Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Nalle -setä

Tässäpä kuumottavia muistoja muutaman vuoden takaa. Olin silloin seitsemäntoistavuotias lukiolaistyttö ja kuljin jo aika paljon omissa menoissani kotoa, joka oli yksikerroksinen rivitalonpätkä uusimaalaisessa pikkukaupungissa. Isoveli oli muuttanut pois kotoa vuotta aikaisemmin ja meitä asui kotona vielä minä, äiti ja isä, joka oli kylläkin niin paljon työmatkoilla ja muuten poissa, etten ollut ihan varma, kuuluiko hän enää perheeseen.

Isän nuorempi veli Tero kävi usein kylässä ja autteli talonpidossa ja muussa ja oli mukavaa seuraa niin äidille kuin minullekin, kun satuttiin yksiin. Häntä sanottiin Nalleksi, kun hän oli selvästi aika karvainen ja muutenkin vähän nallemainen. Äiti oli ja on minusta upea kaunis ja priimakuntoinen nainen ja hyvin eloisa ja hauska.

Kerran tulin illalla yhdeksän aikaan kotiin, jossa valot eivät palaneet, mutta jostain kuului ääntä ja äidin makuuhuoneen raollaan olevasta ovesta kajasti himmeää valoa. Hiivin katsomaan ovelta näkymää, joka sai sydämen jyskyttämään: äiti ja setä olivat alasti sylikkäin sängyllä ja meneillään oli kiihkeä akti. Setä oli äidin päällä ja hänen takapuolensa pumppasi äidin jalkovälissä rauhallisesti, mutta voimakkain työnnöin. Äidin jalat olivat sedän lanteiden ympärillä ristissä ja hän haroi käsillään sedän selkää ja niskaa.

Tilanteen teki hyvin kiihottavaksi äidin huohotus, jollaista ei arkena kuullut. Hän hengitti syvään työntöjen tahtiin ja jonkun ajan päästä äänet muuttuivat rytmikkääksi voihkinnaksi. En tiedä, kuinka kauan yhdyntä kesti, sillä olin hyvin kiihottuneessa tilassa ja tunsin jalkovälini valuvan mahlaa. Työntöjen tahti kiihtyi ja äidin voihkinta samoin: "voi Nalle... hyvä luoja..."

Äidin orkku oli helppo tunnistaa hänen tärähtelystään sekä käsien puristuksista ja läiskimisistä sedän selkään. Minusta näytti myös, että äiti työnsi sormeaan sedän peppureikään. Setä tuntui rymistävän itsensä laukeamaan rajuilla työnnöillä, minkä jälkeen molemmat jäivät hengästyneinä makaamaan. Setä kääntyi selälleen ja näin hänen kalunsa, joka vaikutti pelottavan suurelta, mutta en ollutkaan vielä nähnyt peniksiä erektiossa tai pian laukeamisen jälkeen.

Jäin tuijottamaan, miten äiti ja Nalle makoilivat selällään, ja äiti silitteli Nallen nukkakarvaista vatsaa. He juttelivat matalalla äänellä hiljalleen ja tuli olo, että tässä tilanteessa ei oltu ensimmäistä kertaa.

Yllätys oli suuri, kun äiti vähän ajan päästä alkoi hivellä Nallen penistä, joka virkosikin melko nopeasti. Pian äiti veteli kädellään sen vartta ylös ja alas, kunnes kääntyi hajareisin Nallen päälle ja alkoi ujuttamaan kalua sisäänsä. Onnistuttuaan hän oli kuin Rion karnevaalien tanssijatar keikuttaessaan lanteitaan samalla kun Nalle nyt puolestaan huohotti ja ähki kiihotustaan. Koskettelin itseäni tahdin kiihtyessä ja sain orkkuni ennen kuin äiti ilmoitti omasta huipustaan: "Voi saatana... nyt mä tuun..."

Hän lysähti Nallen päälle täristen, mutta tämä työnsi vielä muutaman kiivaan työnnön altapäin sisään ja sujauttipa nyt itse etusormensa äidin pyllyyn. Vielä hetken katsottuani minun oli pakko poistua rauhoittelemaan mieltäni. Tällä kertaa en jäänyt tirkistelystä kiinni, mutta myöhemmin osuin joskus paikalle selvästi herkkää hetkeä lähellä. Nalle kiusoitteli ja kutitteli minuakin hieman toisinaan, mutta äiti otti jyrkän toruvan kannan ja antoi ymmärtää, ettei minkäänlaista flirttiä minun suuntaani sallittaisi. Näkemäni jälkeen minua olisi kyllä kiinnostanut.
24640
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vau.

Äänestä

Voi voi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu