Hoitavat kivet/kristallit?

Onko kenelläkään kokemuksia hoitavien kivien tai kristallien käytöstä oman hyvinvoinnin parantamiseen? Serkkuni, joka sairastui 2kk sitten syöpään, aloitti muutama viikko sitten kristallien käyttämisen itsehoidossa, on uskonut näihin jo vuosia. Ensin vointi huononi 1-2päiväksi, jonka jälkeen on voinut huomattavasti paremmin. Liottaa kristalleja ja juo "kristallivettä". Varmaan tieteellistä näyttöä ei löydy niiden vaikutuksista, mutta mielestäni sellaisia asioita kannattaa kokeilla, jotka itsestä tuntuvat oikeilta ja hyviltä. Muilla samanlaisia kokemuksia?
1711816
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

konjakkini kristallilasista. Ai että tuntuu hyvältä.

Äänestä

Sitä ei pystytä sanomaan, onko parantumistapahtumassa ollut usko vai välineet.

Eikä tarviskaan. Jos välineet usko auttaa, hyvä niin. Käytän itsekin mangneettiranneketta.

väinö v

Äänestä

Minulle on kerran tehty kivihoito, ja täytyy sanoa että tuntemukset oli järisyttävän voimakkaat! Uskosta siinä ei ollut kyse, sillä vain kokeilin hoitoa huvin vuoksi, itse asiassa etukäteen naureskellen.

Kivien terveysvaikutuksesta en osaa sanoa mitään; itse olen terve.

Äänestä

Itse asiassa auta se: hyvä oloa,rakkaita lähellä,
hyvä mieli, myös usko korkeuden se on parantamisen keino. Sillä aura mikä on meidän energiä vahvista mielemme mutta se ei voi pranta meitä tuskimpa kristalitkaan. Ne vain voivat tuota hyvää oloa mutta se on vain hetkeelista.
Neuvoan miellummin ammatilaista apua.

Äänestä
  • Toki syöpää sairastava serkkuni käyttää länsimaisen lääketieteen tarjoamia syöpähoitoja, sytostaatit hiljattain aloitettu. Tukihoitona varmaan kristallit/kivet kokeilemisen arvoisia, kuten muutkin vaihtoehtohoidot. Aika paljon parantumiseen kuitenkin vaikuttaa "korvien väli"-asiat, kuinka kovasti haluaa parantua ja uskoo siihen itsekin. Sitä uskoa hänellä on, ja jos sitä lisää saa kristallien ja kivien kautta, niin sehän on todella hyvä asia.
    Kivihierontaa taidan itse kokeilla mahd. pian. :)

    Äänestä

  • Mariah kirjoitti:

    Toki syöpää sairastava serkkuni käyttää länsimaisen lääketieteen tarjoamia syöpähoitoja, sytostaatit hiljattain aloitettu. Tukihoitona varmaan kristallit/kivet kokeilemisen arvoisia, kuten muutkin vaihtoehtohoidot. Aika paljon parantumiseen kuitenkin vaikuttaa "korvien väli"-asiat, kuinka kovasti haluaa parantua ja uskoo siihen itsekin. Sitä uskoa hänellä on, ja jos sitä lisää saa kristallien ja kivien kautta, niin sehän on todella hyvä asia.
    Kivihierontaa taidan itse kokeilla mahd. pian. :)

    Siunausta hänelle ja pikaa parantamista.

    Kivihieronta on sitten eri asia kuin kivihoito - tai millä nimellä sitä nyt sitten kutsutaankaan. Minun saamassani hoidossa ei hierottu millään tavalla, vaan ensin kivet, sitten kristallit aseteltiin chakroille ja niiden annettiin itsekseen vaikuttaa.

    Äänestä

  • reetta kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi, asia onkin askarruttanut minua. :)
    Molemmissa hoidoissa varmaan kivet ovat "pääroolissa", mutta hoitajan ammattitaitoakin tarvitaan. Itse varmaan kaipaisin juuri kivihierontaa, koska kärsin niska-hartiaseudun kivuista. Kivihoitoa ei kovin monessa paikassa olekaan tarjolla, kuten ei myöskään kivihierontaa.

    Juu, ajattelin vaan selventää, sillä luulenpa että kivihieronnassa ei ole luvassa sellaisia jytytuntemuksia kuin siinä hoidossa, jonka minä olen kokenut. Kivihierontaakin aion kokeilla kyllä jossain vaiheessa.

    Muistatko mitä kiviä tuli millekin chakralle? Voisin itsekin kokeilla. Vanha aihe, mutta satuin löytämään surffatessa.

    Äänestä

Ei kivistä tule mitään voimaa tai muutakaan energiaa. "Jos uskon kovasti että tennispallo parantaa minut niin voihan se parantaa..?" Sitä yritän sanoa.

Ymmärrän että epätoivoissaan haluaa ettiä apua jopa kivistä , mut hei.. pliis..

Tiedän mistä puhun. Kyllä yritin itekin aikanaan vaikka mitä temppuja, mutta turhaan. Oli kiviä joka lähtöön. Ne on kylmiä ja elottomia.
Kyllä tälläaset paranemis ja sairastumis asiat on korkeemmassa kädessä, niiden kivien luojassa.

Mitä serkkusi luulee saavansa näistä kristalleista? Ihmettelen. Varmasti kuitenkin serkkusi vointi on vaihdellut kun hän ajatellut ja toivonut että kivet auttais. Ei se sattumaakaan ole.

Äänestä
  • Hän kertoo saavansa kristalleista energiaa sekä henkisesti että fyysisesti. En lähtisi tuomitsemaan ihmistä, joka kokeilee vaihtoehtoisia menetelmiä, jos kerran kokee saavansa niistä apua. Lääkärit ovat antaneet huonon ennusteen, eipä ole paljon hävittävääkään!

    Äänestä

  • Mariah kirjoitti:

    Hän kertoo saavansa kristalleista energiaa sekä henkisesti että fyysisesti. En lähtisi tuomitsemaan ihmistä, joka kokeilee vaihtoehtoisia menetelmiä, jos kerran kokee saavansa niistä apua. Lääkärit ovat antaneet huonon ennusteen, eipä ole paljon hävittävääkään!

    En minä häntä tuomitse, sanoin vain oman mielipiteeni asiasta.

    Äänestä

Hukkuva tarttuu mihin vain, mutta järjellä ajatellen, täyttä humpuukia koko homma.
Kerää vaikka pihaltasi kourallinen erikoisia kiviä ja anna niitä jollekin ja kerro , että ne on parantavia kiviä. Liota vedessä tai lado päällesi, kipeisiin kohtiin..nii johan auttaa.
Kun se ihmisen mieli on niin kumma, että kun se uskoo tarpeeksi, niin ihmeitä tapahtuu.
Siis, kyllä se auttaa varmaan niille, jotka tosissaan siihen takertuu. ( just syöpä sairaat ym.)
Mutta tossa ylempänä oli hyvä vertaus tennispallosta. Siis, mikä tavara tai esine hyvänsä, jos siihen uskoo se auttaa.

Äänestä
  • Mutta jos sen avulla paranee tai voi paremmin, oli kyseessä sitten mikä tahansa kivi, tennispallo tms. ...voiko sitä humpuukiksi sanoa?
    Tässä elämässä ei kaikkia asioita voi järjellä selittää ja onko edes tarpeen?!

    Äänestä

käy ihmeessä lukemassa voi hyvin lehtiä. itselleni tuli se joskus ja törmäsin sen parissa samaiseen asiaan. miten kristallihoito on sujunut?

Äänestä

Kyllä kivistä on apua kiputiloissa ,mutta en joisi vettä jossa kiviä on liotettu , koska se ei ole terveellistä. Saman saa jos pitää kivejä juoma-astian ympärillä antaa veden olla kannussa vaikka yön yli.
Myös muutenkin terapioissa ,koululääketiedettä ei pidä lopettaa ,kivet on tukemassa sitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mariah kirjoitti:

Onko kenelläkään kokemuksia hoitavien kivien tai kristallien käytöstä oman hyvinvoinnin parantamiseen? Serkkuni, joka sairastui 2kk sitten syöpään, aloitti muutama viikko sitten kristallien käyttämisen itsehoidossa, on uskonut näihin jo vuosia. Ensin vointi huononi 1-2päiväksi, jonka jälkeen on voinut huomattavasti paremmin. Liottaa kristalleja ja juo "kristallivettä". Varmaan tieteellistä näyttöä ei löydy niiden vaikutuksista, mutta mielestäni sellaisia asioita kannattaa kokeilla, jotka itsestä tuntuvat oikeilta ja hyviltä. Muilla samanlaisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu