Sokeritauti

Kävin tänään koirani kanssa eläinlääkärillä ja sillä todettiin sokeritauti! Se on lisännyt kahden viikon sisällä juomistaan ja pissimistään, muutoin se on ollut ihan terve (7v. iso kokoinen leikattu uros). En siis olisi muuten huomannut mitään poikkeavaa...

Olihan se suuri järkytys, hyvin rakas kun on, ja nyt vaan mietityttää, että miten se vaikuttaa sen elinikään, vaikka hoito on huolellista ja säännöllistä...

Onko kukaan kokenut samaa? Olis lohduttavaa kuulla, miten koiranne ovat pärjänneet ja jaksaneet pidemmän päälle sairauden kanssa.

Asiallisia viestejä, kiitos.
10848
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tiedän kuitenkin kaksi tuttavani diapeetikko rotikkaa.
Molemmat elivät hyvällä hoidolla yli kymmen vuotiaiksi.
Toinen tosin sokeutui viime vaiheessa.

Sinunkin koirasi saattaa olla ilonasi vielä monta vuotta.

Täältä tulee kannustusta, niin minulta kuin tyttö rotikoiltakin.

Äänestä
  • Kiitos kannustuksestanne. Olen kyllä kavereiltanikin kuullut vastaavaa, että tauti ei hoidettuna vaikuta juuri elinikään.

    Kirjoittelin juuri seuraavalle kirjoittajallekin, että silti olen enemmän kuin huolestunut. Eli löytyykö oikea määrä insuliinin kanssa ja onko tauti todellakin diabetestä. Tulee tietenkin mieleen kaikkea kauheata...

    Mutta jos kiinnostaa, lukasepa alempaa mun "huolestuneen"-nimimerkillä kuulumisia tältä päivältä.

    Palaillaan - hyvä kesää teille kaikille.

    Äänestä

Minulta löytyy kokoemusta, ja tulikin kovin surullinen olo kun viestisi luin :/

Tuossa viime syyskuussa omalla narttu rotikallani 6v todettiin myös sokeritauti. Aloitimme hoidot hänellä, piikitys joka päivä siis, etittiin oikeaa lääkemäärää kauan. eikä sitä oikeaa määrää keretty edes löytämään koska koirani meni niin huonoon kuntoon :/ noin kuukausi etsimme lääkemäärää ja toivoimme parasta mutta päädyimme siihen että kaikista parasta hänelle oli päästä pois. kivut olivat kovat ja koira oli todella huonossa kunnossa. Loppuajasta vain makasi, ruoka ei maittanut eikä hädällekkään oikein jaksanut lähteä. ikävä on häntä vieläkin kova :(
Millään en olisi hänestä päästänyt irti mutta parempi oli niin.

Tällähetkellä vieressäni jo makaa 3kk uros pentu, ihana tämäkin, ei pystynyt olla ilman koiraa, eihän tämä tietenkään sama kuin rakas narttumme oli. Olen nyt ylisuojelevainen pentuani kohtaan koska ei tiedä koskaan että mitä tulee vastaan.

Toivon että teillä olisi parempi onni ja koirasi selviäisi pidemmälle. Jos tauti ei ollut kerennyt kovin pitkälle edetä kun huomasitte sen niin luulen että on paremman mahdollisuudet teillä. Meillä kun tauti oli jo niin pitkällä siinä vaiheessa.

Tsemppiä teille paljon koiranne kanssa!!

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi. Otan osaa, suru on varmasti loputonta. Itsekin täällä suren koirani sairautta...

    Huomasin taudin aika varhain - 3 viikkoa se joi ja pissassi huomattavan paljon ja eilen vein sen sitten heti lääkäriin. Mitenköhän näissä tapauksissa on, onko jotankin "vaurioita" voinut tapahtua jo aiemmin? Poikkeuksellista kyllä on, että tämän kolmen viikon aikana ja nytkin koira on ihan entisen lailla pirteä! Ruoka maistuu ja lenkillekin lähtee mielellään. Itse koittaa varoa liikaa rasitusta...

    Oikean annoksen kanssa on kyllä tekemistä. Se määrä, mitä sille eilen määrättiin on liian suuri - jo tänä aamuna se oli sokissa aamukävelyllä (hiljaisella 1km), joten huominen päivä menee kokonaan sairaalassa kokeissa ja tarkkailussa, jotta saadaan selville oikea määrä. Voi kuulemma olla mahdollista, että munuaisissakin olisi vikaa, koska insuliini laski verensokeria niin rajusti. Itse kyllä olen hyvin skeptinen, koska koira todellakin on ihan voimissaan juomista ja pissaamista lukuunottamatta!!

    Kauhesti kyllä huolettaa tuleva...aion tehdä kaikkeni, että se saisi pitkän ja laadukkaan "loppuelämän". Tähän astihan se on saanut elää lepposaa koiranelämmää aivan terveenä-eilinen lääkärikäynti sairauden nimissä oli ensimmäinen sen elämässä rokotuksia ja kastraatiota lukuunottamatta.

    Sulla on varmasti mukavaa sen uuden pennun kanssa, nautinnollista kesää molemmille.

    Äänestä

oli aikanaan monirotuinen koira, joka sairastui 6 v sokeritautiin.
Alku oli tosi hankalaa, kun piti löytää oikeat anostukset. Mitattiin pissasta verensokeri joka päivä. Kun se sitten löytyi, oli helponpaa. Tärkeintä on säännöllisyys piikityksessä ja ruokinnassa. Hunajaa on syytä pitää aina kotona ja reissussa mukana. Koirani sai kahdesti epilepsia kohtausta muistuttavan kohtauksen, joista selvittiin hunajalla.
Koirani lopetettiin reilu 14 v, kun jalat meni. Siis sokeritautiin se ei kuollut.

Kun jaksaa alkuhankaluuksien yli, tulee sekä koiralle että omistajalle rutiini taudin hoidossa.

Tsemppiä!

Äänestä
  • Onpa kiva kuulla positiivisiakin tarinoita! Me täällä haetaan oikeaa annosta - ensin oli liian suuri ja nyt annos näyttää olevan liian pieni.

    Onneksi koira itse on ihan terveen oloinen, suurin huoli sillä tuntuu vaan olevan makupalojen loppuminen. Siitäkin on monta neuvoa - lääkäri sanoi että vain 2 ruoka-annosta/pv, mutta muualta olen lukenut, että 3-4 pientä annosta olisi parempi (ihan kuten ihmisilläkin). Miten itse ruokit koiraasi - annoitko terveellisiä haukkapaloja ollenkaan, miten ne vaikuttivat tasapainoon?

    Äänestä

  • vastauksestasi kirjoitti:

    Onpa kiva kuulla positiivisiakin tarinoita! Me täällä haetaan oikeaa annosta - ensin oli liian suuri ja nyt annos näyttää olevan liian pieni.

    Onneksi koira itse on ihan terveen oloinen, suurin huoli sillä tuntuu vaan olevan makupalojen loppuminen. Siitäkin on monta neuvoa - lääkäri sanoi että vain 2 ruoka-annosta/pv, mutta muualta olen lukenut, että 3-4 pientä annosta olisi parempi (ihan kuten ihmisilläkin). Miten itse ruokit koiraasi - annoitko terveellisiä haukkapaloja ollenkaan, miten ne vaikuttivat tasapainoon?

    koira söi kolmesti päivässä. Herkkupaloiksi se sai kuivakalaa. Se oli koiran herkkua ja ihan ok sokeritautiselle. Sai aina piikin jälkeen kuivakalaa ja muutenkin.

    Äänestä

  • Niksu kirjoitti:

    koira söi kolmesti päivässä. Herkkupaloiksi se sai kuivakalaa. Se oli koiran herkkua ja ihan ok sokeritautiselle. Sai aina piikin jälkeen kuivakalaa ja muutenkin.

    Veljeni iso koira eli monta vuotta sokeritaudin kanssa.Joskus sokeri meni liian alas ja koira sai epilepsiaa muistuttavan shokin ja siihen auttaa aina hunaja tai sokerivesi.Kohtaus ei tule kun antaa kuivakalavälipaloja. Se oli meillä käytännön neuvo.
    Sokeritasapainon oppii. Ihmisten taudin oireitten ja hoidon tutkiminen auttaa. Ihan sama se on koirallakin tuo tauti ja jos hyvin hoitaa, elää hyvän elämän niinkuin ihminenkin.Älä ole huolissasi. Kyse on vain siitä, että haimassa eräs osa ei tuota enää insuliinia. Älä anna ylipainon yllättää.

    Äänestä

  • Susa kirjoitti:

    Kiitos vinkistä, kuivakalaa en ole itse hoksannutkaan!

    Koira voi nyt jo ihan hyvin - juominen ja pissaaminen on loppunut ja oikea annos on löytynyt. Yllätyin, miten nopeasti se kuitenkin löytyi...

    Painoasiakin on kunnossa. Se on laihtunut kuukauden aikana juuri sopivasti (oli pikkusen mahaa, ylipainoa n.3kg..) eli nyt vaan kontrollointia, että pysyy normaalipainoisena.

    Äänestä

  • kittos kirjoitti:

    Meidän lapinkoira uros sairastui sokeria tautiin 6-vuotiaana. Sitä hoidettiin pitkään insuliineillä. Yhtäkkiä poika meni heikkoon kuntoon eikä jaksanut tehdä enää mitään. Vietiin se uudestaan lääkäriin ja sillä todettiin toinenkin sairaus jotai ei voitu enää hoitaa. Koira heikkeni päivä päivältä ja se jouduttiin lopettamaan :(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Onko kenenkään koiralla? kirjoitti:

Kävin tänään koirani kanssa eläinlääkärillä ja sillä todettiin sokeritauti! Se on lisännyt kahden viikon sisällä juomistaan ja pissimistään, muutoin se on ollut ihan terve (7v. iso kokoinen leikattu uros). En siis olisi muuten huomannut mitään poikkeavaa...

Olihan se suuri järkytys, hyvin rakas kun on, ja nyt vaan mietityttää, että miten se vaikuttaa sen elinikään, vaikka hoito on huolellista ja säännöllistä...

Onko kukaan kokenut samaa? Olis lohduttavaa kuulla, miten koiranne ovat pärjänneet ja jaksaneet pidemmän päälle sairauden kanssa.

Asiallisia viestejä, kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu