Rakas ratkoja! Varaudu tavallista tujummalla sumpilla tähän pidennettyyn viikonloppuun. Luvassa on ohimoja vihlovia pähkinöitä aivojen jumppaamista varten.
Muista kuitenkin että kaikkea ei tarvitse itse osata, sillä yhteisössä on voimaa ja apuja yleensä saa kun vain nätisti pyytää.
Kuusi ulos viimeistään maanantaina, jookosta. Härkäviikot alkaa eikä juhlapyhät enää häiritse elämää. 🤠
IS Viikonloppu 04.01.-06.01.2025
27
892
Vastaukset 27
- Anonyymi
Kiva aloitus. Yritetään pitää keskustelu mukavana ja autetaan vain sen verran kuin on tarpeen.
- Anonyymi
Tää vaikuttaa nyt vähän sellaiselta 1+ tason ristikolta viikon takaiseen verrattuna. Vasen yläkulma vakiosanoineen, Utaheineen ym. aukesi 5 minuutissa.
Eihän tämä minunkaan mielestäni kovis ole, mutta 1+ -arvio on sentään liioittelua.
Mitä mieltä olen, löytyy https://www.sanaristikkofoorumi.net/wordpress/forums/topic/is-1-2025/?view=all#post-34312Eräästä aiemmasta (9.11.2024) Vuokilan ristikosta joku kirjoitti:
"Taitaa tuo Eki olla parhaimmillaan Piilosanatehtävien laatijana. Siellä vastaukset löytyvät lopulta kun vihjeiden kanssa muutaman vuorokauden raapii omaa päätänsä. Ei tarvitse joka kolmatta sanaa googlettaa jostakin."
Minusta vähön samaan tapaan voisi tästäkin todeta.- Anonyymi
Tapio-Huuhaa kirjoitti:
Eräästä aiemmasta (9.11.2024) Vuokilan ristikosta joku kirjoitti:
"Taitaa tuo Eki olla parhaimmillaan Piilosanatehtävien laatijana. Siellä vastaukset löytyvät lopulta kun vihjeiden kanssa muutaman vuorokauden raapii omaa päätänsä. Ei tarvitse joka kolmatta sanaa googlettaa jostakin."
Minusta vähön samaan tapaan voisi tästäkin todeta.Happosdn kommentti Sanarisin foirumissa on varsin raju.
- Anonyymi
Parkkinen on sählännyt Piilis-tehtävän pystyvihjeiden numeroinneissa.
Pystyvihjeiden vihjetekstien numeroinnit pitää korjata näin:
1 -> 2
2 -> 3
3 -> 4
4 -> 5
5 -> 6
7 -> 8
11 -> 12
14 -> 15
17 -> 18
Joka numero siis yhtä isommaksi, niin saa ruudukkoon hiukan tolkkua.
En silti keksinyt kuin 17-pystyvihjeeseen Lillakin ja 18:aan Emmin. Nämä Parkkiset eivät lopulta ole oikein mieleisiäni Piilis-tehtäviä. Liian kryptiseksi tehtyä mossöä, jonka moninainen takaperinluennen arvaileminen ei ainakaan itseäni kiinnosta.
Piilosanoissa Vuokila onnistuu tekijänä huomattavasti paremmin. Niissä paljon suurempi osa IS-lehden ratkojakuntaa saa ajoittaisia onnistumisen ja hiffaamisen kiksejä, kuin näissä Parkkisen super-kryptisissä jutuissa.- Anonyymi
Voin laittaa monitasoisen purun sivuilleni (aluksi ympäripyöreää ja lopuksi ns. rautalankaa), jos haluatte.
- Anonyymi
oisko 7.pystyyn ruuminavaus ja 8.pystyy parhaimmisto!??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
oisko 7.pystyyn ruuminavaus ja 8.pystyy parhaimmisto!??
On oikein.
- Anonyymi
Noissa Vuokilan versioissa annetaan huomattavasti enemmän suoraan sanan sisään piilotettuja, oikein päin luettavia ratkaisusanoja. Parkkinen on tässä antanut sellaiset selkokieliset vain 10. ja 13 vaakasuoraan ja 3. ja 12 pystysuoraan sanoissa.
Arrakin Anagrammikone ei kovinkaan usein pysty auttamaan Piilosanojen anagrammisanojen ratkaisuissa. Tässä se kuitenkin löytää 16. vaakasanan Timo Auta sanoista oikean ratkaisun.- Anonyymi
Myös 1. vaakasuoraan kuuluu tuohon ryhmään. aika hyvin piilotettu, pitkä sana.
- Anonyymi
Vaakaan 19. antaa myös vastaussanan suoraan, takaperin luettuna.
- Anonyymi
Vaakaan 14. antaa myös suoraan ratkaisusanan. Kryptauksista puhuttaessa en ole koskaan törmännyt tuollaiseen sanamuotoon aikaisemmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaakaan 14. antaa myös suoraan ratkaisusanan. Kryptauksista puhuttaessa en ole koskaan törmännyt tuollaiseen sanamuotoon aikaisemmin.
Minulla on tullut vastaan. Wikipedian aiheesesn liittyvä artikkelikin mainitsee sanan.
- Anonyymi
hyvää alkanutta uuttavuotta kaikille ratkojille!! mitä olisi "illitä" ja "tapaamisia"??
- Anonyymi
ILLUTÄ on ns. typistevihje - kirjainjekkuvihjeitä on tässä melko vähän.
Kun kysyy, olisi kiva kertoa, missä suurinpiirtein vihje sijaitsee, ettei vihjetyä tarvitss hirveästi etsiä. Vaikka on ratkonut ristikon, ei millään muista, mistä mitäkin vihjettä litää etsiä.
Tapaamisia on synonyymi. Eräistä näistä ärsyynnytää tosi paljon. - Anonyymi
miulla illitä! on atso ja tapaamisia on miitit
- Anonyymi
kiitos vastauksesta mutta "kirjainjekku" ja "synonyymi" eivät sovi vastaukseksi niissä on liikaa kirjaimia!!
- Anonyymi
Kirjainjekuilla tarkoitan esim. ns. typisteitä, tavujen tai kirjain paikan vaihdoilla.
- Anonyymi
Mahtaako sideristi olla oikein, vai löytyykö siihen joku järkevä ratkaisu ? Sideristi on kai laastari.
- Anonyymi
Ristiside! Löytyy esim. polvesta.
- Anonyymi
hyvää loppiaista!!minusta ainakin oli aika kiva ja mielenkiitoinen kovis ja piilis!! tälläisiä saisi olla useamminkin!!
- Anonyymi
Piilis 6 pystyyn.
Ei vaan aukea. T*s***a*L*k*t.
Toki 11 vaakaan on myös vailla.- Anonyymi
Piilus 6 on anagrammi sanoista "taistelu kohti", lisää TIEUOHI sopiin kohtiin, jotta saa asevertauiluihin liittyvän ratkaisusanan.
V11 en halua täällä purkaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Piilus 6 on anagrammi sanoista "taistelu kohti", lisää TIEUOHI sopiin kohtiin, jotta saa asevertauiluihin liittyvän ratkaisusanan.
V11 en halua täällä purkaa.Juu, kiitos.
Se testi olikin haussa.
Ja tämä matkustusasiakirja +roomalaiset numerot
- Anonyymi
oisko 11.vaakaa passiivi??
- Anonyymi
On ja 2025-01-06 19:17:54 selittänee riittävän hyvin vihjeen logiikan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21726Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551