Kehitysvamma väärin laitettu

Anonyymi-ap

Kun saan kuulla niiltä joilla on myös Lievä älyllinen kehitysvamma miksi minä osaan puhua selkeästi ja muut asiakaat kehitysvamma puolella sanoo.

Kerroin tuon mitä yksi mies jolla on Lievä älyllinen kehitysvamma on todennut.

Ja kun olen tutustunut yhteen messenger kautta jolla on Adhd jota olen nähnyt kaksi kertaa Helsingissä.

Se jolla on Adhd sano itse asiassa mitä on huomannut minun kohdallani puhe ääni on selkeä ja puhun tosi syvällisesti asioita mitä se Adhd saanut kaveri on nähnyt muita ihmisiä joilla on Lievä älyllinen kehitysvamma ne ei osaa puhua yhtä syvällisesti mitä mitä minun kanssani nähdessä on huomannu puhelimessa ja kasvotusten.

Voiko käytös ongelmat tulla itsellä kehitysvamma puolella jos minä haluan kaverin :seurustelu kumppania jolla on myös syvällisesti taito puhua asiasta kuin asiasta.

Ja jos on totta mitä kehitysvamma puolella työssä olevat ohjaajat sanoo en saa kaveria ja seurustelu suhteita niiden Kehitysvammaisten kanssa kun ohjaus työssä olevat ohjaajat sanoo puhun selkeästi ja syvällisesti asioita ja muiden kehitysvamma puolella olevien kohdalla ei ole taito puhua asiasta syvällisesti mikä on omalla kohdallani vahvuus.

Mitä diagnoosi juttuja on lähellä Lievää älyllistä kehitysvammaa ja minun toista diagnoosia joka Adhd

T. Henna Maria Koskela Espoosta

0

240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        108
        2227
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        896
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        66
        843
      4. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        47
        818
      5. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        21
        776
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        518
        725
      7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        650
      8. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        65
        630
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        590
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        561
      Aihe