AINA OIKEASSA.

Anonyymi-ap

Ulkomaalaisen henkilön työnteko-oikeus perustuu lupaan.

Työntekoa on vapaaehtoistyö josta ei saa itselleen vastiketta jota palkaksi kutsutaan, mutta josta saa yleensä esimerkiksi majoituksen ym. ylläpidon ja jopa ruokailuja, itselleen ruokatarvikkeita vaikkapa ryytimaan tuotoksia ravinnokseen.

Thaimaan viisain Suomalainen on perustanut vaimonsa kanssa perheyhtiön kirjelmöiden tälle palstalle, kuinka päivittäin tekee työtä viljelmillään ilman työlupaa.

Hissipierun arvoinen kirpunpaskan atomi Tyttö2010Neitinen99,9%Nainen internetfeikki on aina, siis aina oikeassa kaikessa, aivan kaikessa, joten hän on keksinyt että nyt voikin perustaa yhtiön ja suorittaa siinä työtä perusteella, että työ ei ole ainakaan vielä tuottanut voittoa.

Esimerkkinä hän on kertonut viranomaisten salaa seuraavan ja valokuvatenkin tarkkaillen esimerkiksi tilannetta valmistaako suomalainen työluvaton omistamassaan ravintolassa ruokaa, tarjoilee ruokaa tai mahdollisesti juomia.

Mikäli käry käy kun työluvaton lämmittää salaa Ikean lihapullia mikrossa asiakkaalle, niin siihen loppuu toiminta.

Merkitystä ei ole sillä onko ravintolatoiminta tuottavaa tai tappiollista, koska siitä ei ole kyse.

Kirpunpaskan selitys seuraavassa:

Meiltä ei ole mennyt yhden yhtä kasvia myyntiin ja omien tarpeiden jälkeen sitä ei jääkään myyntiin.

Yhteiseen käyttöön ja vaihtokauppana kyllä.

Istutusvaiheessa ja muissa isommissa töissä on käytetty virallisesti palkattuja henkilöitä.

Niitäkään töitä ei tänä vuonna ole ollut ja menee vielä vuosia, ennenkuin ollaan noiden suhteen nollatilanteessa, että perustamiskulut on katettu hyödyllä.
===============
Siis Naminamin haaveilluusion mukaan ei tarvitse työlupaa, kun yhtiö ei tuota voittoa sen enempää kuin yhteinen käyttö tarvitsee.

Myös siis perustamiskulut on lupa kuitata hyödyllä, eikä silloinkaan vielä tarvitse työlupaa.

Yhteenveto, idiootin näkemyksen mukaan voi siis perustaa perheyhtiön, tehdä siinä työtä luvatta niin monta vuotta kun yhtiö kykenee kirjanpidollaan osoittamaan, että toiminta ei ole tuottoisaa.

5

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Voin käsi sydämellä kertoa sinulle säälittävälle reppanalle että kenelläkään Isanissa omalla kasvimaallaan puuhaavalla farangilla ei ole työlupaa, ellei hän tee sitä ammatikseen.

      Yhden engelsmannin tunnen "meidän kylältä" jolla on luomuviljelmä ja he tekevät sillä elantonsa perheensä kanssa. Siitä harvinainen perhe täällä että he ovat kaikki englantilaisia ja heillä on kaksi lasta. Vähän hippimäinen ekoperhe.

      Miltei jokaisella farangiperheellä Isanissa on jonkinlainen kasvimaa, joillakin ihan kunnon ranchi ja se on ammattimaista.

      Mutta oman kasvimaan hoitaminen ei ketään kiinnosta.

      Kun sinulla on maakirjat, tabien baanit, Thai-ID, olet kommuunin jäsen, olet osa yhteisöä, olet asiakas kaupoissa, olet kaveri naapureille ja tuot rahaa Thaimaahan ulkomailta, olet enemmän kuin tervetullut.

      Sinun kannattaisi joskus käydä aidossa Thaimaassa täällä Isanin maaseudulla katsomassa miten täällä eletään, niin sinun ei tarvisi perustaa juttujasi googleen ja Kerosen satuihin. Sillä muIkulla taitaa olla jo niin paljon vihamiehiä, ettei naamaa enää ulkosalla kuulema näy.

      2010

      • Anonyymi
        UUSI

        Hyvä Tyttönen, ei asia varsinaisesti ole sinun työlupasi vaan aivan jotain muuta.

        Ensinnäkin tarkoituksena on antaa sinulle impulsseja aktivoitumiseen selittelemään puolimetrisiäsi, sitä kutsutaan .... villalangaksi.
        Tälle kertaa villalanka toimi 10 minuutin viiveellä.

        Ei ole myöskään kyse sinun ja engelsmannin ryytimaista sinänsä lainkaan, vaan siitä että sinä jauhat tuota ryytimaatasi ja ranssia tällä palstalla joka päivä.

        Kommuunin jäsen ..... Hienoa että olet vihdoin löytänyt kommuunin jotka ei tiedä hevonpaskaa sun todellisesta .... minästäsi, esimerkiksi tarpeestasi oireilla tälle palstalle joka päivä kommuunistasi.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Njaa... Jos minä oikaisen sinun muutaman paskapuheesi töiden ohella, minulla menee siihen max 15 minuuttia päivässä, mutta sinulla menee koko elämä tällä palstalla ja on aikaa tehdä kopion kopioita.

        Kyllä tässä oli kyse nyt siitä että tarvitaanko työlupa vai eikö tarvita omalle kasvimaalle ja vastaus on että ei tarvita. Ketään ei kiinnosta.

        2010

        PS: Nyt me mennään farmille syömään, sitten käyn ostamassa ottelua varten booliainekset, snack- muonaa ja huomenna katselemme aamulla parin kaverin kanssa matsin sisätiloissa isolta screeniltä. DAZN- tilaus maksettu.

        Sinä poikaparka olet täällä kiljumassa kiljupäissään koko joulun yksin kuin pistetty sika. Otan osaa. Moikkulit!

        FARMILLE SYÖMÄÄN ....... HAUSKAA.

    • Anonyymi
      UUSI

      Paavo Väyrynen tunnusti olleensa kerran väärässä mutta yön yli nukuttuaan pyörsi pyhät puuheensa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4110
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2111
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      551
      1677
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1415
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1137
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1048
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      951
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      848
    Aihe