Suomalaisten parturien tuho – arabiparturit
Vantaan Myyrmäessä on ollut paljon suomalaisia partureita viime vuosiin asti. Nyt heidät savustetaan arabi-miesparturien toimesta. Sama tilanne varmaan kaikkialla.
Perhetuttu teki tänään koeleikkauksen arabipaikassa – 15 euroa. Sillä eivät suomalaiset pysty leikkaamaan. Yksi syy on, ettei arabipaikassa voinut maksaa luottokortilla. Se mitkä verot työstä maksetaan voi itse kukin arvailla. Työn laadussa ei ollut moittimista – hyvin olivat leikanneet.
Otin kuvan uudesta parturista, jossa tarjous hiusten leikkuu 13 euroa. Kuva otettu eräänä lauantaina, enkä nähnyt paikassa yhtään asiakasta kun sitä hetken seurailin. Puitteet ovat komeat, ja ovat varmaan maksaneet paljonkin. Starttirahoilla tuskin maksettu.
Katsastin samalla vanhoja parturipaikkoja – monet olivat jo lopettaneet.
Suomalaiset pikaruokapaikat ovat jo kadonneet. Parturiala pysyy vielä jonkin aikaa suomalaisilla, jotka saavat viimeisiksi asiakkaikseen ikäihmisiä, jotka eivät uskalla mennä maahanmuuttajan parturoitavaksi.
Tämä on sitä hallituksen haluamaa työperäistä maahanmuuttoa. Heitetään suomalaiset työttömyyskortistoon ja työt saavat maahanmuuttajat paljon halvemmilla hinnoilla. Siinäpä olisi Akatemia-tutkijalla tutkittavaa: miten on mahdollista, että arabiparturien hinnat ovat niin paljon suomalaisten parturien hintoja alemmat.
Suomalaisten parturien tuho
Anonyymi-ap
3
191
Vastaukset
- Anonyymi
Jos suomalaiset suosivat halvempia arabipaikkoja, niin minkäs teet?
- Anonyymi
Miksi ressu ei ole parturi???
Ei muuta kuin aloittamaan ja koko suku sinne.
Samat yritystuet on jaossa kaikille ja ressun suku ne jo hyödyntänytkin. - Anonyymi
Reserviupseerikoulun pioneeriosaston Nuijamiesten kurssijulkaisussa lukee. Hän hoiti rivimiesten yläpäät ja Keuruulla vähän muutakin, hah hah haaa!!!...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k375096- 823616
- 302993
- 612985
- 92896
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t562343- 411838
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….91780- 181721
Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?
Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai1351659