Tekaisimpa autollani juhannusmatkan Balkanille. Menomatka sujui mukavasti tuttuja reittejä Sloveniaan jossa Izolan pikkukaupungissa oli mukava viettää muutama päivä rantaelämää (ilma 30 C, vesi 20, aurinkoa pilvettömältä taivaalta, hyvä vaihtoehto jollekin Bulgarian/Turkin/Kreikan suomalaiskohteille). Sloveniasta itä-Serbiaan sukulaisiin. Lähtöpäivänä Suomeen huomasin kartan puuttuvan, uutta en periaatteessa halunnut ostaa koska sittenhän muistaa ensi kerralla paremmin. Suunnitelma oli hyvin yksinkertainen eli suunnata pohjoiseen muistikuvien ja auringon avulla, eihän Puolan kokoista maata voi missata ja sitten häämöttääkin jo Tallinna.
Liikkeelle yöllä ensin Serbiasta Romaniaan. Pieni hidaste tullissa koska tupakoita oli muutama kartonki ylimääräisiä. Ymmärsivät kuitenkin matkan olevan pitkä ja sain pitää kartongit. Vanhasta muistista reitti Timisoaran ja Oradean kautta Unkariin meni ilman ongelmia. Debrecenissäkin valitsin oikean tien mutta tietyöt 100 km:n matkalla lisäsivät matka-aikaa pari tuntia.
Puolilta päivin olinkin jo Slovakiassa ja sitten alkoivat ongelmat - aurinko meni pilveen. Pyörin Presovissa ympyrää, menetin suuntavaiston ja erehdyin kysymään paikallisilta neuvoa. Alkuperäinen tarkoitukseni oli painaa Puolaan Ukrainan/Valko-Venäjän rajaa viistäen siten että pääsisin Lublinin ja Bialystokin kautta suoraan itäistä reittiä Liettuan rajalle. Kuitenkin löysin itseni Tatravuoristosta Zakopanesta. Sinänsä uutta seutua minulle, miellyttäviä pieniä alppikyliä, avohakkuut matkailualueilla hieman häiritsivät maisemallisuutta. Sieltä ei päässyt kuin Krakovaan josta sai tehdä tunnin töitä päästäkseni Varsovaan johtavalle läntiselle reitille. Inhoan ajoa metropoleissa mutta nyt oli pakko: 120 km/h lasissa kaupungin läpi ja onnekkaasti via Baltikalle - käännöksiä ja vauhtia oli sen verran ettei siinä karttoja olisi ehtinyt tutkailemaankaan.
Matkanteko ja jatkuvat tietyöt alkoi jo kyllästyttämään ja niinpä yhden puolalaiskuskin kanssa aloimme harrastamaan lievää extream autoilua. Tietyö sulki aina yhden kaistan ja liikennettä ohjailtiin valoilla vuorosuuntiinsa, valvojia ei ollut kun yö oli taas tullut. Ohitimme valoissa aina jonon päin punaisia; jos vastaan tuli pikkuautoja niin ohituspaikka löytyi yleensä vaivattomasti, jos vastaan tuli kuormuri niin koukkasimme keilojen välistä kunnostettavalle osuudelle. Pujottelu piti hyvin hereillä, lisähupina nopeusrajoitusten ylittäminen 100 km/h jota Suomessa en juuri koskaan uskaltaisi tehdä.
Augustovissa päätin taas oikaista suoraan rajalle ja ylitys menikin joutuisasti parissa minuutissa. Tie oli outo ja Aletynissa valitsin hyvältä näyttävän ulosmenotien ajattelin sen kuitenkin jonnekin johtavan. Kyllä, tie loppui keskelle metsää. Ei kun takaisin ja seuraava vaihtoehto ja lopulta pikkuteitä Kaunasiin. Ensi kerralla muistankin jatkaa Puolan puolella Suwalkiin jotta pääsen suoraan via Baltikalle.
Joka tapauksessa Kaunasin ja Riikan väli oli hyvin rentouttava: suoraa, leveää, vähäliikenteistä baanaa - ei puskia joten poliisit erotti parin kilsan päästä. Eli kaiken kaikkiaan paljon Saksaa parempi mahdollisuus kokeilla ovatko hevosvoimat pirssissä vielä tallella, olisipa ollut Vette tai joku muu menopeli sillä oman dieselini 200 tuntui sellaisella tiellä vielä turhan maltilliselta.
Viimeinen eksyminen tapahtui jälleen Tallinnassa ja kiersin Lasnamäen kautta satamaan. Laivaan ehdin kuitenkin alkuperäisen aikatauluni mukaisesti.
Summa summarum ilman karttaa Euroopan halki tarjoaa uuden laista kokemusta. Itse tutustuin Tatravuoristoon (mukavat maisemat, kylät, pikku raja-asema ...), Krakovan kiertämiseen (paluu epätodennäköinen) ja Varsovan läpiajoon (vältön kaikin voimin kartalla tai ilman). Paluumatkaan (2300 km) Tallinnaan kului aikaa 36 tuntia, kahden tankkauksen lisäksi pidin kaksi 15 minuutin taukoa (Slovakiassa kahvi maksoi 10 senttiä ja Puolassa hampurilainen noin 20 senttiä eli halpaa lystiä), Helsingin satamassa puhallutukset (vain pientä värinää, lukemat alle 0.1) ja sitten Hesasta muutama tunti kotiin. Se oli siinä.
Liikkeelle yöllä ensin Serbiasta Romaniaan. Pieni hidaste tullissa koska tupakoita oli muutama kartonki ylimääräisiä. Ymmärsivät kuitenkin matkan olevan pitkä ja sain pitää kartongit. Vanhasta muistista reitti Timisoaran ja Oradean kautta Unkariin meni ilman ongelmia. Debrecenissäkin valitsin oikean tien mutta tietyöt 100 km:n matkalla lisäsivät matka-aikaa pari tuntia.
Puolilta päivin olinkin jo Slovakiassa ja sitten alkoivat ongelmat - aurinko meni pilveen. Pyörin Presovissa ympyrää, menetin suuntavaiston ja erehdyin kysymään paikallisilta neuvoa. Alkuperäinen tarkoitukseni oli painaa Puolaan Ukrainan/Valko-Venäjän rajaa viistäen siten että pääsisin Lublinin ja Bialystokin kautta suoraan itäistä reittiä Liettuan rajalle. Kuitenkin löysin itseni Tatravuoristosta Zakopanesta. Sinänsä uutta seutua minulle, miellyttäviä pieniä alppikyliä, avohakkuut matkailualueilla hieman häiritsivät maisemallisuutta. Sieltä ei päässyt kuin Krakovaan josta sai tehdä tunnin töitä päästäkseni Varsovaan johtavalle läntiselle reitille. Inhoan ajoa metropoleissa mutta nyt oli pakko: 120 km/h lasissa kaupungin läpi ja onnekkaasti via Baltikalle - käännöksiä ja vauhtia oli sen verran ettei siinä karttoja olisi ehtinyt tutkailemaankaan.
Matkanteko ja jatkuvat tietyöt alkoi jo kyllästyttämään ja niinpä yhden puolalaiskuskin kanssa aloimme harrastamaan lievää extream autoilua. Tietyö sulki aina yhden kaistan ja liikennettä ohjailtiin valoilla vuorosuuntiinsa, valvojia ei ollut kun yö oli taas tullut. Ohitimme valoissa aina jonon päin punaisia; jos vastaan tuli pikkuautoja niin ohituspaikka löytyi yleensä vaivattomasti, jos vastaan tuli kuormuri niin koukkasimme keilojen välistä kunnostettavalle osuudelle. Pujottelu piti hyvin hereillä, lisähupina nopeusrajoitusten ylittäminen 100 km/h jota Suomessa en juuri koskaan uskaltaisi tehdä.
Augustovissa päätin taas oikaista suoraan rajalle ja ylitys menikin joutuisasti parissa minuutissa. Tie oli outo ja Aletynissa valitsin hyvältä näyttävän ulosmenotien ajattelin sen kuitenkin jonnekin johtavan. Kyllä, tie loppui keskelle metsää. Ei kun takaisin ja seuraava vaihtoehto ja lopulta pikkuteitä Kaunasiin. Ensi kerralla muistankin jatkaa Puolan puolella Suwalkiin jotta pääsen suoraan via Baltikalle.
Joka tapauksessa Kaunasin ja Riikan väli oli hyvin rentouttava: suoraa, leveää, vähäliikenteistä baanaa - ei puskia joten poliisit erotti parin kilsan päästä. Eli kaiken kaikkiaan paljon Saksaa parempi mahdollisuus kokeilla ovatko hevosvoimat pirssissä vielä tallella, olisipa ollut Vette tai joku muu menopeli sillä oman dieselini 200 tuntui sellaisella tiellä vielä turhan maltilliselta.
Viimeinen eksyminen tapahtui jälleen Tallinnassa ja kiersin Lasnamäen kautta satamaan. Laivaan ehdin kuitenkin alkuperäisen aikatauluni mukaisesti.
Summa summarum ilman karttaa Euroopan halki tarjoaa uuden laista kokemusta. Itse tutustuin Tatravuoristoon (mukavat maisemat, kylät, pikku raja-asema ...), Krakovan kiertämiseen (paluu epätodennäköinen) ja Varsovan läpiajoon (vältön kaikin voimin kartalla tai ilman). Paluumatkaan (2300 km) Tallinnaan kului aikaa 36 tuntia, kahden tankkauksen lisäksi pidin kaksi 15 minuutin taukoa (Slovakiassa kahvi maksoi 10 senttiä ja Puolassa hampurilainen noin 20 senttiä eli halpaa lystiä), Helsingin satamassa puhallutukset (vain pientä värinää, lukemat alle 0.1) ja sitten Hesasta muutama tunti kotiin. Se oli siinä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.