Pitkät avioliitot

Kun on oltu 50 v aviossa, on kultahäät. Sitten 10 vuoden välein seuraa timantti-, rauta - ja platinahäät kun on avilittoa jo 80 v. Se taitaa olla harvinaista mutta ei mahdotonta.

Meilla on vuodenvaihteessa timanttihäät joita perhepiirissä vähän juhlitaan . Pienesti juhlittin sillon aikoinaan häitäkn.On ollut myötä ja vastamäkeä , enemmän onnea kuitenkin ja iso joukko jälkeläisiä.
9255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Onnittelut juhlijoille. Miehelläni ja minulla liitto ehti kestää 60 v.
Mkr.

1Äänestä
  • 60 v on paljon yhteistä aikaa. Suuri lahja puolisoille.
    Meillä kultahäistä vasta vuosi, tuskin ylletään platinaan.

    Äänestä

Onnea Hääparille!

Pitkän liiton salaisuus, sitä ei ole tarpeen kertoa, koska siihen on
omakohtainen kokemus. Ei ole Sinä ja Minä, vaan ME.
Kireää köyttä vetäessä toinen ( heikompi) kaatuu.
Kaatuminen jättää aina jäljen jota on hankala laastaroida, joten, eri suuntiin vetämällä ei ole hyvä lopputulos.

Nykyisin kyllästytään ja vedetään, vedetään ja vaihdetaan paria, mutta eivät saa selkoa kuka olisi se paras, ei vahvin ja erot ovat pieni asia nykyisin, liian tavallista liian helppoa, ??
Kukaan ei tunnu jaksavan keskustella ongelmista aviopuolisonsa kanssa.
Meillä, ja Teillä, on varmasti puhuttu, kun liitto ei heti kaatunut ja jatkuu. .

Äänestä
  • En ole koskaan ajatellut että ero olisi liian helppoa. Kaikki tuttavat joilla on ollut avioero ovat voineet hyvin huonosti eron jälkeen , samalla kun ovat tietäneet ettei yhteinen elämä heillä suju. Ero on usein kuten kuolema ihmisille ä vaikka miten ystävinä erotaan niin ottaa aikansa ennekun sitä taas on omilla tavoillaan. Joten miksi jatkaa jotakin joka ei onnistu yrityksistä huolimatta. Äusein ihmiset valiteåsevan jomman kumman puolen että kun nainen ei ollut ymmärtänyt miestään, tai etttä miehen tavat olivat aitä luokkaa että kovasti muka ylämmätretään että ero tuli.
    Kun ihmiset lopettaisivat sen juoruamisesta toisten asioista ja keskittäytyisivät ainoastaan omiin asioihinsa. Jokaiseen eroon on syy aina. Siksi kenenkään ei tarvitse ottaa puoluetta kummankaan puolesta . Erossa on kaksi ihmisistä jotka ovat yrittäneet saada avioliittonsa toimimaan vaan eivät ole onnistuneet .Sitten on niitäkin jotka jäävät säälistä toisen luokse se on se kaikkein kamalin muoto siitä pakkoavioliitosta.
    Muistan kun yksi työkaveri yritti muuttaa itsensä, sellaiseksi kun mies haluaa, se ei onnistunut nainen tuli sairaaksi . Joten ei näistä tartte sanoa koskaan että erotaan liian helpolla , sillä ero on aina vaikea prosessi . Kukaan ei viihdy suhteessa joka ei toimi .

    Äänestä

Luin vähän aikaa sitten amerikkalaisesta pariskunnasta, jotka viettivät platinahäitään 1.1.2024. Vaimolla ikää 102-v ja miehellä 103-v. Ja olivat kuvassa huomattavasti ikäistään nuoremman näköisiä.
Näin pitkään aviossa olleita on varmaan hyvin vähän yleensäkin.

Äänestä
  • Eipä käy katteeksi heidän elämäänsä,


    aivan kauhee ajatus, jos meikäläisen pitäisi elää sata vuotiaaksi,

    Äänestä

Jos 4 vuotta vielä hengissä niin kultahäät :)

Khrap

Äänestä

Hopeahäitä odotellessa.

Äänestä

Minulle nuo vuosiluvut ovat yhdentekeviä mutta vaimoni suhtautuu toisin.
Mainitsi aikanaan 50v hääpäivästämme joten menin leikkiin mukaan ja varasin Espanjan asuntomme vastapäisen risteyksen takana olevasta, tasokkaasta ravintolasta pöydän jossa kävimme illastanmassa.
55v päivä meni kotioloissa koska vaimoni terveydentila esti matkustamisen ja kuittasimme sen 3 vuorokautisella kylpylälöhöilyllä.
Asenteeni kaiken maailman joulu- ja merkkipäivälahjuksiin on saman tyyppinen. Tavaraa ja/tai palvelua tarvitaan ilman jotain rituaaliajankohtaa tai sitä ei tarvita a pelkästään sen ajankohdan vuoksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun on oltu 50 v aviossa, on kultahäät. Sitten 10 vuoden välein seuraa timantti-, rauta - ja platinahäät kun on avilittoa jo 80 v. Se taitaa olla harvinaista mutta ei mahdotonta.

Meilla on vuodenvaihteessa timanttihäät joita perhepiirissä vähän juhlitaan . Pienesti juhlittin sillon aikoinaan häitäkn.On ollut myötä ja vastamäkeä , enemmän onnea kuitenkin ja iso joukko jälkeläisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu