Joku kysyikin sitä aiemmin täällä. Tulin vasta vähän aikaa sitten etelästä joten vastaan siihen nyt.
Brakyhoito on korkeataajuista sädetystä kohteeseen tai kohteen ympäristöön. Se ei todellakaan sattunut. Jälkiseurauksia ei kohdallani tullut ja niistä kyllä kysyttiin/seurattiin.
Ekalla kerralla todetaan vielä kohdun (leikattu/poistettu) kunto ja parantuminen ja vasta sitten muodostetaan se "asetin", tamponin mallinen, jonka kautta sädetys annetaan. Pyytäkää silti peittoa kun noin huoneet nyt vaan on aina niin viileitä siinä paikallaan maata. Sädetyskin kestää n. 5 min kerrallansa.
Sädetys niinkuin yleensä syöpähoidot kehittyy kuten koko maailma kehittyy ympärillämme, sanalla "syöpä" on vanhan ajan synkkä kaiku, mutta kaikki tosiaan kehittyy, lääkkeetkin ! Itseäni puhuttaa sytostaattien vaikutus munuaisten toimintaan, toivottavasti tämäkin haittavaikutus pystytään ratkaisemaan.
Hus noudattaa EU:n standartteja eikä kyseenalaista hoitomuotoja tai kokeile (VIHDOINKIN) muitakin hoitomuotoja, edes kokeile. Tätä kehitystä odotan innolla.
Henkinen puoli onkin hankalampi. Itseltäni ei suru eikä itku purkautunut ei sitten millään. Syksyn aikana koin muitakin menetyksiä ja lähimmäisten sairastumisia, mutta iso musta paketti oli aina vaan sydämen kohdalla. Vasta nyt toi Tapani Kansan Joulukonsertti avasi kaikki padot. Eikä itku tunnu millään loppuvan. Mutta ehkä se on hyvä ja tuo helpotuksen ja toivon. Ihminen on niin kokonainen, se on niin henkistä puolta ja fyysistäkin puolta.
Jos uskallan tähän nyt lisätä sellaisen seikan, että satumaiset ihmeet oli kyllä kanssani, ennen niin kiireiseen aikatauluuni siitä Husin edes tietämättä, saati vähät välittämättä , KAIKKI tapaamiseni ja menoni meni ihan soljuvasti lomittain tutkimusten, kuvantamisten, leikkauksen ja sädetysten kanssa ! Ja moni muukin pieni ihme tapahtui matkalla ja helpotti huolta ja arkea. Se myös muutti omaa näkökantaani ja kaiken rajallisuus-käsitettäni. Tuntui, että kun pyysin apuja hirveeseen aukkoon sisälläni "ylempää" , sain niitä . Osa itkustani onkin syvää kiitosta ja kiitollisuutta, etten ollut tai jäänyt yksin, vaikka niin hyvin salasin kaiken ympäristöltä ja osittain vieläkin teen niin .
Tästä tuli pitkä jaaritus, mutta omakohtaisesti vielä tuore kohdallani. Ja aionkin tästä lähtien käydä kerran vuodessa vaikka yksityisellä (n. 300 €] kerran vuodessa kuvantamassa kroppani. Kiitos Elämälle.
Kohdun poiston jälkeinen sädetys
Anonyymi-ap
1
176
Vastaukset 1
- Anonyymi
Kiitos tästä kannanotosta. Jotenkin se lämmitti mieltä ja vielä näin joulun aikaan. Niin kovin moni on yksin surun ja pelkojensa kanssa. Lääkärit tietäisivät lähes kaikki vastaukset mutta eivät kiireiltänsä ehdi taipumaan psykologeiksikin ja hoitajilla ei ole aikaa, ei aina uusilla hoitajilla pätevyyttäkään vastauksiin. Olen saanut omiinkin kysymyksiini niin monenlaisia ja erilaisia vastauksia hoitajilta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21736Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551