2. ICSI edessä...

Hei,

Ajattelin ihan vaan kirjoittaa, jos löytyisi joku kohtalotoveri. Vauvantekoyritysten histariasta sen verran että yritysta on ollut nyt jo n. 3 vuotta. On tehty (liian) monta inseminaatiota, joista yksi (taisi olla nr. 3) johti raskauteen viime vuoden maaliskuussa. Se raskaus meni kuitenkin meni kesken rv. 7. Ajateltiin että kun IUI yhden kerran "toimi", toimii varmaan uudestaankin mutta ei, uutta raskautta ei saatu alkuun ei sitten millään. Tämän vuoden alusta uusi gynegologi totesi minulla yllättäen PCOn (kierto on aina ollut tosi säännöllinen, ja käsittääkseni ovuloinkin mutta ultrassa PCO näkyi selvästi), ja olenkin syönyt metrormiinia koko tämän vuoden. Minulla on n. 8-10 kg ylipainoa, en tiedä olisiko tämä lääkitys ollut syynä, mutta paino on ainakin tippunut n. 5 kg ilman laihdutuskuureja.

Maalis-huhtikuun vaihteessa tehtiin ensimmäinen ICSI. Solut kyllä hedelmöittyivät ja jakaantuivatkin mutta hitaanlaisesti. Ja vaikka oli kaikki raskauden oireet: lopputulema oli että ei onnistunut. Sen jälkeen olen ollut tauolla ihan henkisen tasapainon kannalta yrittäen keskittya omaan hyvinvointiin, vapaa-aikaan, töihin, ja tavalliseen arkeen, ja siinä sivussa metformiiniannostusta lisättiin. Eilen kävin taas tarkastuksessa ja kaikki näytti hyvältä (ultrassa ei merkkiäkään PCOsta), ja niinpä aloitin uudestaan valmistautumisen eli pistokset seuraavaan ICSIiin. On aika sekava olo, pelottaa, huolettaa, etenkin se että miten sitä kestäisi taas uuden pettymyksen ja sitten toisaalta toivo elää kuitenkin. Yritän olla ajattelematta koko asiaa, mutta ainahan se putkahtaa mieleen.

Olisi kiva, jos joku joka on samassa tilanteessa kirjoittaisi, niin että voisimme vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia.
2560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meillä yritystä takana kolmisen vuotta. Hoidoissa on käyty 1,5 vuotta. Aloitettiin ensin inseminaatioilla yht. 4x, sit kokeiltiin IVF:ää kerran, jolloin poimittiin 8 hyvännäköistä solua. Tuolloin yksikään ei hedelmöittynyt vaikka miehen sperma normaalia. Lääkäri selitti asiaa että munasolu "hylkii" siittiöitä tai sitten päinvastoin siittiöt munasolua. Eli solut eivät vaan tule juttuun keskenään jostain syystä. Siihen hoidoksi suositteli ICSI:ä. Eka hoidossa "loppupeleihin" selvisi 3 alkiota joista 2 siirrettiin ja yksi laitettiin pakkaseen. Molemmat siirrot epäonnistuivat. No onneksi tuli kesä väliin niin tässä on saanut huilia koko ajatukselle. Nyt uusi yritys, siis 3s punktio jo tälle vuodelle. En tykkää koko toimenpiteestä yhtään.. epämukavaa väsymys jälkisärky ym. Tiedätte varmaan!? Ja tietysti se tunteiden kirjo joka väistämättä tulee joka yrityksellä. Vaihtelee itkusta nauruun ja epätoivosta toivoon.
No, vielä jaksaa.. mennään aina yksi hoito kerrallaan. Mites teillä on mennyt? Joko on tärpännyt? Voimia kaikille!

Äänestä
  • Huh; Tänä aamuna raskaustestitulos näytti kahta viivaa! Voiko tämä olla tottakaan!? Niin monta vuotta takana.. ihmeiden aika ei ole ohitse!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Elena kirjoitti:

Hei,

Ajattelin ihan vaan kirjoittaa, jos löytyisi joku kohtalotoveri. Vauvantekoyritysten histariasta sen verran että yritysta on ollut nyt jo n. 3 vuotta. On tehty (liian) monta inseminaatiota, joista yksi (taisi olla nr. 3) johti raskauteen viime vuoden maaliskuussa. Se raskaus meni kuitenkin meni kesken rv. 7. Ajateltiin että kun IUI yhden kerran "toimi", toimii varmaan uudestaankin mutta ei, uutta raskautta ei saatu alkuun ei sitten millään. Tämän vuoden alusta uusi gynegologi totesi minulla yllättäen PCOn (kierto on aina ollut tosi säännöllinen, ja käsittääkseni ovuloinkin mutta ultrassa PCO näkyi selvästi), ja olenkin syönyt metrormiinia koko tämän vuoden. Minulla on n. 8-10 kg ylipainoa, en tiedä olisiko tämä lääkitys ollut syynä, mutta paino on ainakin tippunut n. 5 kg ilman laihdutuskuureja.

Maalis-huhtikuun vaihteessa tehtiin ensimmäinen ICSI. Solut kyllä hedelmöittyivät ja jakaantuivatkin mutta hitaanlaisesti. Ja vaikka oli kaikki raskauden oireet: lopputulema oli että ei onnistunut. Sen jälkeen olen ollut tauolla ihan henkisen tasapainon kannalta yrittäen keskittya omaan hyvinvointiin, vapaa-aikaan, töihin, ja tavalliseen arkeen, ja siinä sivussa metformiiniannostusta lisättiin. Eilen kävin taas tarkastuksessa ja kaikki näytti hyvältä (ultrassa ei merkkiäkään PCOsta), ja niinpä aloitin uudestaan valmistautumisen eli pistokset seuraavaan ICSIiin. On aika sekava olo, pelottaa, huolettaa, etenkin se että miten sitä kestäisi taas uuden pettymyksen ja sitten toisaalta toivo elää kuitenkin. Yritän olla ajattelematta koko asiaa, mutta ainahan se putkahtaa mieleen.

Olisi kiva, jos joku joka on samassa tilanteessa kirjoittaisi, niin että voisimme vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu