Mitä tapahtunut?

Aiemmin Marzianon ohi ajaessa siinä ulkoportaiden edessä ilmeisesti keittöhenkilökuntaan kuuluva, essuineen, päähineineen kaikkineen vietti tupakkataukoa varsin useastikin. Tämä näky sai toteamaan, että tuohon paikkaan ei ole menemistä. Moni muukin varmasti tehnyt saman havainon. Kalliiksi tuli tupakat. Eritäin epähygieenistä.
7417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Lonkat leikattu, kiinni sairausloman ajan.

Äänestä

Ajoitko koko päivän siitä edestä, kun oli sanomasi mukaan useasti?

Uskallatko mennä mihinkään, kun voi olla joku käynyt tupakalla?
Ennemmin olisin huolissani siitä, kun joku jossain käy vessassa, eikä pese käsiään.

Äänestä
  • Käyhän hoitajatkin tupakalla. Näkisitpä vessat niiden jälkeen. Ei paljon hygienia kiinnosta.

    Äänestä

Kummelin kokit Ytte ja Mosse esikuvia näille ulkomaan karvakäsille?

Äänestä

Täytyypä käydä ko. pizzeriassa. Tupakoinnossa ei ole mitään mikä vaikuttaisi kykyyn pyörittää pizzeriaa. Voisin itsekin polttaa sätkän portailla ruokaa odottaessa.

Äänestä
  • Kuuluu olleen kono Koknolan ahkerin duunari, ei ihime jos tulee sairaslomia.
    Loistopizzat siellä on syöty!

    Äänestä

  • Tupakasta jää pistävä likainen haju sormiin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aiemmin Marzianon ohi ajaessa siinä ulkoportaiden edessä ilmeisesti keittöhenkilökuntaan kuuluva, essuineen, päähineineen kaikkineen vietti tupakkataukoa varsin useastikin. Tämä näky sai toteamaan, että tuohon paikkaan ei ole menemistä. Moni muukin varmasti tehnyt saman havainon. Kalliiksi tuli tupakat. Eritäin epähygieenistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu