tuli vaan mieleen, että kun täällä lyödään sijaisvanhempia kuin vierasta sikaa; tietääkö kukaan missä suhteessa on huonoja sijaisperheitä verrattuna huonoihin bioperheisiin?
Mätiä omenoitahan joka korista löytyy, mutta tällä palstalla saa sen kuvan, että vähintään joka toinen sijaisperhe ei ole pätevä tehtäväänsä.
Ja nyt en tarkoita bioäitien henkilökohtaisia mielipiteitä; puolueettomuudesta heitä ei ainakaan voi syyttää, vaan todella tutkituista asioista.
Mätiä omenoitahan joka korista löytyy, mutta tällä palstalla saa sen kuvan, että vähintään joka toinen sijaisperhe ei ole pätevä tehtäväänsä.
Ja nyt en tarkoita bioäitien henkilökohtaisia mielipiteitä; puolueettomuudesta heitä ei ainakaan voi syyttää, vaan todella tutkituista asioista.
Vastaukset 17
Vanhimmat
lukea tutkittua tietoa,montako sijaisperhettä on joutunut lopettamaan toimintansa ja mistä syystä,monestako sijaisperheestä on tehty valitus,ja mihkä se on johtanut.Myöskin julkaista tiedot sanomalehdessä,että ei aina vaan olisi yksipuolista tietoa luettavissa.Myös mikä olisi kaikkein tärkeintä,että entisten sijoitettujen lapsien kokemukset tulisivat julkisuuteen,koska heidän elämästähän on kyse koko asiassa.
Pistetäänpäs peli avoimeksi kaikkien osalta. Julkaistaan myös kaikki todelliset syyt huostaanottojen osalta. Pannan vaikka lehteen palsta: Huostaanotetut tällä viikolla: ... ja syyt huostaanottoon: ....
Jokainen voi sitten miettiä rauhassa lukemansa pohjalta, mitä mieltä on. Kaikilla olisi oikeus kirjoittaa julkisia totuudenmukaisia vastineita.
Mikä on huono sijaisperhe? Sellainenko joka hoitaa lapsia rahankiilto silmissä, vai sellainen jossa lapsia ei lainkaan hoideta vaan ovat siellä säilössä, vai sellainenko jossa hoitajat ovat luonnevammaisia ja tunne-elämältään häiriintyneitä vanhempia. Voiko mainitsemiani mahdollisuuksia olla olemassa? Miten sosiaalitoimi valvoo nykyään sijaiskoteja, onko aikaa kotikäynteihin, onko työnohjausta saatavana, saavatko biovanhemmat tukea siihen, että lapsi on sijoitettu pois, miten tuetaan hoito- ja biokodin yhteistyötä, miten taataan sijaisvanhempien jaksaminen, onko mahdollista saada joskus lomaa. Tällaisia ajatuksia tuli vaan mieleeni kun mietin kuinka paljon niitä huonoja koteja on.
kahteen ja puoleen vuoteen käynyt sosiaalityöntekijä.Sosiaalityöntekijä vaihtunut monta kertaa.Bio&sijaiskodin yhteistyötä ei tueta milläänlailla,vaikka ne ei toimikkaan.Ainekaan täällä biovanhemmat eivät saa minkäänlaista tukea.Ainoastaan huoltosuunnitelmaa tehtäessä tavataan tunnin ajan.Sielläkin vaan vahvistetaan sijaisvanhemman tahto tapaamisista.Biovanhemman toiveet kaikuvat kuuroille korville.
Minä olen nähnyt tilastoja tänä keväänä.
Muistaakseni tilastot olivat tehnyt Perhehoitoliitto. Tilastosta kävi ilmi huostaanottojen syyt. Ja tradaa....
se ettei sijaisperhe olisi pärjännyt tai ollut sopiva lapselle ei ollut suurimpia syitä huostaanoton purkuun. Eli ei sijaisvanhemmat ole huonoja!!!!! Miettii vain kuinka vaikeasti oirehtivia nämä lapset ovat nykyään!!!!
Te sijaisvanhempien mollaajat, etsikää tämä tilasto käsiin ja lukekaa.
luettavissa ?Sehän sopii että syyt julkaistaan,mutta myöskin sijaisperheistä,joidenka toiminta lopetettu pedofiilian,pahoinpitelyjen vuoksi,ja myöskin, kun katsottu sijaisperhe kykenemättömiksi vanhemmuuteen ne myöskin julkaistava.Äläkä yritä väittää,ettei tällaisia tapauksia ole koska tiedän,että on.Ne vaan vaietaan,etteivät tule julkiseen tietoon.
sijaisisä käytti vuosikausia seksualisesti hyväksi,valituksiin ei uskottu.Viimein asia otettiin käsittelyyn.Sijaisisä todettiin syylliseksi,joutuivat lopettamaan toimintansa.Lapsi aivan romuna.Nämä mätäpaiseet on saatava alalta pois.Pedofiilithän,nimenomaan hakeutuvat alalle,jossa saavat olla tekemisissä lasten kanssa,siitä on tutkimuskin olemassa.
sijaisisän nimen,ja millä paikkakunnalla he asuvat?Voit käydä itse kyselemässä.
http://www.stakes.info/files/pdf/Tilastotiedotteet/Tt16_03.pdf
http://www.mielenterveys-taimi.fi/kipunoita/2002_3/05.htm
Tampereella on eräs oikein erikoistunut villi lakimies (ei asianajajaliitossa) Jarkko Helminen kouluttamaan sossuja ympäri maata tekemään huostaanottoja. Käytökseltään röyhkeä.
Hyvä äiti rakastaa lapsiaan
ja huolehtii myös itsestään, että jaksaa hoitaa jälkikasvuaan. Hyvä äiti opettaa lapsille perusasioita elämästä, oikeaa ja väärää. Hyviä tapoja ja toisen huomioonottamista.
Hyvä äiti huolehtii, että lapsella on katto pään päällä, lämmintä, kuivaa, ruokaa, juomaa ja puhtautta. Hyvä äiti puuttuu asioihin, jos ne menevät vinksalleen ja kiittää hyvistä suorituksista.
Hyvä äiti osallistuu lastensa harrastuksiin edes kuskina ja parhaassa tapauksessa äiti on mukana.
Hyvä äiti asettaa rajat ja antaa rajatonta rakkautta.
Huono äiti taasen on jotain vastakohtaa edellisiin
hyvästä äidistä,että kaikillahan äideillä on hyvät ja huonommat puolet.Täydellinen äiti ei ole kukaan.Tietty joku voi kuvitella olevansa täydellinen?
Meillä on kotona juuri noin. Sijaisperheessä taas oli vinksallaan. Onneksi lapsi pääsi sieltä pois.
Jouduitko viemään asian hallinto-oikeuteen?
Eli tässä tulee hiukan kokemuksia..siis siaisperheistä... eli veljeni ja minut sioitettiin yhteen perheeseen yhdessä. Omalta osaltani sioitus purkaantui. Noin puolentoistavuoden päästä se purkaantui veljienkin osalta. Tämä oli sioitus no:1 . Sitten veljeni sioitettiin yhdessä perheeseen. Sioitus ei tainut kestää vuottakaan, kun se purkaantui. Oli sioitus no:2 . Sitten (silloin) nuorin veljeni sioitettiin yksin perhekotiin. Perhe lopetti. Oli sioitus no:3. Sitten tuli ko. kotiin uusi perhe ja oli perhe no:4
Sioitus no:1 Omalta osaltani sioitus purkaantui, koska se ei toiminut minun ja siaisäidin suhteen. En pitänyt perheen äitiä siaisäiti kelpoisena, enkä pidä vielläkään. Veljeni viihtyivät, kunnes muutin pois. Vanhin pikkuveljistäni ei enään viihtynyt. Ei tullut toimeen siaisperheen äidin kanssa. Sioitus purkaantui siän alkoholi ongelmaan(?) veljieni mukaan tälläistä ei ollut. Olisivat tahtoneet jäädä isän kanssa asumaan. Totuutta en tiedä viellä tänä päivänäkään. Sattuneista syistä en osaa luottaa siaisäidin kertomaan...yhtään.
perhe no:2 . Tässä perheessä ei mikään ollut kunnossa ja yritettiin ilmeisesti tehdä rahaa. Veljieni piti olla ainoat lapset (sioitetut), mutta perhe ottikin lapsia enemmän, palkkasi heille hoitajan. Lapset olivat usein yksin, nuorimmalle veljelleni tuli kasteluongelma ja sairastui anemiaan. Soitti usein iltapäivällä äidille, että on nälkä, ei ketään kotona ja keittiö lukossa. Tietääkseni kaikki lapset otettiin pois ja perhe todettiin kyvyttömäksi. Vuokrasivat mm. 15-vuotiaalle veljelleni yksiön, kun eivät jaksaneet häntä ja jättivät valvomatta.
perhe no:4 . Tästä perheestä en paljoa tiedä..jotain ongelmia oli ja joskus ottivat ilmeisesti liikaa. Veljeni ei ole suostunut kertomaan, enkä ole udellut. Toiselta sioituksessa olleelta olen kuullut että mies olisi ollut hiukan äkkipikainen tapaus..? Käsitykseni mukaan päätyivät itse lopettamiseen.
Perhe no:4 . Tämä perhe on ollut kultaakin kalliimpi veljeni kohdalla. Ovat ottaneet tosiaan omaksi jokaisen lapsen jonka ovat saaneet ja jaksaneet taistella. En ole koskaan kuullut veljeni sanovan pahaa sanaakaan perheestä, ellei teini-iän kipuilua lasketa..silloin kaikki olivat tyhmiä, jotka eivät hyväksyneet ryyppäämistä ja huumeita.
Sitten huomautuksena. Toinen veljeni meni nuorisokotiin..raiskattiin muiden nuorten toimesta.
Meidät huostaanotettiin koska vanhempani eivät osaa olla vanhempia ollenkaan ja ihan aiheesta. Siltikin he ovat saaneet ongelmillaan paljon pahaa aikaa elämiimme.
että jouduitte moneen kertaan vaihtamaan sijoitus paikka.On varmasti ollut raskasta vaihtaa paikkaa ja taas tutustua talon tapoihin,ja uusiin ihmisiin.Toivon,elämääsi kaikkea hyvää eteenpäin kulkiessasi elämänpolkujasi.t.bioäiti