Kuolemantuomio ?

Anonyymi-ap

Rikoksia tehdään loppujen lopuksi aika lailla Suomessa, jossa rikoksen kohde murhataan, tapetaan...

Esimerkiksi puolisomurhia (avo tai avio) on tehty vuodessa pitemmältä ajalta keskimäärin 15 vuodessa.

Millä perusteella on Suomesta otettu pois kuolemantuomio rangaistuksena pois Suomen historiassa. Minusta tunne vetoomus ei koskaan ole oikea vetoomus.

Wikipedia sanoo näin :
1. Viimeinen arvovaltaiselta taholta esitetty kannanotto kuolemanrangaistuksen puolesta kuultiin keväällä 1994, jolloin SMP:n kansanedustaja Marita Jurva toivoi kuolemanrangaistuksen palauttamista rikoslakiin moninkertaisille murhamiehille. Vaatimuksen innoittajana oli tapaus, jossa varusmieskarkuri Mika Muranen surmasi kolme ihmistä Kotkassa huhtikuussa 1994.

2. Marraskuussa 2015 Sipilän hallituksen työ- ja oikeusministeri Jari Lindström (ps.) sanoi television Kioski-ohjelmassa olevansa valmis harkitsemaan kuolemanrangaistusta terroristeille. Lindströmin lausunnon taustalla olivat Pariisissa 13. marraskuuta 2015 tehdyt terrori-iskut.

Millainen tuo Pariisin isku oli ?

Pariisin terrori-iskut marraskuussa 2015 tehtiin myöhään illalla 13. marraskuuta 2015 Ranskassa Pariisissa ja sen esikaupungissa Saint-Denis’ssä. Niissä kuoli arvioiden mukaan ainakin 132 ihmistä ja 352 loukkaantunutta vietiin sairaalaan, heistä noin 100 oli kriittisessä tilassa. Suurin osa uhreista oli ranskalaisia nuoria, mutta uhreja oli ainakin neljästätoista eri maasta. Iskut tehtiin kuudessa eri paikassa.Tuhoisin kohdistui Pariisin Bataclan-konserttisaliin, jossa kuoli noin sata ihmistä. Ranskan viranomaisten mukaan iskujen takana oli noin 20 henkilöä. Suomalaisia ei ulkoministeriön tietojen mukaan kuollut iskuissa.

Islamilainen järjestö Isis on kertonut tehneensä nuo terrori-iskut Pariisissa ja Pariisin lähellä. Isis julkaisi tiedotteen, jossa se sanoo olevansa iskujen takana.

Minusta tuo kohta 2. on järkevä ehdotus, jonka perusteella kuolemanrangaistus on tarpeen.

Kuvitellaan, että jos sinun pari lastasi,vaimosi ja äitisi olisivat kuolleet tuossa iskussa. Olisiko sinusta väärin, jos iskun tekija tuomittaisiin kuolemaan. Olisitko pahoillasi heidän kuolemantuomiosta ?

Jos olisi ollut minun lapset ja vaimo, niin olisi ollut demokratiaa tuomita nuo tekijät kuolemaan.

Minusta kuolemantuomion kieltävät ihmiset ovat itse asiassa varsin tunteettomia ihmisiä. He kuvittelevat ja uskovat olevansa enkeleistä. Mutta he ovat tunteettomia.

Otetaan esimerkki :
Kuvitellaan, että tällainen kuoleman tuomiota vastustava ihminen on ampumaradalla. Hän on ampumassa kiikarikiväärillä. Ja kun hän on etsimässä taulua niin tähtäimeen osuu tapaus: Hän näkee tähtäimessä (siis keskellä + pistettä) miehen, joka on kuristamassa kuoliaaksi hänen vaimoaan... tytärtä... äitiä.... Ampuja tunnistaa heti tuon kuristajan. Hän on useita kuoliaaksi kuristanut mutta vankilasta vapautunut mies. On vain yksimahdollisuus: Ampua suoraan tuota kuristajaa päähän. Sillä kuristajasta ei näy muuta kuin pää ja kuristettavasta näkyy koko keho ja kuristajan kädet kurkulla siinä samalla. Kuristajan vartalo on muurin takana. Omaisellaan kauhuilme ja kuolemaa tekevät kasvot... Aikaa vain 2-3 sek., muuten kuristettava kuolee varmasti.

Ampuisiko tuo kuolemantuomion kieltävä ihminen vai ei ?
Estäisikö hän vaimonsa tai lapsensa varman kuoleman ?
Ja jos tuo kuolemantuomion vastustaja olisi nainen, jonka lasta, miestä kuristaisi toinen mies. Ampuisiko ?

Varmasti ampuisi jos olisi tilkaakaan inhimillinen ja ihmisestä välittävä.

Minä ampuisin heti. Vaikka minut tuomittaisiin kuolemaan.

Kuolemantumio on minun mielestäni asetettava Suomen lakiin, sillä varmasti tulee eteen tapauksia joissa kuolematuomio on ainoa oikea ja demokraattinen tuomio. Usean tappo tai murha on kuolemantuomion arvoinen.

Miksi elättää ihmistä vankilakuuilla 82 000 e /v joka kuluttaa siis 10 vuodessa lähes 1 milj. euroa., jos häenelle ei toisen (tai toisten) ihmisen elämä merkitse mitään.

6

355

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      mä olisin ampunu varmasti kanss

    • Anonyymi

      Kyllä Suomessa saa ja voi kuka tahansa ampua ihmisen hengiltä, jos ampuminen tapahtuu hätävarjeluna, jos mitään muuta mahdollisuutta ei ole.

      • Anonyymi

        Missäs lain kohdassa noin sanotaan ?


      • Anonyymi

        Entä voiko hätävarjella itsensä kirveellä, puukolla, pesäpallomailalla.... ja voiko lyödä toisen kuoliaaksi vaikka esim. karateiskulla, vai onko ampuminen ainoa hyväksytty tapa.
        Nääs harvalla on ase täällä Suomessa. Ei me olla USA:ssa.

        Saati sitten, että se ase olisi kuman kadulla, kapakassa.... Tietäkseni asetta ei saa kantaa mukanaan mualla kuin metsästysreissulla tai ampumaradalla.


    • Anonyymi

      Nykyään tietyt poliitikot aiheuttavat toiminnallaan satoja ennenaikaisia kuolemia ja sadoille tuhansille kansalaisille suunnatonta inhimillistä kärsimystä joten kuolemanrangaistus tulisi rajata koskemaan vain heitä.

      • Anonyymi

        Höpö, höpö. Kansalaiset antavat vaaleissa poliitikoille valtakirjan laatia lait ja johtaa heitä. Muuta mahdollisuutta ei ole, kuin seuraavissa vaaleissa vaihtaa johtajat.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      98
      1653
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      425
      1057
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      972
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      792
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      772
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      81
      699
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      665
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      661
    Aihe