Kunnajohtajan valinta

Anonyymi-ap

Nyt on hyvä päivä tuoda tuntemuksia julki, onhan Sysmä saanut viikko sitten uuden kunnanjohtajan... Palloilevan Peltosen.
Olen tämän vuoden makustellut kaikkea sitä, miten nykyinen kunnanvaltuusto on toiminut ja mitä se on enemmistö päätöksillään saanut aikaan. Tuloksena on, ettei se kuuluisa paskan maku ole mihinkään hävinnyt... päin vastoin.
Tämän vuoden viimeinen, irvokas näytös, sai loppuhuipentuman uuden kunnanjohtajan valinnan myötä. Tapa millä tähän päästiin, alkaen aina vt. kunnanjohtajan valinnasta, oli ennen näkemätöntä demokratian ja päätösten avoimuuden häväistystä, todellista salattua suhmurointia.
Ja sitten asiaan...
Jokainen voi Jukka Elomaan aikaisemmin julkaisemista CV-luvuista päätellä, kenet olisi pitänyt ehdottomasti valita Sysmän uudeksi kunnanjohtajaksi.
ehdokas julkishallinnon työkokemus
Päivi Vauhkonen - 16 vuotta 6 kuukautta. irtisanoutui Pelkosenniemen kunnanjohtajan virasta luottamuspulan takia. Valmisteltiin hänen irtisanomistaan, mutta sanoutui itse ennen irtisanomista.
Jussi Stoor - 11 vuotta 4 kuukautta. Sai potkut Lemin kunnan johtajan paikalta äänin 19-2.
Lasse Peltonen - 3 vuotta 4 kuukautta
Toivottavasti Päivi Vauhkonen tulee kyseenalaistamaan tehdyn päätöksen tavalla tai toisella!
Vauhkosen ja Peltosen kunta-alan osaamisen/tuntemisen ja muunkin ammattikokemuksen ero on 13 vuotta!!!... aika mikä menee lapsen kasvatuksesta vauvasta teini-ikään... tosin aikahan ei ole mitään kasvastustieteen maisterille, oleten.
Kun vertaus tehdään vielä erotetun kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoen julkishallinnon työkokemukseen, niin ero palloilevaan Peltoseen kasvaa yli 20 vuoteen!
Oliko hänen erottamisessa järkeä?... Ei todellakaan, täysin järjetön teko, vailla mitään asiallista syytä!!!
Erottamisprosessi käynnistettiin pian kuntavaalien jälkeen, kun nykyinen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kotolahti tokaisi... meillä (kepu, avoinsysmä, ps ja sdp) on nyt poliittinen enemmistö ja voidaan toimia, niin kuin halutaan!
Kun me PSvaravaltuutetut kysyimme PSvaltuutetuilta, mikä on teidän perustelu lähteä ajamaan epäluottamusta kunnanjohtajalle ja sitä kautta hänen erottamista, niin saimme naispuoliselta PSvaltuutetulta tyhjentävän vastauksen... KUNNANJOHTAJA EI TERVEHDI HÄNTÄ!!!
Ja taas asiaan...
Vastaus, miksi Sysmän kunnanvaltuuston enemmistö valitsi palloilevan Peltosen? saattaa hyvinkin löytyä kirjoituksen sisällöstä vuodelta 2017, jolloin Muonion kunnanjohtajaksi haki eräs Lasse Peltonen.
Siteeraan suoraan alla muutamaa Muoniolaista:
- " Olen tässä seurannut tätä muoniolaisten päättäjien idioottimaista touhua. Muualla kunnanjohtaja on johtaja ja johtaa kuntaa. Muoniossa kunnanjohtajaa ohjataan ja valitaan joku potkupalloilija ohjattavaksi tai kassin kantajaksi. Kokemusta tai näyttöä ei tarvi olla, kunhan tekee käskystä mitä vaan."
-" Kuntapoliitikot ovat kaikkialla, myös Muoniossa pikkusieluisia narsisseja. Kunnanjohtajan valinnassa on nähtävissä peli ja loppuhuipentumana valitaan johtaja, joka ei tule korjaamaan Muonion tulevaisuutta ainakaan parempaan suuntaan."
-" Tottakai on poliittisilla voimasuhteilla merkitystä ja mitä merkillisintä, myös henkilökemiöillä. Tätä valintaprosessia on pyörittänyt 4-6 Muonion ns. pääpirua. Ei tässä ole kyseessä mikään demokraattinen valintaruljanssi, vaan nyt haetaan sopivinta, ei pätevintä."
Raakaa oli teksti nykyisestä Sysmän kunnanjohtajasta palloilevasta Peltosesta.
Nyt toisaalta ymmärrän, miksi muoniolaiset ovat surullisia meidän sysmäläisten puolesta.
Vielä tämäkin mietityttää...
Muonion jälkeen Peltonen oli hakenut ainakin Padasjoen, Juupajoen ja Janakkalan kunnanjohtajaksi, mutta tuloksetta... Miksi palloileva Peltonen ei kelvannut? Ehkä liigapalloilija titteli, ei ollut riittävä meriitti. Sysmään hänet sen sijaan otettiin ns. keittiön kautta ja ilman hakumenettelyä... tietenkin.
Toivotan kaikille oikein Hyvää ja Rauhallista Joulun aikaa🌲
Terveisin perseennuolia ja kaikki tietävä
Risto A. Väntti
Kokoomuslainen
varavaltuutettu, entinen Perussuomalainen
PS. Uskon, että ensi vuosi tuo tullessaan muutoksen tuulia💙

36

1764

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voi, voi, kyllä närästää! Parhaan saimme. Nyt on ollut demokraattista päätösten tekoa toisin kuin aiemmalla valtuustokaudella. Hyvää tulee!

    • Anonyymi

      Kappas kun ovat saaneet naapurin kirjoittelemaan.

      • Anonyymi

        Ex-kunnanjohtajan naapurin vai?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ex-kunnanjohtajan naapurin vai?

        Jep


    • Anonyymi

      Väntti kirjoitti mielestäni oikein.Valittu kunnanjohta on mukava kansan mies.Melkein kyllä joka hommaan tarvitsee jeesiä..

      • Anonyymi

        Nimenomaan, pätevää ei haluttu vaan sopiva. Nyt on sopiva valittu, ystävällinen ja osaamaton mitä avoin kepu vie kuin pässiä narussa.


    • Anonyymi

      Kuinkas tuolla rajan takana. Onko hyvä johtaja kun kokemusta useita kymmeniä vuosia. Vai olisiko joku tuoreempi parempi

    • Anonyymi

      Väntillä mielenkiintoinen pointti siinä että Peltonen on hakenut ainakin Padasjoen, Juupajoen ja Janakkalan kunnanjohtajaksi eikä ole kelvannut. Tämä siis osoittaa, että Peltonen olisi huonompi kunnanjohtaja kuin Vauhkonen?
      Vauhkonenhan irtisanoitui Pelkosenniemeltä, koska hänet olisi muuten erotettu. Hän on hakenut johtajan virkaa ainakin Liedosta, Kemijärveltä, Ylitorniosta, Siikajoelta, Paimiosta ja Oulaisesta eikä ole kelvannut? Miten tämä osoittaa paremmuutta Peltoseen verrattuna
      Vielä ansiokkaampi hakuluettelo on Stoorilla. Hän on hakenut ainakin Virolahdelle kaksi kertaa, Kiteelle, Ruokolahdelle kaksi ketaa, Savitaipaleelle, Lemille uudelleen erottamisensa jälkeen, Sulkavalle, Padasjoelle, Ouluun, Pieksämäelle, Janakkalaan, Kemijärvelle, Liperiin, Lempäälään ja Keiteleelle eikä ole minnekään kelvannut.
      Ehkä hänet olisi pitänyt valita Sysmän kunnanjohtajaksi

    • Anonyymi

      Mikä mahtaa olla Elomaan CV.

      • Anonyymi

        Käy kysymässä


      • Anonyymi

        Elomaa ja Cv, mahdoton combo. Tuskin sitä edes on?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elomaa ja Cv, mahdoton combo. Tuskin sitä edes on?

        Kaikilla on CV, toisilla lyhempi, toisilla pidempi. Löytyykö sulta lantakourun kiertelyä kummempaa?


    • Anonyymi

      Hyvää Joulua vaan itse kullekin säädylle. Täytyy ihmetellä miten te jaksatte viikosta toiseen vääntää samoista asioista? Voitteko edes rauhoittua joulunajaksi? Kiitos 🙏

    • Anonyymi

      Ja loput Kokoomuslaiset on hiiren hiljaa koska vaalit tulossa. Vai näinkö tämäkin, että tuo julkaistu kirjoitus on taustalla saneltu kuten myös Miinaharavan katkera uikutus menneistä?

    • Anonyymi

      Onko kokoomuslaisilla ollut pikku joulut jossa hierottu taktiikkaa kunnallisvaaleihin. Taisi olla huonot tarjottavat kun jäi närästämään ja todettiin että käytetään samaa kuin ennenkin eli haukutaan kaikki muut ja kaivellaan menneitä, arvostellaan muiden tekemiä, mutta missään tapauksessa kukaan kokoomuslainen ei saa esittää mitään kuntaa kehittävää

      • Anonyymi

        Ja mikä hupaisinta, ne nykyiset kokoomuslaiset eivät ole äänessä ja yksi räksyttäjä myös vaiettu. Hyvin näkee jo nyt ketkä kaikki on lähdössä vaaleihin. Loppujengi on heitetty Suomeen huutamaan. Ala-arvoista toimintaa.


    • Anonyymi

      18-2-1-0. Luvut puhuvat kuntalaisten tahdosta valtuutettujen kautta. Änkyrät 2.

    • Anonyymi

      Oikeassa olet. Jatkossa tuskin olet varavaltuutettu. Nuolialentelee perseestä sen verran että pysyttele uusien tuulien alapuolella. Huomaa yhdys sana osaa miseni!

    • Anonyymi

      Hyvä, olet saanut kahden puolueen älykkyysosamäärän nousuun…

    • Anonyymi

      Täälä taas kateelliset kirjoittelee. Helppo nimettömänä haukkua ja arvostelle ihmisiä niitä paremmin tuntematta.Mutta hyvää ja rauhallista joulua kaikille tasapuolisesti.

    • Anonyymi

      Mienköhän Väntin tonttikaupat kestää päivänvaloa, sinnä ex-kunnanjohtajan naapurissa?

      • Anonyymi

        Sitä kannattasi alkaa vähän penkomaan, sietääköhän se edes päivänvaloa mitä olen asiasta kuullut! Ei ihme et naapuriaan puolustelee viimeiseen asti 😂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä kannattasi alkaa vähän penkomaan, sietääköhän se edes päivänvaloa mitä olen asiasta kuullut! Ei ihme et naapuriaan puolustelee viimeiseen asti 😂

        Sangen erikoista, että muilla kunnan tointin ostajilla on rakennusvelvoite, vaan ei heillä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sangen erikoista, että muilla kunnan tointin ostajilla on rakennusvelvoite, vaan ei heillä.

        Omituista oli toden totta. Tuollaista toimintaa kutsutaan nimellä: RAKENTEELLINEN KORRUPTIO!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omituista oli toden totta. Tuollaista toimintaa kutsutaan nimellä: RAKENTEELLINEN KORRUPTIO!

        Laitetaan tämäkin poliisitutkintaan. Kun kaikki muukin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä kannattasi alkaa vähän penkomaan, sietääköhän se edes päivänvaloa mitä olen asiasta kuullut! Ei ihme et naapuriaan puolustelee viimeiseen asti 😂

        Yritä päästä sieltä mediaani ansioiden alarajalta ensiksi pois, mieti vasta sitten, miten kauppoja tehdään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yritä päästä sieltä mediaani ansioiden alarajalta ensiksi pois, mieti vasta sitten, miten kauppoja tehdään.

        Sekö poistaa rikosoikeudellisen vastuun?


    • Anonyymi

      Täällä ei minkään Elomaiden laskelmia kuunnella. Terveisin Marketta.

    • Anonyymi

      On se mukavaa kun sukulaiset (kepu) ovat voimansa tunnossa ja paukuttelevat henkseleitään.

    • Anonyymi

      Ja taas asiaan...
      Vastaus, miksi Sysmän kunnanvaltuuston enemmistö valitsi Peltosen? saattaa hyvinkin löytyä kirjoituksen sisällöstä vuosilta 2023 ja 2024, jolloin Pelkosenniemen kunnanjohtajana oli eräs Päivi Vauhkonen.
      Siteeraan suoraan alla muutamaa Pelkosenniemeläistä:
      ” Hallinto-oikeus kumosi Pelkosenniemen hyvinvointijohtajan valinnan
      Perusteluna ovat hakuprosessin valmisteluvirhe ja perustelujen puutteellisuudet. Kiäh kiäh. Aiku sattuu Päivi. Kovasti sattuu kun KHO pysyttää päätöksen”
      Pelkosenniemen kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen ei saanut valituslupaa korkeimpaan oikeuteen kunnianloukkausasiassa
      Pelkosenniemen kunnanjohtaja Päivi Vauhkoselle ei myönnetty lupaa valittaa korkeimpaan oikeuteen alempien oikeusasteiden päätöksestä hylätä syytteet törkeästä kunnianloukkauksesta.”
      ” Nyt tuli hyvää mainosta lapinradiosta: Vauhkonen vinguttanu luottokorttia lapin ennätysvauhtia”
      ” Sitoutumista kuntaan ei ole PVllä, eikä muillakaan virkatyypeillä. Elinkeinotyypitkin huitelevat missä sattuvat ja niemeläiset maksaa palkan. Työnjälki on sutta ja sekundaa. Muutama kaveri Pyhäjärvessä ja niiden asioita vain ajetaan. Koska tähän tulee muutos?”
      ”Kivahan se on PV:n Faceen laitella kuvia "edustusreissuiltaan" mitkä ovatkin todellisuudessa olleet vaan kaveriporukan tekemiä shoppailureissuja skumppaillallisen kera, kunnan piikkiin tietenkin. Onhan hänellä sentään Lapin kunnista eniten höylätty luottokortti.”
      ”Pelkosenniemen itsevarma kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen on jälleen hävinnyt oikeusjutun. Itsensä omin tein Lakimieheksi kouluttautunut Vauhkonen tyrmättiin Korkeimman Hallinto-oikeuden tuomareiden toimesta”
      Raakaa oli teksti Sysmän kunnanjohtajaksi hakeneesta Vauhkosesta. Nyt toisaalta ymmärrän miksi Pelkosenniemeläiset onnittelevat meitä sysmäläisiä hyvästä kunnanjohtajan valinnasta.
      Vielä tämäkin mietityttää…
      ”Vauhkonen on hakenut ainakin Liedon, Kemijärven, Ylitornion, Siikajoen, Paimion ja Oulaisten johtajaksi, mutta tuloksetta… Miksi Vauhkonen ei kelvannut? Ehkä lukuisat virheet viranhoidossa, asioiden riitaannuttaminen ja ylimieleinen käytös ei ollut riittävä meriitti.

      • Anonyymi

        Tässä olisikin puskaan hyvää julkaistavaa materiaalia Cv vertailun lisäksi.


    • Anonyymi

      Ihan sama vaikka Peltonen valittiinkin. Kunnan johtava valittajakolmikko tehtailee taas valituksia kunhan joulupöllyistä selviävät. Viimeistään tammikuussa ollaan sorvin ääressä, muutahan nuo ei osaa kun valittaa.

      • Anonyymi

        Eikös näitä ole jo viisi, kun lisätään joukkoon miinaharava ja r a. v = valittajaviisikko ☆ , kokkareiden ykkösketju (tulevissa kuntavaaleissa)


    • Anonyymi

      Toivottavasti pallo ei ole pahasti hukassa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet kyllä upea, mutta myös pelotat minua nainen

      Tiedän, että seurassasi viihtyisin hyvin, mutta on myös toinen puoli, jota on vaikea selittää. Se jokin julmuus tai kovu
      Ikävä
      89
      1250
    2. Isonen poistettu rippileiriltä

      https://www.haapavesi-lehti.fi/artikkeli/isonen-poistettu-haapaveden-seurakunnan-rippileirilta-ihan-ei-mennyt-seurakunna
      Haapavesi
      62
      1082
    3. Sirja sirviö ehdokkaana kuntavaaleissa?

      Mitä mieltä? Ainoa nainen ps ehdokkaana ja puolustaa sivukyliä ja julkista terveydenhuoltoa. Nyt kun ääni täytyy käyttää
      Haapavesi
      53
      966
    4. Gallub: Kuulutko harvoihin onnettomiin Suomessa?

      Suomi on jälleen valittu maailman onnellisimmaksi maaksi. Mutta onni ei jakaudu Suomessakaan tasaisesti. Oletko sinä j
      Maailman menoa
      165
      950
    5. Tänään tuli uskoa

      Siihen että kyllä me ehkä uskalletaan sanoa toisille nämä tunteet. Ilman molemminpuolista pelkoa valituksesta. Se the to
      Ikävä
      17
      931
    6. Lööppilehdessä oli juttua

      Haapaveden kaupunginhallituksen 2 vpj kaupunginvaltuutetusta ihan kuvan kanssa. Oli hyvää vaalimainosta
      Haapavesi
      58
      924
    7. Tunnen sinua

      Kohtaan niin valtavaa rakkautta ja intohimoa, että sydämeni repeää kohta liitoksistaan. ❤️ En voi myöskään olla ajattele
      Ikävä
      61
      918
    8. Maajussille morsian: Maajussi-Miia etsii taas miestä tv:ssä - Tiukka vaatimus: "Olen kyllästynyt..."

      Maajussi-Miia lähti toistamiseen etsimään miestä tv:ssä. Pidetään peukkuja, että “se oikea” löytyy nyt - ja rakkaus kest
      Maajussille morsian
      16
      883
    9. Mitäs persut nyt kun poliisit menee lakkoon?

      Jatkaako kok.pers. hallitus yhä kyykytyslinjaa ja palkkojen polkemista? Vai onko hallituksen tarkoistuskin antaa rikolli
      Maailman menoa
      160
      874
    10. Mitäs jos nyt laittaisin viestiä?

      Otatko vastaan?
      Ikävä
      64
      872
    Aihe