Pettäjän geeni (osa 2)

On yö. Hotellin ilmastoinnin ääni kuuluu. Ulkoa kiihdyttävän auton vaimea hurahdus.

On jo myöhä. Kovin myöhä. Lähtisimme aulasta viiden tunnin päästä. En ole nukkunut.

Minulla on hirveä olo. Kaduttaa. Nukkuminen on mahdotonta.

Hän pani minulle viestin klo 23. Luin sen ilmoitusnäytöltä. Olisi halunnut jutella. Kysyi, saisiko tulla huoneeseeni.

Mietin, mitä on tapahtunut. Uskottomuus, minulle. Vain kaksi kuukautta kihlajaisten jälkeen. Ja kun olin luvannut itselleni, että minulle se ei koskaan tapahtuisi. Niin kuin oli tapahtunut äidille.

Mietin mikä oli tähän johtanut. Miksi nousin seisomaan siellä kopissa? Miksi menin hänen eteensä? Entäs tuo mekko?

Mutta ei, ei se ollut enää se mitä tapahtui hississä. Olihan kaikki oli alkanut jo aiemmin. Ehkä siellä, koneessa, intensiivinen juttelu koko matkan ajan. Hänen minulle antama kahvikuppi. Silmiemme kohtaavat katseet. Hymyilevät silmät, veitikkamaiset. Kätemme lähellä toisiaan. Jotenkin kaikki olisi kuitenkin tähän päätynyt.

Tuli yhteinen illallinen, muista erillään, salainen. Juttelu, hymyt, hiljaiset hetket ja taas nuo silmät. Hänen halaamisensa ennen eroamista, pitkittymään pyrkivä.

Menen WC:hen. Käyn pissillä. Jään katsomaan itseäni peilistä.

Sirot olkapäät, kapea kaula, pienet korvat. Kiinteät pienet rinnat kohoavat silkkisen yöpaidan alla. Kangas painautuu tiiviisti vasten rinnan kaarta, jäykistyneet nännit selvästi erottuvina.

Kohotan käteni rinnoilleni. Nämä kädet, pienet, ohuet. Ranteet ja sirot sormet, kuin nukella. Hänen kätensä vahvat, suonikkaat, halukkaat.

Siroimmat naiset pystyvät ottamaan suurimmat kalut. Mikähän siinäkin on? Jokin luonnonoikku vaiko luonnon suunnitelma? Ehkä pyrkimys keskiarvoon, jälkeläisissä.

Tuntuu että olisin kuin kipeä, kuin kuumeessa. Häpy tuntuu hellältä ja turvonneelta. Panen suihkun valumaan. Riisuudun ja istun lattialla lämpimänä valuvan veden alle. Laitan kuumemmalle.

Otan suihkun ja suihkuttelen jalkoväliin. Olisipa dildo, suuri. Tyydytän itseni kädellä. Saan rajun orgasmin. Kuivaan itseni ja raahaudun sänkyyn. Nukahdan houreiseen uneen.

Seuraavana päivänä hän näytti väsyneeltä ja alkuloiselta. Silmät olivat vetistävät. Hän yritti tavoittaa katsettani, mutta en antautunut sille. Kukkahattutäti seurasi meitä koko päivän. Näin hänen miettivän, voisiko se olla mahdollista. Kyllä se kuule oli. Se tapahtui siinä. Teidän ollessa alhaalla, silmienne edessä. Kyllä. Olin mennyt vasta kihloihin.

Seuraavana yönä tuli taas viesti. Mies sanoi rakastavansa minua ja että olisi valmis uhraamaan kaiken vuokseni. En avannut viestiä.

Vapisutti. Olisin halunnut hänen syliinsä. Tuntea hänen vahvan selkänsä ja lantionsa levitettyjen jalkojeni välissä. Niin, että en saisi häntä siitä pois, vaikka kuinka koettaisin työntää häntä. Hän vain voisi tehdä sen. Nytkyttelisi lantiotaan päälläni vahvasti ja hellästi, ottamatta sitä kertaakaan pois. Vastusteluistani huolimatta hän liikkuisi sisälläni, tutkisi jokaisen sopen. Hän sitoisi käteni suuriin lämpimiin pihteihinsä, hamuaisi häpeämättömästi kauniilla huulillaan rintojani ja kaulaani. Pakottaisi minut antautumaan suudelmaan, keskeyttämättä naintia hetkeksikään.

Otan puhelimen. Katson lukitusnäytöllä olevaa viestiä. Ei helvetti. Painan viestiä ja kasvojen tunnistus aktivoituu.