Epäammattimainen lainvalvoja tai itsetehty valvoja, jolla siis ei ole ammattitutkintoa ja kokonaisnäkemystä, minkälainen vaikutus sillä on yhteiskuntaan.
"Oulu ei ole iso kaupunki.."
Ei niin ja pienikin itsevaltias vähän niin kuin Veli Keskinen vie liika tilaa.
Televisiosta saa liikaa rikollisohjelmia ja sohvaperunat innostuvat yksityisetsiviksi.
Hyvä pointti, että itse olisi syyllistymättä rikoksiin, leikkii omavaltaista poliisia, jolla kenties oikeistotausta.
Ehkä suomalaiset yleisesti elävä olla yksityisetsivä vaihetta.
Pulkkinen on vanhemman puoleinen kotimainen mies, jolla asiat voivat olla OK, ehkä on tasainen tulo jostakin eläkkeestä esimerkiksi.
Ja Oulun, pohjoisen tympeä ajattelu on tuttu etelän mediassa.
Suomi jäässä kun toimimattomista joukkoliikenteistä pyydetään liian korkea korvaus.
Suomessa joukkoliikenne EI TOIMI.
Se ei tavoita kaikkia, eikä ole tehtykään alusta lähtien kaikille.
Se on valtion rikosta ja valtion varastamista köyhältä.
Logistiikka ei ole perustarvetta.
Oulu ei ole iso kaupunki, mutta tarpeeksi iso, jotta ei jaksaisikaan kävellä enää.
Pohjoisen kylmässä kukaan rupea auttamaan toista, jos valtio ei keksi auttaa.
Eikä se keksi.
Sitten ilmestyy turhamainen sankari AHDISTAMAAN KÖYHIÄ entistä alemmas.
Minkälainen sankari Ilkka Pulkkinen olisi?
Sellainenko joka eräänä päivänä saa turpaan joltakin köyhältä?
OIKEA OLISI, ETTÄ KUN VAIKUTTAA TAPAHTUMIIN NIIN TARJOAISI OMAN RATKAISUNSA ASIOIHIN.
Kun rupeaa työntyä sekaan ja synnyttää tuloksia, mutta jättäisi esimerkiksi jälkihuollon tekemättä, silloin epäilemättä aiheuttaa omalla epätietoisella oikeudenmukaisuudellaan LISÄÄ ONGELMIA toisille ihmisille.
Ei koskaan tiedä, kenelle tarkemmin Pulkkinen teoriassa voisi aiheuttaa niinkin pahoja ongelmia kuin kuolema vain olemalla turhan oikeassa.
Ottaisi Pulkkinen varkaiden kannan ja loisi heitä varten oman ohjelmansa, joka paikkaisi varkaiden puutteita.
Poliisit jotka nekin ottavat varkaita kiinni, jos eivät järjestä varkaiden asioita, niin ainakin heillä on Pulkkista edistyneempi käsitys siitä, mitä varkailta puuttuu, mikä on askel jo eduskunnalliseen vaikuttamiseen kun aika tulee.
Rosvon kiinni jääminen tärkeämpi kuin toimiva liikenne
2
116
Vastaukset
- Anonyymi
Poliisitkaan ajattelee logistisia perustarpeita, koska vievät normi pyörät itselleen myytäviksi. Poliisi on luonut yritystoiminnan pelkästään löydetyistä pyöristä ja siksi poliisilta puuttuu tahto palauttaa pyörät takaisin omistajilleen. Poliisi jälleen oikeudenmukaisuudellaan aiheuttaa rikosta kuten varkauden toistamiseen mutta lain nimissä. Rikollinen laki.
Poliisi ei myös palauta kadotettuja tavaroita yleisesti.
Siksi kun vie tavaroita säilöön, se tarkoittaa että EI LÖYDÄ NIITÄ KOSKAAN ENÄÄ.
Siksi voi miettiä monia kertoja, että pitääkö tavaroita luovuttaa poliiseille, koska viimeistään silloin kadotetut tavarat häviävät lopullisesti.- Anonyymi
Kyseenalainen on Pulkkisen oma yleisten pyörien säilö.
Mitä varastossa tapahtuu?
Vaarana on tietenkin Pulkkisen oma toiminnallaan kasvava pääoma.
Jos yksikin pyörä jää Pulkkiselle itselleen, firmalle, silloin Pulkkinen muuttuu varkaaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai908646Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki454756Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414431Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit462633Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.991510- 401306
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441256Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641172Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota391160Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1671100