Penis näkyvissä

Minulla on 7 kk vanha poikakissa, madotettu, rokotettu, eilen kastroitu ja kaikin puolin terveen ja hyväkuntoisen kissan oloinen.(Sisäkissa, ei naisia nähnytkään sitten pentuaikojen)

Kissa tuli meille 12-viikkoisena, ja sillä on alusta lähtien ollut aina sylissä ollessa tai muuten silitettäessä penis näkyvissä. Kysyin eläinlääkäriltä eilen, hän ei ollut koskaan kuullut kissasta joka pitäisi "sitä" pääsääntöisesti näkyvillä. Kissa pystyy vetämään sen sisään, mutta näyttää mielummin pitävän esillä.

Onko kellään kokemusta vastaavasta ?

Ei sillä että se minua niin kauheasti haittaisi, mutta kyseinen elin on kissoilla kai tarkoitettu olemaan suojassa elismistön sisällä, paitsi käytettäessä. Minulla on ollut aiemmin neljä eri uroskissaa, niitten peniksiä en nähnyt koskaan.

Kiitos vastauksista, jos jollain kokemusta.

PS.Kastraatio eilen ei näytä ainakaan vielä poistaneen tapaa.
611505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

En nyt sinänsä osaa auttaa asiassa tai sanoa mitään selittävää, mutta ajattelin sen kuitenkin kertoa, että serkullani on kissa, joka käyttäytyy samalla tavalla.
Kissa on ihan pienestä asti pitänyt sitä esillä, leikkauksen jälkeen se vähentyi, mutta ei loppunut. En todellakaan tiedä mistä johtuu.

Äänestä
  • Lohduttaa se kuitenkin kuulla, että muitakin samanlaisia on. Ihmettelin vähän kun ei eläinlääkäri tiennyt vastaavasta, että onko tää ihan epänormaalia, mutta kun kissa on onnellisen oloinen niin kai siihen on vaan totuttava.

    Äänestä

Myös meidän pojalla (7kk, tänään menossa leikkaukseen:) on myös tälläinen tapa, tosin ei noin runsaissa mitoissa. Se ei kauheasti viihdy sylissä, mutta ilmoittaa lattialla kelliessään, että nyt sopii tulla rapsuttelemaan ja silittelemään, ja monesti silloin tuo "pieni punainen" pilkistää esiin ja herra sen sitten nuolee puhtaaksi. Se myös toisinaan "masturboi" -pumppaa etutassuillaan, kehrää kuuluvasti ja nytkäyttelee takapäätään. Jossain vaiheessa sillä oli tapana tulla harrastamaan tätä öisin tyynylleni, vatkasi kyljellään maaten hiuksiani ja jännitti takapäätään. Tämän toiminnan yhteydessä penis tulee myös ulos ja sitten sitä pitää nuolla kovasti.

Ilmeisesti kissasta tuntuu hyvältä, eikä se liiemmin erottele seksuaalisia tuntemuksiaan muista miellyttävistä tuntemuksista. Taitaa olla aika spontaani reaktio tuo kissan erektio, kissa vaan ei välttämättä miellä sitä edes seksuaaliseksi.

Äänestä

kissa hexxical essense on vaikea peli mutta haulvaisin pillua nyt heti

Äänestä

tuu pelaa

Äänestä

Meillä kissa kyllä pitää vain penistä pestessään mutta en tiedä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tex kirjoitti:

Minulla on 7 kk vanha poikakissa, madotettu, rokotettu, eilen kastroitu ja kaikin puolin terveen ja hyväkuntoisen kissan oloinen.(Sisäkissa, ei naisia nähnytkään sitten pentuaikojen)

Kissa tuli meille 12-viikkoisena, ja sillä on alusta lähtien ollut aina sylissä ollessa tai muuten silitettäessä penis näkyvissä. Kysyin eläinlääkäriltä eilen, hän ei ollut koskaan kuullut kissasta joka pitäisi "sitä" pääsääntöisesti näkyvillä. Kissa pystyy vetämään sen sisään, mutta näyttää mielummin pitävän esillä.

Onko kellään kokemusta vastaavasta ?

Ei sillä että se minua niin kauheasti haittaisi, mutta kyseinen elin on kissoilla kai tarkoitettu olemaan suojassa elismistön sisällä, paitsi käytettäessä. Minulla on ollut aiemmin neljä eri uroskissaa, niitten peniksiä en nähnyt koskaan.

Kiitos vastauksista, jos jollain kokemusta.

PS.Kastraatio eilen ei näytä ainakaan vielä poistaneen tapaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu