OLIPAHA JUHANNUS ! Aattona menin
taas kylän tanssilavalle,sinnekun tulee kesälomalaisia juhannuksen aikaan, on käyny meikäpojallakin hyvät tuurit monena vuotena. Nytki näky jo portille asti kun kylän pojat oli piirittäny jonkun, kai ulkomaalaisen naisen kun se puhu semmosilla käsimerkeillä,vähä niiku viittomakielellä.Pojat puisteli päätään,ku se nainen viitto,ei vissiin pojat ymmärtäny mitä se sano.No minä menin porukkaan ja nyökkäsin hyvät päivät, se nainen kahto minnuu syvälle silmiin,ihan puistatti,niin oli sen olonen katse,että arvasin minun karisman vaikuttaneen. No ne oli kai seisoskellu siinä portaihen eessä pitempäänkin ku järjestysmies ärähti meijät pois siitä tukkimasta tietä.Pojat lähti hiljakseen vääntäytymään lavallepäin.Minä en kerinny puhua mitään sille hienolle naiselle,ku se koppas käsikynkästä kiinni ja lähti viemään minuu pois sieltä portailta ja vei kilometrin päähän,siihen järven rannalle, no minä tokenin jo siinä rannalla vähän lepertelemäänkin, ja se nainen hyppäskii semmoseen suojasaan kalliosyvennykseen ja siihen paikkaan RIISU KAIKKI VAATTEESA ,no minä menin siinä ihan Tönköks ,mutta älysin kuitenkin mitä se tahto, ARVAATTEKO? TADAA , TADAA ,TADAA TADAA .Toisilla on sitä karismaa ,joo o
PAKKO KERTOO
55
3195
Vastaukset
- Bärööni Wön Mynchässi
Karismaa toisilla EI...Herätys ...Hoh hoijaa..
- ja tarinoita
kirjoittanut A.Kivi :)))
- TaikaröNsy
..eipä ole paljon elämässäsi tapahtunut jos tuokin pitää julkisesti kertoa..mutta siitä vaan..nautinnot kullakin..
- Kaino
No se alaston nainen tuli,kisko minut sinne kallionkoloosa,tyrkkäs selälleen ja riisu minut alasti, sitte se alko raiskata minuu,siltä minusta
ainaki tuntu,nii kuumana se kävi.Minkä sitä voi
Tehä,terve riski mies,luonto ottaa omasa,ei siitä voinu poiskaa lähteä.Minä en voinu kun silmät pyöreenä katella sen touhua.Se piti hirveetä elämää,uihkutti ja vonku,roppoaasa heilutteliPuolelta toiselle ja koko ajan uihkutti ja vonku.Sen puheesta ei saanu mitääselvää,jotainUlkomaan kieltä sönkötti.Minulle jäi mahottoman ristiriitaiset tunteet,toisaalta se Miehinen puoli minussa huutaa Tadaa,muttaToisaalta tuntuu,että minuu on käytetty
Törkeästi hyväksi.Mitä tässä pitäs ajatella?- Marion.T
Oletko sä ihan varma että se oli nainen?
Jos sä olit sen verran maistissa että et sitä mieheksi huomannut?
Ja jokos olet laskenut rahasi ja katsonut että visa kortti on tallella:DD
Jokos munia kutiaa, ja pieniä ryömiöitä on karvat täynnä?
Mutta jos tuollainen otus kimppuun kävis niin kyllä sitä vähän kannattas pelätä - ainakin mun mielestäni.
Tietysti miehet nyt näköjään sortuu mihin hyvänsä, onhan se näillä palstoilla nähty ennenkin :))
Mutta en sitä nyt kyllä ihan karvoineen kaikkineen niele - siis sitä sun juttuas :DD - hertta47
yritit vastaan taistella kaikin voimin ??
*kysyy hyyyyvin vakavana* - tommonen
Marion.T kirjoitti:
Oletko sä ihan varma että se oli nainen?
Jos sä olit sen verran maistissa että et sitä mieheksi huomannut?
Ja jokos olet laskenut rahasi ja katsonut että visa kortti on tallella:DD
Jokos munia kutiaa, ja pieniä ryömiöitä on karvat täynnä?
Mutta jos tuollainen otus kimppuun kävis niin kyllä sitä vähän kannattas pelätä - ainakin mun mielestäni.
Tietysti miehet nyt näköjään sortuu mihin hyvänsä, onhan se näillä palstoilla nähty ennenkin :))
Mutta en sitä nyt kyllä ihan karvoineen kaikkineen niele - siis sitä sun juttuas :DDehkä 13v.
Joten älä yleistä vaikket miehiä arvostakaan. - Marion.T
tommonen kirjoitti:
ehkä 13v.
Joten älä yleistä vaikket miehiä arvostakaan.Mä arvostan kunnon miehiä hyvinkin korkealle.
Mutta provo on provo - pitäiskös tuotakin miestä sun mielestäs arvostaa????
Se on vielä kaiken lisäksi melko varmasti nainen :))
Ja en yleistä ketään - mutta luepa palstaa, niin nyt on meneillään jokin miesten ja naisten välinen provoiluviikko.
Älä nyt hyvä mies ota asioita liian vakavasti :DD - ne kaikki naisetkin
hertta47 kirjoitti:
yritit vastaan taistella kaikin voimin ??
*kysyy hyyyyvin vakavana*jotka "raiskataan" lähdettyään vieraan miehen asunnolla ravintolasta ;D
- hertta47
ne kaikki naisetkin kirjoitti:
jotka "raiskataan" lähdettyään vieraan miehen asunnolla ravintolasta ;D
niinkuin samaan verrattavaa tilannetta ajattelin...
Tosin, onko se sanaton lupaus "antamisesta" jos nainen lähtee miehen asunnolle? Näinkö miehet sen tulkitsevat?
Jos nainen ei sitten olekaan valmis sekstailemaan, niin hänet on "oikeus" ottaa väkisin.????? - mutta en
hertta47 kirjoitti:
niinkuin samaan verrattavaa tilannetta ajattelin...
Tosin, onko se sanaton lupaus "antamisesta" jos nainen lähtee miehen asunnolle? Näinkö miehet sen tulkitsevat?
Jos nainen ei sitten olekaan valmis sekstailemaan, niin hänet on "oikeus" ottaa väkisin.?????yleensä ymmärrä MIKSI nainen lähtee kapakasta yöllä täysin vieraan miehen asunnolle,se on aikamoinen riski,ei vain raiskauksen pelko vaan voi mennä myös henki!
- hertta47
mutta en kirjoitti:
yleensä ymmärrä MIKSI nainen lähtee kapakasta yöllä täysin vieraan miehen asunnolle,se on aikamoinen riski,ei vain raiskauksen pelko vaan voi mennä myös henki!
oikein ymmärrä moista. Olisiko se alkoholin nauttimisesta johtuva tila osasyynä. Useimmiten tietenkään ei taida mitään vaarallista tapahtua, mutta uhkarohkeaahan tuollainen toiminta on.
- kerrot
et oo tainnu ikinä saada.
- Kaino
Oon nii alamaissa,kun se repi minu housutki.
- Marion.T
oliko ihan kalliitkin merkkihousut, vai ostettu Dress- mannin alennusmyynnistä?
Kyllä sun Kaino melkein kannattaa tehdä rikosilmoitus naisen hirvittävästä käyttäytymisestä.
Sä voit saada korvauksia henkisestä kärsimyksestä ja sitten jos tauti yllättää niin siitä voi tulla jonkin verran, ja sitten vielä vaatteiden korjauskulut - vai meneekö housut oikein lunastukseen?
Voimia sulle - koita kestää kuin MIES !!! - heti paikalla
poliisi-ilmoituksen?
Sinulla on tosiaan ollut melkoisen hyvät juhannusjuomat! Minäkin nautin juomaa niin runsaasti, että suorastaan sammuin, mutta en minä kuitenkaan noin mukavaa unta nähnyt.
Voisitko kertoa minulle, mitä juomaa oikein joit, jotta minäkin voisin joskus tulevaisuudessa kokeilla samaa lääkettä. Olisihan se mukavaa nähdä noin villejä unia sammumisen jälkeen.- Kaino
Pari kolme saunakaljaa vaan otin,kun kävin
saunassa ennen lavalle menoa.
- Kaapo
Vaikka tämä aloittaja on vähän lapsellisen
tuntuinen,niin heti Femakoilla on sellainen
asenne,ettei miestä voi raiskata.Henkinen
asennoituminenhan siihen vaikuttaa tunteeko
itsensä raiskatuksi!!HALOO- tuntuu
heitteillejätölle,jos tulee torjutuks.
- Kaino siis
tuntuu kirjoitti:
heitteillejätölle,jos tulee torjutuks.
Vastahakoisesti suostui raiskaukseen koska pelkäsi naisen muuten nostavan syytteen heitteillejätöstä ;D
- Kaino
Kaino siis kirjoitti:
Vastahakoisesti suostui raiskaukseen koska pelkäsi naisen muuten nostavan syytteen heitteillejätöstä ;D
Ei siinä mies pysty mitää,jos naine ottaa siitä
kiini ja vähä pyörittää nii tondis siinä tulee
kenelle vaa,ettei tarvii irviä. - nainen
Kaino kirjoitti:
Ei siinä mies pysty mitää,jos naine ottaa siitä
kiini ja vähä pyörittää nii tondis siinä tulee
kenelle vaa,ettei tarvii irviä.painija koska niin piti sinua väkisin otteessa ;D
- vaan
nainen kirjoitti:
painija koska niin piti sinua väkisin otteessa ;D
panija. Kyllähän Kaino kerto
- Kaino
vaan kirjoitti:
panija. Kyllähän Kaino kerto
Kiitos tuesta.
- Kaino
Naurattaa ku se otti minuu käsikynkästä kiini
sielä lavalla ja lähti töytyyttämään minuu
sitä jyrkkää mäkee alas,sekun oli mahottoman
pitkäsäärinen ja nopeejalkane naine,mulla jalat
ei ottanu maahan ku sillo tällö.- Pirre*
ihan ehta idän ihme...:), ryöstikö, rahastiko..jne..
- Kaino
Pirre* kirjoitti:
ihan ehta idän ihme...:), ryöstikö, rahastiko..jne..
Se oli iha seksihurja vaa
- Pirre*
Kaino kirjoitti:
Se oli iha seksihurja vaa
nähnä...
- Kun niin
PITKÄJALKAINEN ;D
- silleen
että "miehen jalkojen tulee olla tarpeeksi pitkät ulottuakseen maahan asti".
- taikanainen
jopas on Kainolla ollut juhannus :))
Nyt täytyy kyllä sanoa, että tuo hervoton tyylisi kertoilla tätä tarinaa eteenpäinkin on kertakaikkisen hulvaton. Jotenkin uskallan ajatella että sinullakin on hauskaa siellä kirjoittaessasi...tai jos oletkin järkyttynyt mokomasta tapahtumasta, niin alat hyvää kyytiä toipumaan ennallesi.....
Provoksi todella hyväntuulinen juttu :) - Kaino
Loppuha se rumpa sitte viimen.Minuu
jotenki iletti sen naisen elämöinti ja puinkin
vaatteet pääle melko noppeesti ja meinasin
hipsiä pois siitä tapahtumapaikalta,mutta se
huomas ja kiskas takasi viereesä ja alko
meuhkaamaan ja noitumaan,se kiros ja repi
minun teryleeneistä,taskun kerrallaan irti ja
noitu ku rantapiru.Pervo se oli,mitä se niillä
tyhjillä taskuilla.Sillo minä suutuin ja sain
riuhottua ihteni irti sen seksihurjan kynsistä,
ja huusin vielä perään,jotta toisille se ei mikää
riitä,taijat olla semmonen nynhvo,tiijä sitten
ymmärskö se,mutta rupes kuitenkin
änkeytymään siitä ylös.Minä en jääny
oottelemaan.Mehtien kautta piti kiertää
kottiin,nii pahasti se repi ne, melko uuvet
teryleenihousut.
Se tais käyttää minua seksiopjektina.Mutta
kyllä minä tämän kestän ku mies.Kiitos
vaa kaikille henkisestä tuesta.- nyhvo
on, ulkomaan elävät. :))
- JUKI
Ilotytölle
- Söpöstiina
JUKI kirjoitti:
Ilotytölle
...Kaino oharia... Kait se likka tahtoi lisää kun Kainon perään haukkui, joskut naiset on vähän vaativaisia... Ja huom, se Kainon karisma...
- TaikaröNsy
Söpöstiina kirjoitti:
...Kaino oharia... Kait se likka tahtoi lisää kun Kainon perään haukkui, joskut naiset on vähän vaativaisia... Ja huom, se Kainon karisma...
..jos olisin ollut sinuna,sen naisen olisin kotiini vienyt,ties miten hyvät sopatkin osais keittää,kun kaikki muukin oli niin kuumaa ja hurjaa..ainakin samovaarissa teetä....ja ihanaa kesää olisitte viettänyt,taidat olla aika mammanpoika..;)))ryhdistäydy!
- Kaino
Naapurin Topi kävi tuosa aamutuimaan pistäytymässä,yritin kauttarantain vähä kysellä
siitä hienosta naisesta ja yritin selvittää topilleniitä illan tapahtumii.Eihä siitä mitää tullu topioli vielä nii juhannusmaistissa,ei se ku nauraarätkätti,silläkun oli sitä itetehtyy voimajuomaamullekii tarjotteli,en ottanu,tulee vielä minustaki tuommone tyhjän nauraja,enne oli
nii tosiottone ja vakaa mies.Topi oli menossa
kylän kuppilaan,minäki meen kuha selviin näistä aamun töistä.Sielä on varmaan muita,
vähä selvempipäisii kylän poikii,ku mitä Topi- Kaino
Mitenhä ne meiän luonteet kävis yksiin,ku minä
oon vähä itepäinen ja aika karski mies ja tää
hieno nainen on varmaa jostai kaupunki paikasta
kotosin ja tuntu aika vilkkaalta ihmiseltä??
- täältä puskasta
Villi juttu, tais Kaino ehtii ihailleen sitä tässä taannoin poistettua Bellaa!
pienintäkään tuilua,oliko kostea yö?Meillä ainakin näyttäisi,että märkää on ollut.
Olen joskus myös himoinnut Bella 8-tonnista.
nim.entinen Flipperisti seitensataa.
Siis,kai veneestä on kyse tuossa ihailussa?- täällä puskassa
emw34 kirjoitti:
pienintäkään tuilua,oliko kostea yö?Meillä ainakin näyttäisi,että märkää on ollut.
Olen joskus myös himoinnut Bella 8-tonnista.
nim.entinen Flipperisti seitensataa.
Siis,kai veneestä on kyse tuossa ihailussa?on nytkin, ja sateista. Että veneestäkö kyse? Tietenkin!
- Kaino
emw34 kirjoitti:
pienintäkään tuilua,oliko kostea yö?Meillä ainakin näyttäisi,että märkää on ollut.
Olen joskus myös himoinnut Bella 8-tonnista.
nim.entinen Flipperisti seitensataa.
Siis,kai veneestä on kyse tuossa ihailussa?En kyllä ymmärtäny sinu vastauksesta yhtään.
Ajattelin vaa,jos ois saanu täältä apua,miten
ne meiän luonteet kävis yksiin,jos ajattelis
jotta yhteen,kun se nainen tuntuu niin kivalta,
näin jälkikäteen,minen oo koskaan pottuillu
kellekään jos sitä tarkotit. Kaino kirjoitti:
En kyllä ymmärtäny sinu vastauksesta yhtään.
Ajattelin vaa,jos ois saanu täältä apua,miten
ne meiän luonteet kävis yksiin,jos ajattelis
jotta yhteen,kun se nainen tuntuu niin kivalta,
näin jälkikäteen,minen oo koskaan pottuillu
kellekään jos sitä tarkotit.ollut sinulle kaino,vaan jos paremmin katsot,niin kyselin Heh heh.ltä,millainen ilma hänen olinsijoillaan oli.
Luonteiden yhteensopivuudesta voisin noin yleisellä tasolla sanoa mielipiteenäni ja osin kokemuksenkin piipittävällä rintani äänellä,että
kyllä käytännössä vähimmällä selviää,kun vain naista sokeasti tottelee.
Miesporukassahan sitä sitten kertoillaan sillei soveltaen malliin,"kyllä akka sai muuten äsken semmoista kyytiä,että tietää mistä kukko kusoo jne.
Muuta en osaa sanoo,mutta "kova"jussinmuisto on sinulla kerrottavaksi vielä vanhaikodissakin,jos se vähän niinkö positiivisena asiana olis koettelemuksessasi.
ps.Toivottavasti muuta posisitiivistä ei ainakaan jäljempänä ilmaannu,mutta ei varmaankaan.
Harmi kun se Topikin oli vielä niin nesteessä,että sinun täytyy sinne Esson baariin mennä setviin asian oikea tola.- täältä puskasta
Kaino kirjoitti:
En kyllä ymmärtäny sinu vastauksesta yhtään.
Ajattelin vaa,jos ois saanu täältä apua,miten
ne meiän luonteet kävis yksiin,jos ajattelis
jotta yhteen,kun se nainen tuntuu niin kivalta,
näin jälkikäteen,minen oo koskaan pottuillu
kellekään jos sitä tarkotit.että nytkö hän sitten tuntuukin kivalta? Eikäs muuten asuinpaikka ihmistä sen pahemmaksi tai paremmaksi tee, perusluonne on kuitenkin mikä on. Ota siitä selvää, siis siitä hänen luonteestaan, jos kerta mietityttää, sitten tiiät!
- Kaino
Isävainaan eläessä vähä tinkasin nämä syntymäaika
ja semmoset asiat.Isä sano vähä humorilla jotta,
sinut on kaino syksyllä pimmeimpään ja rapasimpaan aikaan alkuunpantu ja äitis puotti
vielä synnytyksen jälkeen saunassa lattialle
mutta pahimman virheen tekivät neuvolassa,iha
takuuvarmasti se kätilö rokotti rammarin neulalla
yrittäsit ees tehä töitä.Syntymäajaks merkittiin
2 päivä heinäkuuta,oiskoon tästä apua jos joku
tietäs horoskoopeista?? En minä sinne kuppilaan,
enneku sais näitä taustoja vähä selväks.- täältä puskasta
että ravun huumorin sanotaan yleensä olevan semmoista viihdemaailman komiikkaa parhaasta päästä, koska se perustuu osuviin huomioihin ihmisluonnosta.
- Kaino
on lähteny,vaikka isäkii kyllä sanojotta jos
talossa on vieraista vaivaa nii kuhtukaa Kaino
niile puhumaan,ei joo puolen tunnin päästä
yhtään sorkkaa näkyvissä,vaikka mukaviahan minä
niile aina puhuin,ei ollu isältä iha kivasti
sanottu.Tulkaa naiset takasi!- Vilihelmiina
mie noista horoskooppiloista vuan oisin virkanna jotta kun sinnoot se rapu, niin ota eukokses skorppari tai kalat, ne on molemmat vesimmeissii, ymmärävät sinnuu parraiten, jos et löyvä niitä niin maaimmeisekkin menettellee hätätilassa, elikkäs neitsyt,kauris taikka härkä.
Epppäilen vahavasti jotta tuo siun juhannushellus on ollunna tulimerkkiä, ku nuin kiivaana kävi.Minkäs sie vesimmeinen sille mahot, kiehummaahan se siut sai.
jos tarvihet vielä appuu näissä horoskoopperiasioissa nii löyttyy se rekattui nikki. Suap kyssyy vappaasti. :))
terv taikanainen - Kaino
Vilihelmiina kirjoitti:
mie noista horoskooppiloista vuan oisin virkanna jotta kun sinnoot se rapu, niin ota eukokses skorppari tai kalat, ne on molemmat vesimmeissii, ymmärävät sinnuu parraiten, jos et löyvä niitä niin maaimmeisekkin menettellee hätätilassa, elikkäs neitsyt,kauris taikka härkä.
Epppäilen vahavasti jotta tuo siun juhannushellus on ollunna tulimerkkiä, ku nuin kiivaana kävi.Minkäs sie vesimmeinen sille mahot, kiehummaahan se siut sai.
jos tarvihet vielä appuu näissä horoskoopperiasioissa nii löyttyy se rekattui nikki. Suap kyssyy vappaasti. :))
terv taikanainenSano vaa kainoks ja kiva ku vastasit,minulla semmosta,ku se hieno naine siinä agtiivin,tiijät
mitä tarkotan,aikana jotai Lejo tai Leion huohotti,nii oiskoo siinä jotai vinkkii,meinaa
onko jotai semmosii merkkijä lähelläkää?? - Vilihelmiina
Kaino kirjoitti:
Sano vaa kainoks ja kiva ku vastasit,minulla semmosta,ku se hieno naine siinä agtiivin,tiijät
mitä tarkotan,aikana jotai Lejo tai Leion huohotti,nii oiskoo siinä jotai vinkkii,meinaa
onko jotai semmosii merkkijä lähelläkää??hieno naine...jottoiskoon tuo leijonaa huuvellu. Jos soli leijona niin sillon tuon käytäksenni ymmärttää. Ne on tulisia leijonat ja tykkäävvät häärätä semmottiis agtiivia.
Vuan rapu kun oot, niin saattas olla pikkusen sovittelemista jotta yhtteistä leippää sopisitta haukkaammaan. Mutta osotsie Kaino, ei ne nää horpskoopit kaikkee tiijä, kylä se on immeinen ite joka ratkassoo mimmonen se on.Jos nyt oot menossa sinne savottahommiin niin toivotan sulle oikkein hyvvää jatkkoo ja piipaha joskus meitä ilahuttamassa nuilla juttuillas.
terv taikanainen
- Kaino
Kävin kylän kuppilassa.Sielä tapahtu merkillisiä
asioita,mutta kun tässä kävi niiku nuorempana,
tupa tyhjeni alle puolen tunnin,nii en kehtaa
kertoo enempää,lähen tästä naapurin isännän
kanssa savotahommiin,jääkää hyvästi en minä
tarkotuksella,minä oon vaa tämmönen.
hyvää jatkoa t.KainoKaino tavatessasi Vienolle myös kesä tai vaikkapa syysterveiset samontein.
Etsihän hyvä savottapalsta,ja toivotaan hyviä tuulia sinne.
Kaino ja naapurin isäntä ovat ajan hermolla,puuta taas tarvitaan,kun työsulku/lakko on viittävaille ohi.- TULE TAKAISIN
Kaino! Älä jätä hyvästejä.Tässähän ihan alkoi piristyä kun luin sun juttujas.Käy välillä netissä kun savotta hommista joudat.
- ......................
TULE TAKAISIN kirjoitti:
Kaino! Älä jätä hyvästejä.Tässähän ihan alkoi piristyä kun luin sun juttujas.Käy välillä netissä kun savotta hommista joudat.
------------------
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 393695
- 991748
- 1361625
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa531610- 971371
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo301276MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil2971176- 571135
Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1271031Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa2711011