleen. Mene sinä vätys töihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, perussuomalaisia äänestän edelleen. Mene sinä vätys töihin.

        Mitäs sitte leikattais? Pitäsköhän nuo tulonhankkimiskulut leikata kun meikäläinenkin saa niitä joka vuosi sen 2-3 tonnii takaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs sitte leikattais? Pitäsköhän nuo tulonhankkimiskulut leikata kun meikäläinenkin saa niitä joka vuosi sen 2-3 tonnii takaisin.

        Johan nää älypäät leikkas matkakorvauksistakin verotuksessa ja kohta lisää jos kerkeevät?!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, perussuomalaisia äänestän edelleen. Mene sinä vätys töihin.

        Niin Petos Suomalaisia team Foliohattu !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, perussuomalaisia äänestän edelleen. Mene sinä vätys töihin.

        Sama homma. Sen verran ärsytti joutavanpäiväinen demarilakkoilu että vttuillesani äänestän perussuomalaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama homma. Sen verran ärsytti joutavanpäiväinen demarilakkoilu että vttuillesani äänestän perussuomalaisia.

        Persut haluu tehdä töitä ilman palkkaa🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut haluu tehdä töitä ilman palkkaa🤣

        Ei tietenkään, Perussuomalaiset tajuavat, että vain kikyä parantamalla saadaan Suomi ja palkat nousuun, siinä muutama SAK.n hiekottaja nyt vaan tipahtaa kelkasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut haluu tehdä töitä ilman palkkaa🤣

        Hienoa, kun valintani menee noin tunteisiin 😄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa, kun valintani menee noin tunteisiin 😄

        Perussuomalaiset on myös minun valintani.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perussuomalaiset on myös minun valintani.

        Hyvä hyvä 👏 Onhan täällä näköjään tolkun ihmisiäkin 👍

        Ps. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, niin paikalle pölähtää kohta eräs kirjoittaja jolle persut on neuroottinen pakkomielle 😄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä hyvä 👏 Onhan täällä näköjään tolkun ihmisiäkin 👍

        Ps. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, niin paikalle pölähtää kohta eräs kirjoittaja jolle persut on neuroottinen pakkomielle 😄

        No myö ollaan toissä naurettu sille, kun se ei enää pääse tehtaalle, tiijetään kuka se on..
        .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No myö ollaan toissä naurettu sille, kun se ei enää pääse tehtaalle, tiijetään kuka se on..
        .

        Siinä se persun ajatusmaailma lyhykäisyydessään, hieman harmillista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä se persun ajatusmaailma lyhykäisyydessään, hieman harmillista.

        Pajalle MARS!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä hyvä 👏 Onhan täällä näköjään tolkun ihmisiäkin 👍

        Ps. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, niin paikalle pölähtää kohta eräs kirjoittaja jolle persut on neuroottinen pakkomielle 😄

        SDP on 1 !

        Eikö kasetti kestä 😝😝😝😝😝😝🤣🤣👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö kasetti kestä 😝😝😝😝😝😝🤣🤣👍

        Mitä sen pitäisi kestää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sen pitäisi kestää?

        E tiedä, mutta "perseen pitää ainakin kestää merivettä.........."

        In Memoriam: Martin Saarikangas

    • Anonyymi

      Eiköhän nämä woke hommat ole nyt pois muodista. Ei tarvitse pelätä vasemmiston nousua ihan äkkiä hallituksiin. Pientä juhlaa.

    • Anonyymi

      Näin yksin huoltjana,1962-87, 6:si hensessä peheesä,ei käuty koskaan sosialitoimiston apua hakemassa,vaikka syötiin palkkakin kädestä suuhun,viikoittain.
      Outoa kateutta kunnan ja paikallisen verotoimiston tholta, emme saaneet luvattua rakennusoikeutta ja väliaikaisen asunnon lattia kostui ja melkein jäätyi,4,5 v ajalla,synnytysapua ei saatu,kun kotihoitajilla oli suursiivous kesken Liikennöitsiällä 1971
      ja yhtälaista koulukujetus oikeutta, sittan perheyrittämin estettiin 14,5 jälkeen,vaimon osalta ja Lvv tarkasta paljasti Kunnan ja verotoimiston kateuden,lotuksessa lääninhallinto pisti niille korvaus maksut,korkoineen !? aaherrakin erotettiin ja rakennusoikeus saatiin,4,5 vuoden viiveellä,kunta korvasihakemus kuluja,2000mk.

      • Anonyymi

        Tuosta mie en ymmärtänyt mittään, mutta nyt ku SDP
        muni nuo alue- ja kuntavaalit, niin kaikki kilvan äänestämään persuja, kokoomusta ja vihreitä.
        Ja tietysti Emppua, olkoon puolue vaikka Marsin miehet.

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pienimäki ei anna haastatteluja

      medialle Ähtärin kunnan velka sotkuista, kertovat luotettavat lähteet.
      Ähtäri
      18
      4121
    2. Sinuun ei tehoa mikään

      Annan periksi. En vain jaksa tuulimyllyä vastaan taistella. Miehelle
      Ikävä
      39
      3888
    3. Onko Kuhmolaiset tyytyväisiä?

      Kun pääsivät eroon huijari Polvisesta?
      Kuhmo
      22
      3610
    4. voitaisiinko unohtaa se sotku?

      Olisiko mahdollista aloittaa puhtaalta pöydältä vielä? Ikävä sua ****
      Ikävä
      24
      2968
    5. Huomenta ja hyvää tiistaita

      Huomenta ja hyvää tiistaita. ❄️🐺☕❄️
      Ikävä
      85
      2025
    6. En tiedä mitä ajatella

      Petaatko perjantaille jotain. Ei meidän kannata minun sydän on viety. Se joka sen vei ei ole mieheni, etkä se ole sinä.
      Tunteet
      36
      1972
    7. Naisten ulkonäkö, jos miehiä ei olisi?

      Mä meinasin ensiksi, että en aloittaisi tätä keskustelua, ainan nyt, mutta huomasin tossa toisessa ketjussa, että tämä s
      Sinkut
      263
      1914
    8. Hyviä vinkkejä täällä

      Eli kaivattua vain kädestä kiinni ja jos vastustelee niin sanoo, että hei beibi beibi nyt mennään vaan. Näin he elivät e
      Ikävä
      17
      1707
    9. Myös lähellä keskustaa oleva Marttaliitto jättää lihan pois tilaisuuksistaan ja suosituksistaan.

      Marttaliitossa siirrytään terveellisempään ruokavalioon ja ihmiselle tarpeeton liha jätetään pois, ympäristö ja luonto k
      Suomen Keskusta
      228
      1380
    10. Jee! Palsta toimii jälleen!

      Viestiarkisto näkyy ja kaikki pelittää. Tätä on odotettu, vaikka ei tässä mitään odotettavaa ole ollut.
      Sinkut
      22
      1192
    Aihe