Alkaa ottaa PIKKUSEN päähän yksi koiraihminen,(nainen) kulkee täällä lahden mukkulassa kahden koiransa kanssa ja antaa koiransa tehdä tarpeensa ihmisten hoidetuilla aidanvierus tontille. Tien toisellapuolella ei ole asutusta, joten voisi mennä sinne, mutta kun siellä ei ole nurmea leikattu ??!!Itse seisoskelee kessuhampaissa ja katselee kun koira sontii toisten tonteille. Ja useasti toinen koirista on vielä vapaana juoksemassa jopa pihoilla.
Olen tuolle joskus asioista sanonut, muttei tajua kai mitään.
Koiranvihaaja en ole itsellänikin on koiria.
Olen tuolle joskus asioista sanonut, muttei tajua kai mitään.
Koiranvihaaja en ole itsellänikin on koiria.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ja pyydä tulemaan hiljaa ja siviiliautolla... Saa nainen sakot ainakin irtipidosta, joka on kiellettyä ja huomautuksen roskaamisesta, jos säkä käy.
kornilta, mutta sinuna menisin sinne tontin reunalle heti tämän täti-ihmisen koirineen nähtyäni ja kertoisin olevani tällä kertaa tosissani. Viittaus virkavaltaan ja nimen kysyminen voisi jo tädin saada harkitsemaan kadun toista puolta. Kyllähän yleensä puhe tehoaa, huuto ei paljoa auta.