Olin ymmärtänyt, että vuosikymmeniä sitten lapsille annettu piiskaus liittyi yleensä suoraan rangaistukseen heidän tekojensa tai käyttäytymisensä vuoksi. Vastaani tuli kuitenkin aikalaiskuvaus, jossa piiskaaminen ei ollut ensijaisesti rangaistus, vaan osa normaalia kasvatusmetodia.
Käytännössä lapsille saatettiin antaa piiskaa säännöllisesti ajatuksella, että se tekisi heistä kiltimpiä, kuuliaisempia ja ahkerampia. Ajateltiin ehkä myös, että kun lapsella on tuoreessa muistissa, miltä piiska tuntuu, lapsi välttäisi pahantekoa. Samalla vaikuttaa siltä, että mukana oli silti rangaistuselementti, sillä annettiin ymmärtää, että piiskaukset olivat ankarampia, jos käytös ei vastannut odotuksia.
Onko jollain kokemusta tai kuullut, että olisi annettu piiskaa ihan vaan yleisenä kasvatuksena?
Kurittamisen rooli lastenkasvatuksessa ennen
13
1925
Vastaukset
- Anonyymi
Piiskausta ja muutakin kuritusta on tapahtunut varmaan niin kauan kuin on ollut ihmisiäkin. Ei vain lähimenneisyydessä. Historiaa lukeneena voin kertoa että eri aikoina on ollut hyvinkin erilaisia kuritusmenetelmiä ja tapoja eri kulttuureissa. Suomessakin oli joskus tapana että kaikki lapset piiskattiin ennen joulua. Ihan vain siksi että niin kuului tehdä. Vastaavaa varmuuden vuoksi piiskaamista varmasti tapahtui muulloinkin. Olet ehkä kuullut sanonnan että joka vitsaa säästää se lastaan vihaa. Tämä on ollut kristillinen näkemys. Uskonnoilla on ollut suuri merkitys mitä tulee eri rangaistusmuotoihin ja tapoihin.
Ns. suuret ikäluokat eli toisen maailmansodansodan jälkeen syntyneet ovat saaneet huomattavan usein ja kovaa selkäänsä ja heidän lapsensa ovat usein kärsineet siitä kun perinne on jatkunut. Kuritukseen kuten muuhunkin elämiseen liittyvät tavat ovat vaihdelleet vuodesta toiseen. Joskus näkemykset ja tavat ovat olleet vapaampia ja toisinaan hyvinkin tiukkoja ja julmia.
Historian saatossa on tapahtunut mm. seuraavaa: Koulussa olevat lapset (siis pojat koska tytöt eivät silloin käyneet koulua) saivat joka päivä piiskaa. Eksoottisemmissa kulttuureissa kuritusmuotona on käytetty väkeviä pippureita tai muita kasveja jotka aiheuttavat kipua. Näitä on hierottu pokien ja tyttöjen intiimialueille. Tämä on käytössä nykyäänkin. Kuten julkinen ruoskinta tai kivityskin. Ihmiskunnan historia ja myöskin nykyisinen meno on aika julma.
Historiaan peilaten en pitäisi huonona vaihtoehtona että myös meillä sallittaisiin kohtuullinen kuritus kun tarkastelee nykyistä vapaata kasvatusta. Joissakin yhdys-valtojen osavaltioissa on edelleen sallittua antaa fyysinen rangaistus koulussa. Siellä tuskin on samanlaisia ongelmia kuin meillä kakarat saa mellastaa mielensä mukaan.- Anonyymi
Niin ja ruoskalla on lyöty jalkojen väliin ihan varmasti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja ruoskalla on lyöty jalkojen väliin ihan varmasti
Todennäköisesti joskus jossain. Laita googleen hakusanoiksi ruumiillinen kuritus, raipparangaistus, teloitus, tyttöjen ympärileikkaus, seivästys, kivitys, kidutus ja jne. niin soijalattekuplasi saattaa puhjeta. Sisältövaroitus sillä herkimpiä voi hirvittää menneiden aikojen meno. Ihminen on kautta historian ollut äärimmäisen väkivaltainen. Väkivaltaa on hillinnyt ainoastaan kulloisetkin säännöt ja normit. Jos olet seurannut uutisia niin olet ehkä huomannut että väkivaltainen käytös on lisääntymässä myös suomessa. Jengejä ihannoidaan ja nuoret tekevät aseellisia ryöstöjä ja pahoinpitelevät ihmisiä. Jopa tappavat. Netissä ja sosiaalisessa mediassa on paljon hyvääkin mutta aiheuttaa myös ongelmia. Jos joku sanoo somessa jotakin niin sitä pidetään totuutena eikä osata suhtautua asiaan kriittisesti. Yksi tämän päivän ilmiö:
https://yle.fi/a/74-20132368
Erilaisia asioita tapahtuu mutta kaikkea ei pidä hyväksyä. Tytöille antaisin neuvon: Älkää ihannoiko pahoja poikia ja varsinkin älkää antako niille. Eiköhän pojatkin rauhoitu kun lakkaavat saamasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja ruoskalla on lyöty jalkojen väliin ihan varmasti
Kun vitsaa tai remmiä on annettu paljaalle pepulle niin on sitä sinne jalkoväliinkin joskus osunut. Kun on peppu paljaana ja pitää pyllistää piiskausta varten niin silloin on näkösällä myös sellaiset paikat joihin aurinko ei normaalisti paista.
- Anonyymi
Meidän piharakennuksessa oli vuokralaisperhe, jossA oli ikäiseni poika (-50 luvulla). Kun minä sain piiskaa jostakin kiroilusta tai ritsoilla ammuskelusta, niin kaveri sai piiskaa kerran viikossa. Se oli loppuviikosta, olisiko ollut saunapäivä. Siinä tuli kuitattua viikon kolttoset.
- Anonyymi
Mitä kansakouluaikana kuulin samanikäisiltä, niin ei paljon syitä tarvinnut olla. Viereisen pulpetin tyttö (olimme 7-8 ikäisiä) ilmoitti seisovansa siinä pulpetin vieressä, kun ei voinut istua. Kertoi takapuolernsa olevan niin kipeän nahkavyön jäljitä, yksi kertoi saavansa piiskaa, jos ei ole tietyn ajan kuluessa kotona koulun päätyttyä, yksi kertoi saavansa piiskaa, jos ei syö lautasta tyhjäksi. Yksi kertoi saavansa piiskaa milloin mistäkin ja vielä niin, ettei oma äiti piiskannut, vaan naapurin täti. Äiti ei hennonnut piiskata, vaan naapuri kertoi osaavansa hyvin sen homman. jne.
- Anonyymi
Ei hyvä päivää
- Anonyymi
Minun ystävätär sai piiskaa aina kun ei syönyt lautastaan tyhjäksi ja kun inhosi kalaa sekä isä kalasti niin piiska oli lähes viikottaista.
Nyt kun on lohta ruokapaikoilla niin kuulemma puistattaa aina kun tulee mieleen sadat saadut piiskat.
- Anonyymi
Meillä mummun ja äidin sanonnoista on jäänyt mieleen et tyttöjen pyrstöstä pitää näkyä aina piiskan jäljet niin tietää silloin ,että kasvatettu kunniallinen ja nöyrä tuleva vaimo jollekin.
Saatiin kyllä piiskaa usein mutta ei nyt aina ollut jälkiä pepulla vaikka tiuhaan tulikin vitsaa. - Anonyymi
Oma käsitys on, että sitä on nimenomaan annettu kurinpidollisena. Harvemmin syystä, useammin ilman syytä.
Sadisteja on ollut aina ja ihmisiä on kasvatettu purkamaan omaa pahaa oloa väkivallan kautta. Siinä on sitten itketty ja lyöty yhtä aikaa.- Anonyymi
Jep
- Anonyymi00014
Mitä mahdat tarkoittaa, kun sanot, että sitä ”on annettu kurinpidollisena”? Tarkoitatko, että piiskattiin varmuuden vuoksi säännöllisesti, jotta lapset pysyisivät ruodussa? (Tällaista ketjun aloittaja ilmeisesti tarkoitti.)
Minä nimittäin ymmärrän tuo käsitteen ”kurinpidollinen” lähinnä siten, että kyse on kohdennetusta rangaistuksesta jonkin tietyn, konkreettisen tuhmuuden seurauksena.
Ja sitten tuo ”sadismi”. Äitini todellakin ”itki ja löi” samanaikaisesti, mutta tähän päivään mennessä mieleeni ei ole koskaan tullut epäilystäkään, että hän olisi ollut mikään sadisti. Hän vain uskoi, ajan tavan mukaan, että lapsia täytyy kurittaa, jotta eivät joutuisi hunningolle, ja täytti raskaan velvollisuutensa.
- Anonyymi00015
Kyllähän sitä tuli piiskaa saatua ja aikoinaan joskus annettuakin mentaliteetilla " jos ei ole tulossa pahanteosta, niin on menossa pahantekoon. Mutta yleensä toki ihan todistetusta syystä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2563225Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201799Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.231473Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1381332- 811304
- 1041278
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531082Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581055- 1371018
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717977