Mielenkiintoista tilastotietoa

Anonyymi-ap

Katsoin kirkon jäsenmäärän laskua aina vuodesta 1960 lähtien. Luvut osoittavat selvästi miten vasta nyt kirkon jäsenmäärä laskee.
1960 92,4%
1970 92,4%
1980 90,3%
1990 87,8%
2000 85,1%
2010 78,2%
2020 67,6%
2023 63,5%
2024 62,1%???
Viimeinen luku on siis arvaus, mutta tuskin heittää juuri mihinkään. Vasta vuosien 2000-2010 aikana jäsenosuus alkoi selvästi laskea. Sen jälkeen tuo luku on kiihtynyt selvästi.

17

504

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Noinhan se on. Jos tuohon lisää vielä suunnilleen prosentin ortodokseja, toisen helluntailiikettä ja kolmannen muita uskontokuntia, niin näkee että uskontokuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut vielä enemmän kuin ajattelisi.

    • Anonyymi

      Aloittaja heitti tämän vuoden luvuksi 62,1%. Se todennäköisesti myös on lopullinen luku ja pitää paikkansa.

      • Anonyymi

        Noinkohan? Marraskuun lopussa osuus oli 62,5, ja viime joulukuussa laskua taisi olla 0,3.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noinkohan? Marraskuun lopussa osuus oli 62,5, ja viime joulukuussa laskua taisi olla 0,3.

        Niin, 62,3 tai 62,2 % on myös kelpo lukema tässä kohtaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin, 62,3 tai 62,2 % on myös kelpo lukema tässä kohtaa.

        Viimeinen kymmenys riippuu siitäkin miten laskee. Suomessa syntyy yli 40 000 lasta vuodessa, heistä yli 20 000 on vakaa tarkoitus kastaa mutta ikää on vasta 0-1 kuukautta eikä kastettu vielä. Niinpä monta tuhatta vauvaa voisi laskea kirkon jäseneksi. Tästä seuraa ero kirkon ja Tilastokeskuksen lukujen välillä.

        Toisaalta sikäli vauhdikasta lasku on, ettei tuolla oikeastaan ole väliä.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Kyllä, mutta vielä suuremmalla osalla kirkon jäsenistä on "vakaa tarkoitus" kuolla. Ei kai tässä nyt tulevaisuutta sentään tarvitse ennustaa, vaan pelkästään nykyhetkellä on väliä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, mutta vielä suuremmalla osalla kirkon jäsenistä on "vakaa tarkoitus" kuolla. Ei kai tässä nyt tulevaisuutta sentään tarvitse ennustaa, vaan pelkästään nykyhetkellä on väliä.

        On se nyt aika eri asia, kun kirkkoon kuulumattomatkin kuolevat.

        Ääritapauksessahan ihan jokainen kuuluisi kirkkoon ja kastattaisi lapsensa -- ja muodollisesti 99,8 % näyttäisi olevan jäseniä. Sekin tuntuu oudolta.

    • Anonyymi

      Aikuisten jäsenyysprisentti esiin myös keskusteluihin.

      • Anonyymi

        Alaikäiset ja täysi-ikäiset? Tarjoaa mahdollisuuksia kriittiseen pyörittelyyn ja pohdiskeluun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alaikäiset ja täysi-ikäiset? Tarjoaa mahdollisuuksia kriittiseen pyörittelyyn ja pohdiskeluun.

        Kirkko ei halua tätä erottelua tehdä. Se käyttää vai 10-vuotisluokkia. Kuka viitsisi laskea 0-17-vuotiaiden jäsenyysosuuden ja täysi-ikäisten erikseen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kirkko ei halua tätä erottelua tehdä. Se käyttää vai 10-vuotisluokkia. Kuka viitsisi laskea 0-17-vuotiaiden jäsenyysosuuden ja täysi-ikäisten erikseen?

        Kiinnostavampi on juuri 18 täyttävien eroaminen. Se kertoo, että alaikäisilläkin olisi jo haluja erkaantua kirkosta, mutta ei mahdollisuutta.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Kiinnostavampi on juuri 18 täyttävien eroaminen. Se kertoo, että alaikäisilläkin olisi jo haluja erkaantua kirkosta, mutta ei mahdollisuutta.

        Järjetöntä, että alaikäinen voi äänestää seurakuntavaaleissa mutta ei voi erota kirkosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järjetöntä, että alaikäinen voi äänestää seurakuntavaaleissa mutta ei voi erota kirkosta.

        Tuo on niin mätä tilanne että on vaikea ymmärtää, ettei joku murveli ymmärrä nostaa se oilein kunnolla pöydälle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järjetöntä, että alaikäinen voi äänestää seurakuntavaaleissa mutta ei voi erota kirkosta.

        Tuo on ihan eri tilanne.

        Kirkollisvaaleissa äänestämisellä ei ole yhteiskunnallista merkitystä. Kirkosta eroamisella on paitsi taloudellisia niin myös poliittisia vaikutuksia.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Kiinnostavampi on juuri 18 täyttävien eroaminen. Se kertoo, että alaikäisilläkin olisi jo haluja erkaantua kirkosta, mutta ei mahdollisuutta.

        Kiinnostavampi. Onko se peruste olla laskematta 0-17-vuotiaiden tilannetta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiinnostavampi. Onko se peruste olla laskematta 0-17-vuotiaiden tilannetta?

        No ei, mutta saisi nyt joku muu tehdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on niin mätä tilanne että on vaikea ymmärtää, ettei joku murveli ymmärrä nostaa se oilein kunnolla pöydälle!

        Vapaa-ajattelijat on esittänyt ikärajan laskemista esityksissään puolueiden hallitusohjelmatavoitteiksi. Miten muut järjestöt? Miten puolueet?

        Mistä helkkarin "murvelista" ja ymmärryksen puutteesta oikein kirjoitat?

        Vaatimuksia on kyllä syytä tehostaa. Voi myös vedota siihen, että jos ET aiotaan edelleen kieltää kirkon jäseniltä, ikärajaa tulisi laskea, koska saahan lukioon menevä valita muut aineet ja kurssimäärä ja sen, meneekö lukioon vai ei.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      199
      4021
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2563
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2235
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      80
      1380
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1268
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1139
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      74
      1006
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      58
      845
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      57
      834
    10. S24 Lieksa miksi on paikallinen entinen Kansallinen Kokoomus valtuutettu sali niin kallis?

      Vailla alennuksia? gogo express joensuu kertakäynti 10 euroa avoinna 5-24. Miksi pitää Lieksassa tukea paikallista yritt
      Lieksa
      72
      797
    Aihe