Jouduin luopumaan rakkaasta kissastani sen vakavan sairauden vuoksi. Nyt surettaa ja ahdistaa, muutama viikko kissan poismenosta ..etenkin aamuisin on vaikeaa... Kissan sairastelu vei rahaa ja voimia mutta silti tiedän että suruun auttaisi uuden lemmikin suunnittelu ja hankinta kotiin...milloin olette olleet uuteen lemmikkiin valmiita.. ?
Kissani kuoli ja on kova ikävä, suru - uusi lemmikki?
2
186
Vastaukset
- Anonyymi
Olen ennakoinut vanhojen koirien kohdalla ja hankkinut pennun, joka on ollut sitten vanhan koiran kanssa yhtä aikaa pari kolme vuotta, kasvaen siten kunnon koiraksi. Itse ottaisin uuden eläimen mahdollisimman pian.
- Anonyymi
Mullä oli tilanne, että tiesin lemmikin sairastelusta, että kohta siitä luovuttava.
Aloin jo silloin miettiä seuraavia vaihtoehtoja, ja varasin pennun parisen viikkoa edellisen lemmikin kuolemasta. Helpompi niin, kuin kärvistellä ja surra pidempään. Eri jos päättää, ettei enää ota ollenkaan.
Minä oon aatellu, et voin joskus ottaa vaikka kpdinvaihtajankin. On hyvä antaa koti aikuiselle kodintarvitsijalle, kun pennut saa kodin helpommin.
Minulla on ennenkin ollut kodinvaihtajia, ja olleet mahtavia lemmikkejä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait803422Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso41384Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani41181- 261106
Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68820Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es45798Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60754Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä45749Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t29713Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4697