Onko liian myöhäistä saada kavereita?

Anonyymi-ap

Hei. Minulla on aika akwardi tilanne lukion suhteen. Jos jollain teistä muista lukiolaisista on heittää neuvoa, pienintäkään, niin arvostan(🙏). Eli siis:

Käyn tällä hetkellä lukion ensimmäistä luokkaa suht. suuressa lukiossa. Tarkemmin erästä mielenkiinnon kohdettani vastaavalla linjalla. Rimat ovat tällä linjalla aika kovat, (pääsy ka. on yli 9.) jonka vuoksi otin opiskeluun panostamisen tosissaan jo lukion alettua. Vaikka olenkin saanutkin hyviä numeroita, en nauti opiskelusta juurikaan terveydentilani takia (mielenterveyden häiriöt, vaikea kotitilanne jne.) enkä varsinkaan sen takia, ettei minulla ole yhtään kaveria- tai edes ketään, kenen kanssa sanaa voisi vaihtaa edes joskus. Pelkään tämän johtuvan mahdollisesti siitä, että olen panostanut liikaa opiskeluuni ja ollut omissa oloissani niin paljon, että muut ehkä luulevat minun haluavan olla yksin. Olen myös todella ujo toisten nuorten seurassa ja vaikutan ehkä jopa totiselta. Tutustuttuani juttua kuitenkin riittää ja olen hyvin nauravainen. Tällaiselta linjalta luulisi vielä kenen tahansa löytävän varmasti kavereita, kun muut ovat vielä samanhenkisiä. Näin ei kuitenkaan ole minun kohdallani käynyt(😕).

Lukiota on ehtinyt olla jo muutenkin niin monta kuukautta, että valtaosa ykkösistä on löytänyt jo varmasti omat porukkansa. Onko siis mitenkään mahdollista, että saisin enää edes kavereita/kaveria lukiosta? Onko se liian myöhäistä jopa? Jääkö minusta ns. syrjäläinen? Muut varmaan pitäisivät minua porukkaan änkijänä, jos menisin vain yhtäkkiä juttelemaan jollekkin. Onko jollain teistä ollut saman tyylinen tilanne? (Jos) on edes mahdollista saada näin myöhään kavereita lukiosta, niin kaipaisin neuvoja, miten minun kannattaisi asiassa edetä. Ja niin- jos jollain teistä on toimiviksi huomattuja kaverinsaantikeinoja, niin otan niitä mielelläni vastaan!

(ps. pahoittelen, kun tekstiä tuli näin paljon. )

1

380

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lukion 3. vuosi menossa ja voin sanoa, että kyllä niitä kavereita saa muulloinkin kuin vain 1. vuodella. Esimerkiksi kurssien ryhmätöissä tulee työskenneltyä muiden kanssa, ja siinä pystyy myös helposti tutustua muihin. Varmasti on monia muitakin samankaltaisessa tilanteessa kuin sinä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      915
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      104
      891
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      796
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      3
      750
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      67
      624
    6. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      75
      611
    7. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      604
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      185
      569
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      561
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    Aihe